Voiko julkisessa keskustelussa esittää uskonnollisia perusteita?

Kuva: Pexels.com

”Yksi moraalinen lähtökohta ja vastustuksen perustelu kumpuaa uskonnosta. Nykyaikaisen sekulaarin yhteiskunnan lakimuutoksia ei pitäisi vastustaa eikä puoltaa uskonkappaleilla. Kun eutanasiaa vastustetaan näillä perusteilla, silloin puolustetaan omaa uskoa, ja kärsivästä tulee uhri.”

Paavo Rautio kirjoituksessaan ”Eläkealoite on näyttö itsekkyydestä ja eutanasia-aloite näyttö pyyteettömyydestä” HS 28.12.2016

Kirjoituksessa, josta olen lainannut pätkän, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja esittää perusteita eutanasiakansalaisaloitteessa ehdotetun lain säätämisen puolesta. Sivuutan tässä eutanasiaa koskevat kysymykset (käsittelen niitä Kanavan numerossa 2/2017). Haluan ottaa esiin sen, mitä Rautio sanoo uskonnon roolista julkisessa keskustelussa.

Rautio tunnustaa, että uskonto voi olla ”moraalinen lähtökohta” ja ”vastustuksen perustelu”. Hän torjuu kuitenkin sen, että sekulaarissa yhteiskunnassa lakimuutoksia vastustettaisiin tai puollettaisiin uskonkappaleilla. Jos teksti luetaan kirjaimellisesti, Rautio sanoo, ettei yhteiskunnallisessa keskustelussa pitäisi käyttää uskontoon perustuvia argumentteja. Vaatimus on raju. Jos se tulkitaan normiksi, niin kuin Raution muotoilu ”ei pitäisi” näyttää edellyttävän, on pääteltävä, että Rautio tahtoo rajata mielipiteen- ja sananvapautta merkittävällä tavalla. Rautio työskentelee sanomalehdessä, joka on julkisesti sitoutunut puolustamaan sananvapautta, joten hyväntahtoisuuden periaatteen mukaan on jatkettava etsintää.

Raution omat sanat tarjoavat lisäaineistoa sananvapauden kannalta myönteisemmän tulkinnan pohjaksi. Raution mukaan ”lakimuutoksia ei pitäisi vastustaa eikä puoltaa uskonkappaleilla”. Muotoilu paljastaa, millainen käsitys Rautiolla on uskonnosta. Se näyttää olevan hänelle ihmisen ajattelua ja elämää opinkappaleiden varassa ohjaava ideologia.

Tämä tulkinta saa tukea Raution tekstistä: ”Kun eutanasiaa vastustetaan näillä perusteilla, silloin puolustetaan omaa uskoa, ja kärsivästä tulee uhri.” Rautio näyttää ajattelevan, että uskonnollinen perustelu on ennen muuta oman uskonkäsityksen tueksi omaksuttu normatiivinen suoja. Silloin uskoon sidotun etiikan ensisijainen tähtäyspiste on uskovan oman uskon suojaaminen siitä riippumatta, mitä lähimmäiselle tapahtuu: ”kärsivästä tulee uhri”.

Raution käsitys uskonnollisesta uskosta on käsittämättömän kapea ja vastaa fundamentalistista kuvaa uskonnollisen vakaumuksen luonteesta. Kaikenlaiseen fundamentalismiin kuuluu tarkkarajainen meidän ja muiden erottaminen toisistaan. Meillä on hallussamme totuus, ja muut ovat harhautuneet. Me pelastumme, kun pidämme kiinni puhtaasta uskosta. Se, mitä muille tapahtuu, on viime kädessä yhdentekevää. Jokaisessa moraalisessa ratkaisussakin on kysymys ennen muuta oikean opin mukaan elämisestä ja, Raution sanoin, ”oman uskon suojaamisesta”.

On ymmärrettävää, että Rautiolla on tällainen käsitys uskonnollisista perusteista ja niiden luonteesta. Fundamentalistista ajattelutapaa edustavat vetoavat näkyvimmin uskoon, ja uskonnolliset argumentit liitetään siihen. Uskonnollisia perusteita on kuitenkin muunkinlaisia. Useimmiten niissä ei ole ensisijaisesti tai lainkaan kysymys ”uskonkappaleisiin vetoamisesta”.

Kristillinen valtavirtaperinne on edustanut lähestymistapaa, joka näkyy tiivistetysti uskontunnustuksissa. Luomakunta on yksi, ja jokaisen osa ja kohtalo on yhteydessä jokaisen toisen osaan ja kohtaloon ja riippuu niistä. Sekä synnin todellisuus että pelastuksen lupaus koskevat kaikkia. Uskosta eläminen on keskeisellä tavalla osallisuutta toisten kärsimykseen. Uskosta kumpuavien velvoitteiden tavoite ei ole suojata uskoa vaan toimia lähimmäisen parhaaksi.

Eutanasiadebatissa niin kuin kaikessa muussakin eettisessä keskustelussa eri osapuolten argumenttien kuunteleminen on tärkeää. Leimat, joita käyttämällä osapuolia pyritään sulkemaan keskustelun ulkopuolelle, eivät edistä hyvään lopputulokseen pääsemistä vaan heikentävät yhteisiä resursseja, joista sananvapaus on keskeinen.

Kirjoittaja Jaana Hallamaa on Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori .