Tieteellisen toiminnan pitäisi ihanteiden mukaan olla laadukasta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Tämä lienee niin tutkijoiden, koko tiedeyhteisön kuin yhteiskunnan tiedepoliittisten päättäjienkin toive. Mutta millaisin keinoin tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta pyritään lisäämään ja mitä siitä seuraa tutkimusetiikalle?
Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta eli tutkimuksen aikaan saamista muutoksista tiedeyhteisön ulkopuolisessa maailmassa eivät vielä kerro tutkimuksen laadun arvioinnissa käytetyt mittarit. Näitä ovat bibliometriset tiedot, kuten tutkimusjulkaisujen määrät ja niiden toisissa tutkimuksissa saamat viittaukset.
Vaikuttavuutta ei saada aikaan yksistään tiedeyhteisön tai tutkijoiden toiminnalla. Olennaista on, miten vaikuttamisen kohteet toimivat.
Tuoreessa Acatiimissa Vaasan yliopiston rehtori Suvi Ronkainen korosti, etteivät tieteen laatu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ole sama asia. Isossa-Britanniassa tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on kuitenkin alettu mitata ja arvioida yhtenä tieteen laadun osana. Mittaaminen ei ole aivan helppoa, kuten viestinnän professori Esa Väliverronen huomauttaa blogissaan.
Vaikuttavuutta mitatessa sillä tarkoitetaan yleensä tutkimuksen aikaan saamaa laskettavaa hyötyä. Hyötyä puolestaan on helpointa havaita ja osoittaa teknisillä, lääketieteellisillä ja taloudellisilla aloilla. Humanistisilla aloilla yhteiskunnallinen hyöty ja vaikuttavuus ovat hankalammin osoitettavissa mitattavilla määreillä.
Vaikuttavuus syntyy tavoitteellisesta toiminnasta
Vaikuttavuus edellyttää, että jokin muutos on syntynyt kyseisen vaikuttajan toiminnasta. Onnistuneiden vaikutusten syntymiseksi tarvitaan vaikuttamistoimintaa. Tutkimuksen tekemisen lisäksi siitä on kerrottava julkaisuissa ja muilla viestintäkeinoilla, tuloksista on keskusteltava ja niitä on sovellettava.
Jotta vaikuttavuutta voidaan todella mitata, on vaikuttamisen käsitettä avattava lisää. Kuten kaikkea toimintaa, myös vaikuttamista voi sanoa tapahtuneen vasta, kun joku on ottanut vaikuttamisen tavoitteekseen ja ryhtynyt sitä edistäviin toimiin. Muuten kyseessä on vahingossa tapahtunut muun toiminnan sivuvaikutus.
Vaikuttamisen luonnetta toimintana ja suhteena on avannut Jaana Hallamaa, jonka ajatuksia seuraavassa lainaan. Vaikuttaminen voidaan mieltää aikaansaamisvallaksi, jossa vaikuttaja pyrkii jollakin keinolla saamaan toiset toimijat toimimaan haluamallaan tavalla, intressiensä mukaan. Vaikuttajana tai vaikutuksen kohteena voi olla yksilö tai kollektiivi. Vaikuttajan intressien ei tarvitse olla itsekkäitä: vaikuttajan intresseissä voi olla esimerkiksi kohteen omien intressien parempi toteutuminen.
Esimerkiksi köyhyystutkija voi pyrkiä vaikuttamaan viestimällä poliittisiin päätöksentekijöihin siten, että he muuttaisivat tavoitteitaan vaikuttajan intressien mukaisiksi ja alkaisivat toimia niihin johtavien keinojen mukaan köyhyyden vähentämiseksi.
Vaikuttamisen kohteen toiminta ratkaisee
Vaikuttamisen käsite osoittaa tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisen hankaluudet.
Ensinnäkin pelkkä vaikuttamisyritys ei vielä takaa vaikuttamisen onnistumista. Onnistuminen ja siis todellinen vaikuttavuus riippuu vaikutuksen kohteen toiminnasta. Vaikutuksen kohde voi toimia vaikuttajan ennakoimalla tavalla, sitä vastaan tai vaikutustoiminta voi jäädä tuloksettomaksi, jos kohde ei edes huomaa sitä.
Esimerkiksi tiedeyhteisö voi tutkimustuloksista aktiivisesti viestimällä ja vetoomuksilla koettaa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, mutta poliitikkojen toiminnasta riippuu, onnistuuko vaikuttaminen tiedeyhteisön tarkoittamalla tavalla.
Toiseksi tieteen tulokset vaikuttavat usein ihmisten ajatteluun ja tapaan ymmärtää maailmaa ja sen ilmiöitä. Miten tutkimuksen tekijät voivat mitata ja arvioida yksittäisten ihmisten tai joukkojen ajattelun muutosta? Ajattelusta toki seuraa usein myös käytännön toiminnan tai asenteiden muutoksia, mutta näiden selvittäminen edellyttäisi laajempaa kyselytutkimusta, eikä siltikään tutkimuksen aikaan saamaa vaikutusyhteyttä välttämättä voida osoittaa.
Arviointi vaikuttaa tutkimuksen edellytyksiin
Britanniassa tutkimuksen vaikuttavuuden arvioiminen ei ollut vain datan hankkimista tutkijoiden jo tekemästä työstä, vaan sillä oli yliopistoille taloudellisia vaikutuksia. Tutkimuslaitokset raportoivat tekemistään yhteiskunnan eri osa-alueilla vaikuttaneista tutkimuksista, lautakunnat arvioivat raportit ja vaikuttavaksi arvioidun tutkimuksen määrän perusteella yliopistojen kesken jaettiin viidennes yhteiskunnan tutkimusrahoituksesta. Näin tutkimuksen vaikuttavuuden arviointi loi sanktioivan valtasuhteen tiedeyhteisöjen ja tiedepolitiikan päättäjien välille.
Rahoitusta tai siitä paitsi jäämistä voidaan pitää positiivisina ja negatiivisina sanktioina, joilla yhteiskunta pyrkii vaikuttamaan myös tutkijoiden toimintaan. Jos tieteen tekijöiden on raportoinnilla osoitettava työnsä yhteiskunnalliset vaikutukset, jotta he saavat osakseen rahoitusta, rahoitus mielletään palkkioksi. Jos yliopistot eivät tehneet näin, rahoituksen väheneminen toimi rangaistuksena. Näin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden osoittamisesta tulee tiedeyhteisölle palkkioiden saamisen väline eikä tieteen eetoksesta nouseva tehtävä.
Palkkiot ohjaavat siis tieteellisen toiminnan tavoitteita vinoon, pois sen perustehtävästä ja eettisestä ihanteesta. Tieteen tekemisen eetoksen kuuluvat paitsi metodiset ihanteet, kuten kriittisyys, rehellisyys ja avoimuus, myös tutkijan velvollisuus auttaa yhteiskuntaa tutkitun tiedon saavuttamisessa. Tämän on osoittanut Janne Behm väitöstutkimuksessaan.
Sanktiointi syö luottamusta tutkijoiden ja yhteiskunnan välillä
Tieteestä viestimisen ja sillä vaikuttamisen sanktioiminen ja rahoituksesta kilpaileminen voivat haastaa myös tieteen tekijöiden tutkimusetiikan.
Palkkiojärjestelmä voi ohjata kertomaan tutkimuksen oletetuista ja saavutetuista vaikutuksista kotiin päin kaunistellen tai jättää raportoimatta vähemmän onnistuneista vaikuttamisyrityksistä. Julkisivun kiillottaminen näyttää epärehelliseltä, mikä voi puolestaan rapauttaa yhteiskunnan luottamusta tiedeinstituutioon ja heikentää näin tieteen mahdollisuuksia toimia osana yhteiskuntaa.
Yhteiskunnan luottamusta tarvitaan tieteen tekemiseen ja oikeuttamiseen, mutta myös siihen että tieteen tulokset olisivat yhteiskunnallisesti vaikuttavia. Jos yhteiskunnan edustajat eivät luota tutkijoiden tieteellisen työn eettisyyteen ja intresseihin, he eivät ota vastaan tutkijoiden tai tiedeyhteisön luomaa tietoa ja toimi näiden vaikutusyritysten mukaan. Näin tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus jää saavuttamatta.
Yhtä lailla tutkijoiden on voitava luottaa siihen, että yhteiskunta tarjoaa toimintaympäristön, jossa tutkijoilla on riittävät resurssit tutkimustyöhön, jonka tuloksia he voivat käyttää yhteiskunnan palvelukseen.
Taina Kalliokoski, TM, on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava, joka tutkii yhteisöllisyyden käsitettä ihmisen hyvän ja yhteistoiminnan näkökulmasta.