Sairaalasielunhoito elää tutkimuksen ympäröimänä, ilman että sitä itseään on juurikaan tutkittu. Sairaalasielunhoitaja tekee työtä tutkittavien ihmisten parissa. Työssä kohdattavat ihmiset ovat usein potilaita, jotka tulevat sairaalaan siksi, että heitä tutkitaan. Sairaalasielunhoitajan läheisimmät työtoverit ovat hoitajia ja lääkäreitä, jotka työkseen tutkivat ihmisiä. Lääketiede ja hoitotyö perustuvat pitkälti tutkimusnäyttöön. Sairaalasielunhoitoa sen sijaan ei juurikaan ole aiemmin tutkittu. Nyt on nähtävissä tutkimusimperatiivin visiointia sairaalasielunhoidon osalta.
Sairaalasielunhoidon eurooppalaisessa ja pohjois-amerikkalaisessa kontekstissa on havaittavissa tutkimusimperatiivi. Tutkimusimperatiivi tarkoittaa tässä tutkimuksen välttämättömyyden tunnustamista ja tutkimuksen edistämistä. Tervehdin tätä visiota ilolla ja innolla.
Sairaalasielunhoidon Euroopan verkosto on Salzburgin julkilausumassaan kesällä 2014 visioinut sairaalasielunhoidon tulevaisuuden tutkimusimperatiivin varaan (alkuperäinen julkilausuma englanniksi, julkilausuma suomeksi).
Health Care Chaplaincy Network on julkaissut vuonna 2014 käsikirjan sairaalasielunhoidon tutkimukseen Health Care Chaplaincy Network Handbook . Käsikirja on kutsu ja opas sairaalasielunhoidon tutkimukseen. Kirja lähtee siitä, että sairaalasielunhoitajien pitäisi myös itse tehdä tutkimusta, jos sitä ei ole. Jo ennestään osa sairaalasielunhoidon keskuksista Amerikassa on ollut tutkimuksellisesti orientoituneita (katso esim. www.acpe.edu) .
Käsikirja on moni- ja poikkitieteellinen, eri alojen edustajien lähestymistavan kärkenä sairaalasielunhoito. Kirjaa on ollut tekemässä lääketieteen, psykologian, sosiologian ja sairaalasielunhoidon edustajia.
Kirjan ja lausunnon mukaan sairaalasielunhoitajien on ymmärrettävä, että terveydenhuollon tulevaisuus lepää tutkimuksen varassa. Sairaalapappien on oltava osa sitä. Oikeastaan jokaisen sairaalateologin (hospital chaplain tai humanist chaplain) pitäisi sisällyttää työhönsä tutkimusta, vähintään sen hyödyntämistä. Tutkimus on miellettävä osaksi työnkuvaa. Tutkimus on väline yhä parempaan hengelliseen hoitoon. On tehtävä yhteistyötä, antauduttava myös itse tutkittavaksi ja verkostoiduttava osaksi sairaalan muuta tutkimusta. Yliopistosairaaloissa tähän olisi erityisen kiinnostavat mahdollisuudet.
Käsikirja madaltaa kynnystä edistää tutkimusta omalla työpaikalla ja tehdä yhteistyötä oman sairaalan muiden tieteenalojen edustajien kanssa. Kirjan kirjoittajissa on mukana erilaisista taustoista tulevia: heitä jotka eivät koskaan ajatelleet tekevänsä tutkimusta, mutta ovat sitten huomanneet tutkimuksen, ei vain velvoittavaksi osaksi työtään, vaan rikastuttavaksi osaksi työtä ja elämää. Ja tietysti myös väitelleitä ammattitutkijoita.
Kirjassa on käsitelty myös monelle ensimmäisenä mieleen tulevia haasteita, kuten: mistä aika, mistä resurssit, stressi siitä että työtäni tutkitaan ja oman mukavuusalueen ulkopuolella työskentely. Yhtenä esimerkkinä todetaan muun muassa se, että potilaille on tavanomaista osallistua tutkimukseen. Heille se ei ole jotakin outoa tai uutta, koska näin tapahtuu lääketieteen osalta yleisesti. Sairaalassa oleminen on potilaalle monesti juuri tutkittavana olemista. Miksi siis sairaalasielunhoitoa ei tutkittaisi?
Mitä sinä haluaisit edistää (sairaala)sielunhoidon tutkimuksessa tai hengellisen hoitotyön hoitokäytänteissä?
Karoliina Nikula, TM, tohtorikoulutettava ja johtava sairaalapastori
Kuva: Teemu Silván
