Donald Trumpin vaalivoittoa ja Ison-Britannian brexit-kansanäänestystä on analysoitu monesta näkökulmasta. Niitä samoin kuin Ranskan taannoisia presidentinvaaleja on tulkittu perinteisen poliittisen vallan tappiona. Järjestelmä ei takaa ihmisille kokemusta yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Myöskään tulevaisuus ei enää näytä lupaavan parempaa vaan pikemminkin huonompaa.
Poliittinen valtaeliitti lienee monin paikoin vieraantunut ihmisten arjesta. On avointa ja piilokorruptiota ja verkostoja, jotka takaavat sen, että päätösvalta pysyy pienessä piirissä, joka turvaa omat etunsa.
Läntisessä maailmassa on toteutettu suuria yhteiskunnallisia uudistuksia, joiden ajaminen oli keskeinen aatteellisten liikkeiden käyttövoima 1800- ja 1900-luvulla. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta näytti siltä, että seuraava askel olisi ulottaa samanlaiset uudistukset kaikkialle maailmaan.
Sittemmin on käynyt ilmi, etteivät kaikki jaa samoja ihanteita. Sielläkään, missä ne vallitsevat, niitä ei enää arvosteta entiseen tapaan. Toiset sanovat, että niiden ylläpitäminen tulee liian kalliiksi ja että niitä on siksi ruvettava karsimaan. Toisten mielestä ne ovat siinä määrin itsestään selviä, että niiden ylläpitämisen ei ajatella edellyttävän vaivannäköä eikä niiden puolustamiseen sitouduta. Länsimaisten perusarvojen kriisi näkyy asenteissa, jotka ulottuvat äärikriittisyydestä penseään ynseyteen. Niitä ei pidetä ihanteina, joiden puolesta kannattaisi taistella ja kärsiä.
Yksi vaikeus on, että saavutusten ylläpitäminen ja suojeleminen ovat toimintana erilaisia kuin yritys saavuttaa jotain positiivista. Olojen kohentamispyrkimykset johtavat onnistuessaan kaksinkertaiseen hyvään. Päästään eroon entisestä huonosta ja saadaan tilalle tavoiteltu hyvä. Tilanteen ylläpitäminen ei tarjoa tällaisia voittoja. Jos siinä onnistutaan, asiat eivät huonone vaan säilyvät ennallaan. Saavutettujen hyvien puolustajalla ei ole mahdollisuutta samanlaiseen sankaruuteen kuin uusia valloituksia tavoittelevalla.
Kun elämä käy epävarmaksi, näkymät kapeutuvat. Unelmista luovutaan ja tarraudutaan siihen, mitä on. Samalla pyritään suojaamaan sitä mikä on omaa muilta. Harhaudutaan ajattelemaan, että elämä on nollasummapeli.