Aivot ja arvosidonnaisuus

Mielenterveydenhäiriöt ovat arvosidonnaisia asioita, vaikka niihin liittyisikin poikkeamia aivoissa. Varsinainen päätös siitä, mikä on tervettä ja mikä sairasta ja mikä on kuntoutumisessa oleellista, tehdään arvosidonnaisesti. Arvosidonnaisuus ei ole ongelma, mutta se on syytä tiedostaa.

Suomessa on viime vuosikymmenten aikana siirrytty psykodynaamisesti suuntautuneesta psykiatriasta neurobiologiseen psykiatriaan, jossa yhä keskeisemmässä asemassa ovat mielenterveyden biologiset selitysmallit, neurobiologiset tutkimusmenetelmät ja biologiset hoitomuodot.

Toisinaan kuulee sanottavan, että mielenterveydenhäiriön olemassaolo on todistettu, kun aivoista on löydetty jokin häiriöön liittyvä poikkeama. Arvosidonnaisuutta on myös käytetty haukkumasanana: Psykiatrian on kuittailtu olevan epätieteellistä touhua, jossa voi olla diagnooseista ihan mitä mieltä lystää. Jotkut ovat toivoneet, että neurobiologisen suuntauksen myötä saadaan kehitettyä arvovapaata psykiatriaa.

Kuitenkin elossa olevan ihmisen aivoissa tapahtuu aina jotakin. Se, että aivoista löytyy toimintaa, ei siis itsessään tarkoita sitä, että kyseessä olisi mielenterveydenhäiriö. Häiriöön ei viittaa sekään, että jonkun ihmiset aivot toimivat jossakin suhteessa poikkeuksellisesti. Ihmiset voivat olla eri tavoilla poikkeuksellisen älykkäitä, mikä näkyy myös poikkeuksellisena aivotoimintana. Tulisesti rakastuneen ihmisen aivot ovat poikkeustilassa. Myös flow-tila ja oivaltaminen lienevät tunnistettavissa aivokuvantamisen metodein. Myös uskonnollisiin kokemuksiin liittyy aivotoimintaa, toisinaan poikkeuksellistakin.

Aivotoiminnan poikkeuksellisuudesta ei siis voida päätellä, että kyseessä on mielenterveydenhäiriö. Se, mitä pidämme häiriönä ja mitä emme, liittyy edelleenkin siihen, millaisen kokemisen ja käyttäytymisen arvioimme sairauden piiriin kuuluvaksi. Aivokuvantamisella voidaan saada tietoa siitä, mitä vaikutuksia häiriöinä pitämillämme tiloilla tyypillisesti on ja miten erilaiset hoitomuodot, niin lääkehoito kuin psykoterapiakin, aivotoimintaan vaikuttavat. Varsinainen päätös siitä, mikä on tervettä ja mikä sairasta ja mikä on kuntoutumisessa oleellista, tehdään kuitenkin arvosidonnaisesti. Arvot ohjaavat myös sitä, miten aivokuvia tulkitsemme.

Arvosidonnaisuus ei kuitenkaan ole ongelma, josta pitäisi päästä eroon. Päinvastoin, arvosidonnaisuus on syytä tunnistaa, jolloin ollaan avoimempia erilaisille käsityksille mielenterveydenhäiriöiden luonteesta ja voidaan ehkä ennaltaehkäistä psykiatrian väärinkäyttöä. Kun arvosidonnaisuuden tiedostaa, on pelkkien aivokuvien tutkimisen sijaan mielekästä kuulla psykiatrisen potilaan kokemusta omasta elämästään.

Arvosidonnaisuuden tunnistaminen tarkoittaa myös vallankäyttöön liittyvän vastuun kantamista. Psykiatrian arvosidonnaisuus ei nimittäin tarkoita, että kaikki näkemykset olisivat yhtä lailla hyväksyttäviä ja kannatettavia tai että psykiatriassa pitäisi voida ajatella asioista ihan mitä vain. Monia asioita, kuten toimintakykyisyyttä, arvostetaan laajasti ja niiden edistäminen on mielekästä niin psykiatriassa kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Psykiatriassa käytetäänkin väistämättä arvoihin liittyvää valtaa, eikä tuota valtaa voi oikein paeta mihinkään. Pakenemisen sijaan onkin kannettava vastuuta.

Arvosidonnaisuudesta voi myös iloita. Hyvään pyrkimisessä ei ole kerrassaan mitään noloa.

Kirjallisuutta:

Ajattelen – olen siis psykiatri. Toim. Jyrki Korkeila, Markus Heinimaa, Tanja Svirskis. Duodecim. 2006.

Fulford, K.W.M. (Bill), Thornton, Tim, Graham, George. Oxford Textbook of Philosophy and Psychiatry. Oxford University Press. 2006.

Author: Deleted User

Special user account.