Väitetään, että nykytyöelämässä tarvitaan oppimisen taitoa ja kykyä löytää kysymyksiä, joihin ei ole valmiita vastauksia. Mutta arvostetaanko työmarkkinoilla sosiaalieetikkojen kykyä tiedonluomiseen?
Olen tutustunut kuluvana syksynä aikuiskasvatuksen opintojen myötä tutkivan oppimisen malliin (Hakkarainen et al 2008). Tutkivalla oppimisella tarkoitetaan prosessia, jossa etsitään vastausta sellaiseen ongelmaan, jota ei voida ratkaista aiemman tiedon perusteella. Tutkivan oppimisen mallilla voidaan tukea ihmisen valmiuksia tiedonluomiseen eli sellaiseen oppimiseen, jolla pyritään kehittämään uutta tietoa ja sosiaalisia käytäntöjä. Oppimista verrataan innovatiivisiin tutkimusprosesseihin, joissa luodaan välineitä ja joilla muutetaan ja rikastetaan todellisuutta.
Sosiaalietiikka tiedonluomisena
Sosiaalietiikan tutkielmaseminaareissa tutkimusta kuvataan prosessiksi, jossa etsitään vastausta johonkin tiettyyn kysymykseen jostakin tietystä tutkimusaineistosta. Kehitämme käsitteellisiä välineitä. Sosiaalietiikka on argumenttien, merkitysten, kokonaisuuksien ja ylipäätään todellisuuden hahmottamista ja jäsentämistä. Siksi uskon, että sosiaalieetikoilla on hyvät valmiudet tiedonluomiseen.
Olenkin sulatellut aikuiskasvatustieteessä esitettyjä väitteitä, joiden mukaan työelämässä on tilausta juuri tutkivalle oppimiselle ja tiedonluomiselle. Eikö sosiaalieetikoilla pitäisi tämän väitteen valossa mennä työmarkkinoilla varsin lujaa? En ole itse viime vuosina juurikaan hakenut töitä akateemisen maailman ulkopuolelta, joten työnhakukokemukseni sosiaalieetikkona rajoittuu yhden käden sormilla laskettaviin yrityksiin. Arvelen kuitenkin, ettei muitakaan sosiaalieetikkoja revitä työmarkkinoilla käsistä.
Tiedonluoja on hankala tapaus
Vähäisestä työnhakukokemuksestani huolimatta tekee mieleni kyseenalaistaa käsitys, jonka mukaan työelämässä arvostetaan tiedonluojaa. Tiedonluoja on nimittäin myös hankala tapaus.
Hän näkee ongelmia, joita muut eivät välttämättä näe. Mutta hänellä ei ole niihin ratkaisua, ei ainakaan nopeaa ja helppoa.
Hän saivartelee vielä teoreettisten erittelyjen parissa, kun muut jo kaipaisivat käytännöllistä ratkaisua.
Jos tiedonluoja sattuu olemaan eetikko, ei hän ota tehtäväkseen ”oikeiden” ratkaisujen esittelemistä. Sen sijaan hän antaa aineksia ajatteluun ja jättää päätöksenteon muiden tehtäväksi.
Häneltä halutaan neuvoja, mutta hän haluaa, että ihmiset oppivat tekemään itse päätöksensä ja kantamaan niistä vastuun.
Kukoistava sosiaalietiikka
Ajattelen, että sosiaalietiikka voi kukoistaa kohdatessaan maailman tarpeet. Maailman rakenteissa ei kuitenkaan aina ole tilaa ja aikaa sosiaalietiikan kukoistukselle. Esimerkiksi itse kehittäisin mielelläni psykiatrisen hoidon käytäntöjä, mutten onnistu löytämään hoitojärjestelmästä sosiaalieetikon kokoista tilaa. Siksi pohdin, onko edustamani sosiaalietiikka parhaimmillaankin vain kimppu nuppuja, jotka käännetään kuivumaan ennen kuin ne ovat päässeet varsinaisesti kukkaan.
Toinen kysymys on, tunnistavatko sosiaalieetikot omaa osaamistaan vai onko heidän osaamisensa heille itselleen itsestäänselvyys. Rohkenevatko he kukoistaa siellä, missä toimivat? Siellä(kin), mihin heidät on palkattu?
Toivon, että olemme edellä aikaamme, ja kohta helpottaa. Ehkä pian pääsemme kukoistamaan!
TT, sosionomi(-diakoni) AMK Mari Stenlund
Kirjallisuus:
Hakkarainen K. et al. 2008. Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Helsinki: WSOY.
