#MeToo

Kuva: Pixabay.com/ibrahim62, public domain

Yksityisestä kokemuksesta tulee yleinen ilmiö, kun se yhdistää kaikkia tai lähes kaikkia johonkin ryhmään kuuluvia. Ajattelin ensin olla liittämättä #metoo-tunnusta some-päivitykseeni. Jo pelkkä ajatus toi mieleen monta inhottavaa muistikuvaa ja tunti tunnilta niitä pulpahti lisää tukahdutettujen muistojen kätköistä.

Monen muun tapaan minäkin olen vaiennut seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta. Vasta muutama vuosi sitten ryhdyimme läheisen nuoruudenystävän kanssa jakamaan kokemuksiamme. Julkisuuteen tuodut esimerkit olisivat voineet olla meidän raporttejamme.

Mitä asiasta pitäisi ajatella? Kaikki naiset näyttävät tietävän, mistä nyt puhutaan. Suuri osa miehistä ei harrasta häirintää. He eivät usein myöskään ole kiinnittäneet sellaiseen huomiota. Ainakin ilmiön yleisyys tulee monelle yllätyksenä. Tuntuu luontevalta ajatella, että naiset liioittelevat tai että on kysymys laajalle levinneestä uhriutumissyndroomasta: kuinka näin vakava epäkohta olisi voinut pysyä piilossa tähän asti?

Jotkut pyrkivät mitätöimään aiheen ad absurdum -väitteellä: mitään ei enää uskalla sanoa eikä kehenkään katsoa saamatta niskaansa ahdistelusyytettä. Toiset turvautuvat pojat on poikia -argumentin eri muunnelmiin joko vetoamalla evoluutioon tai seksuaaliviettiin, jotka ovat tehneet miehistä sellaisia, että he eivät vain voi itselleen mitään. Kummankinlaisia argumentteja käyttävät ajattelevat pohjimmiltaan, että naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä ei ole miesten ongelma.

Jos ilmiö on niin yleinen, miksi me sitä kokeneet olemme vaienneet? Häirintä on kuin ansa. Moni ahdistelija käyttää valta-asemaansa kiristämiseen, painostamiseen tai uhkailuun. Vastalause ja kieltäytyminen kääntyvät aina niiden esittäjää vastaan: kuka luulet olevasi, mitä oikein kuvittelet, sinun pitäisi olla kiitollinen saamastasi huomiosta.

Erilaisten institutionaalisten valta-asemien rinnalla on kulttuurisia ja sosiaalisia valtapositioita. Ulkonäön kommentoiminen, kouriminen, lähentely ja huutelu rajaavat naisten sosiaalista tilaa toisella tavalla kuin miesten. Pelon maantiede voi hallita liikkumista ja olemista myös päiväsaikaan ja paikoissa, joissa on paljon väkeä.

Yksityisestä kokemuksesta tulee yleinen ilmiö, kun se yhdistää kaikkia tai lähes kaikkia johonkin ryhmään kuuluvia. Sukupuolittuneessa todellisuudessa miesten #metoo-kampanjalle olisi tarvetta, jotta poikien maailmaan itsestään selvänä liitetty fyysinen väkivalta tehtäisiin näkyväksi, sen vahingollisuudesta voitaisiin ruveta keskustelemaan ja ryhdyttäisiin toimiin sen kitkemiseksi.

Kirjoittaja Jaana Hallamaa on Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori .