Yli 14 miljoonan asukkaan Kalkutan suurkaupunkialueella tuntuu slummeja riittävän loputtomiin. Onneksi suuressa osassa niistä on nykyisin jonkinlaiset kunnallistekniikan peruspalvelut, kuten vesijohto ja jätteiden haku. Terveys-, ravitsemus- ja rahahuolet ovat kuitenkin slummiasukkaille alituisia, eikä äärimmäisen ahtaissa hökkelikylissä taida olla puutetta juuri mistään muistakaan inhimillisistä huolista.
”Arseenia! Sehän ei lähde vedestä keittämällä,” huolehtii osaltaan NNEdPro Globaalin Ravitsemus- ja Terveyskeskuksen (NNEdPro Global Centre for Nutrition and Health) johtaja, professori Sumantra Ray.
Arseeni, jota käytetään kasvi- ja hyönteismyrkkynä sekä metalliseoksissa, muodostaa yhden lukemattomista terveysriskeistä Gangesin jokisuistoalueella sijaitsevan Kalkutan köyhille. Monia muita terveysriskejä voi slummeissa vieraileva nähdä helposti omin silmin: lapset leikkivät ratakiskoilla ja roikkuvat sähköpylväiden kannatinvaijereissa, jätteitä lojuu joka puolella, ruokaa myydään ja valmistetaan nuhjuisten kujien kulmilla jne.
Huipputiede köyhimpien avuksi
Cambridgen yliopiston yhteydessä toimivan NNEdPro-keskuksen yksi uusia kärkihankkeita on ollut perustaa niin kutsuttuja opetuskeittiöitä ensin Kalkuttaan ja toivon mukaan myöhemmin muuallekin kaikkein köyhimpien keskuuteen. Keskus ei ole järin suuri, mutta sen ydinryhmä muodostuu huomattavan energisistä tutkijoista ja samalla kehitysyhteistyön tekijöistä. He julkaisevat jatkuvasti aivan huippututkimusta ravitsemus- ja terveystieteiden aloilta, mutta heille on vähintään yhtä tärkeää soveltaa tutkimustietoaan maailman köyhimpien elämän kestäväksi helpottamiseksi.
NNEdPro-keskuslaisten pyrkimys yhdistää huipputiedettä ja avustustyötä otti ratkaisevan askeleen eteenpäin aivan äskettäin, kun Chetlan ja R. G. Kar Canalin slummeihin Kalkutassa perustettiin opetuskeittiöt 24.10.2017. Sain itse olla mukana avaamassa näitä tällä hetkellä rakenteilla olevia keittiöitä, leikkaamassa nauhaa ja sytyttämässä kynttilöitä.
Osaltaan hankkeen uskottavuutta ja hienouttakin lisää se, että britit professori Ray ja NNEdPro-keskuksen lääketieteellinen johtaja, tohtori Minha Rajput-Ray ovat itse juuriltaan intialaisia. Huippumenestys tiedemaailmassa ei ole saanut heitä unohtamaan Länsi-Bengalin köyhiä eikä globaalin inhimillisen kehityksen edistämistä ylipäätään.
Miten tehdä toiminnasta kestävää?
NNEdPro kerää itse avustusrahoja opetuskeittiöhankkeelleen Cambridgen kaupungissa ja muuallakin, mutta helppoa se ei heillekään ole. Hyväntekeväisyyskonserttikin on järjestetty. Kun tutustuin Minha Rajput-Rayhin itse noin puolitoista vuotta sitten Helsingissä, halusin yrittää osaltani auttaa tätä erittäin lupaavaksi arvioimaani hanketta varainhankinnassa. Valitettavasti muutamat yritykseni eivät ole vielä tuoneet euromääräistä tulosta, mutta mahdollisuus nähdä toiminnan varsinainen käynnistyminen Kalkutan kohteissa on vakuuttanut entisestään minua hankkeen lupaavuudesta.
Ravitsemuksen ja terveyden alalla tehdään paljon huippututkimusta globaalisti hyväosaisimpien tarpeita silmällä pitäen. Varsinkin yksityisen sektorin tutkimusprioriteetteja ohjailee joko välillisesti tai välittömästi oletetun asiakaskunnan maksukyky. Julkisenkin sektorin tutkimus auttaa usein alan yrityksiä takomaan kovia tuloksia. Tällaiset huolet johtivat esimerkiksi maailman johtaviin globaalin oikeudenmukaisuusajattelun kehittäjiin lukeutuneen Thomas Poggen kiinnittämään päähuomionsa terveysoikeudenmukaisuuden kysymyksiin suurin piirtein World Poverty and Human Rights (2002) -kirjan julkaisemisesta eteenpäin.
NNEdPro-keskuksen lähestymistapana on ollut nimenomaan asettaa vähäosaisten tarpeet ensisijaisiksi ja sitten etsiä kumppaneita ja hankkeita, jotka voisivat sopia yhteen tämän pyrkimyksen kanssa. Koska omissakin vaatimattomissa pyrkimyksissäni ymmärtää globaalia terveys- ja talousoikeudenmukaisuutta on ollut keskeistä tarkastella ajattelumallien vaikutuksia köyhimpien kannalta, NNEdPron toiminta on tarjonnut minulle mainion tosielämän esimerkin ponnekkaasta pyrkimyksestä toteuttaa globaalia oikeudenmukaisuutta tällä alalla.
NNEdPro tarvitsee ehdottomasti kumppaneita tehdäkseen opetuskeittiötoiminnastaan kestävää. Sen huippututkijat eivät voi käyttää jatkuvasti suurta osaa ajastaan varainhankintaan eikä heidän olisi tarkoituksenmukaista muuttaa yksikköään innovatiivisesta tutkimuskeskuksesta sellaiseksi kehitysjärjestöksi, joka pitää jatkuvasti yllä useita opetuskeittiöitä. Opetuskeittiötoiminnan ylläpito ja samalla avun meneminen perille edellyttää siis hyviä kumppanuusjärjestelyjä varsinaisten kehitysyhteistyötoimijoiden kanssa.
Uskontopohjaiset järjestöt mahdollisuuksina, uskonto riskinä
Äiti Teresan kotikaupungissa Kalkutassa on lähtökohtaisesti aivan luontevaa, että kristillispohjaiset järjestöt ovat keskeisesti mukana kehitysyhteistyössä. Myös luterilaisen uskon osaltaan innoittama humanitaarinen työ on ollut Länsi-Bengalissa aktiivista. Juuri Kalkutassa sijaitsee aiemman Lutheran World Service India (LWSI) -järjestön, vuodesta 2008 alkaen Lutheran World Service India Trust (LWSIT, Intian Luterilainen Maailmanpalveluliitto) -järjestön keskustoimisto. LWSIT on itsenäinen intialainen järjestö, joka näkee tehtäväkseen ”vastata inhimillisen kärsimyksen ja köyhyyden seurauksiin ja syihin edistämällä oikeudenmukaisuutta ja arvokkuutta kaikille ja voimaannuttamalla vähäisimpiä, viimeisiksi jätettyjä ja unohdettuja (the last, the least and the lost)” (suom. oma).
Kenties LWSIT, joka työskentelee Intian köyhimpien keskuudessa kaikkiaan 138 työntekijän voimin (LWSIT 2016, 43), voisi olla avuksi myös Kalkutassa alkavan opetuskeittiötoiminnan kestävyyden turvaamisessa? Olen pyrkinyt osaltani mahdollistamaan tällaisen yhteistyökuvion syntymistä. Itse kukin joutuu kuitenkin näissä hommissa helposti toteamaan omien resurssiensa rajallisuuden – nähtäväksi jää, mikä on oikeasti mahdollista ja mikä ei.
Ollessani ainoana teologipuhujana opetuskeittiöiden perustamistilanteissa ja niihin liittyneessä työpajassa 25.10.2017 (Impact Acceleration Workshop in Nutrition), myös kysymykset uskontojen mahdollisista negatiivisista vaikutuksista inhimilliseen kehitykseen ohjautuivat luontevasti minulle. Tässä yhteydessä nousi esiin tarve ymmärtää esimerkiksi uskonnollisiin ruokasäännöksiin, asketismiin ja taikauskoon liittyviä ongelmia. Lisäksi keskusteltiin muun muassa yhteisön vanhimpien roolista: jos he eivät anna siunaustaan slummiin perustetulle uudelle hankkeelle, sen toimintaa voi olla todella vaikea saada kukoistamaan kestävästi. Tässäpä olisi myös oikeanlaiselle kontekstisensitiiviselle uskontodialogille tarvetta – kaupungissa, jossa asuu hindujen lisäksi myös runsaasti muslimeja ja monien muidenkin uskontojen edustajia kuten kristittyjä!
Työpajan keynote-luennossani toin silti esille, miten tärkeitä päämääriä useimmissa uskonnoissa ovat lähimmäisen tarpeisiin vastaaminen ja omastakin terveydestä ja kohtuullisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Melko usein näiden päämäärien edistäminen nähdään myös osana laajempia pyrkimyksiä maallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen.
Luterilaisen reformaation perinteeseen liittyen viittasin tässä Martti Lutherin selitykseen Isä meidän -rukouksen pyynnöstä Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme (neljäs pyyntö) Isossa katekismuksessa. En näkisi tuon selityksen juuri vanhentuneen globaalillakaan aikakaudella!
Kirjallisuusviitteet
Lutheran World Service India Trust / LWSIT (2016). Annual Report 2016. Kolkata: LWSIT & ActAlliance.
Pogge, Thomas (2002). World Poverty and Human Rights: Cosmopolitan Responsibilities and Reforms. Cambridge, UK: Polity.
Julkaistu: 17.11.2017
Kirjoittaja Ville Päivänsalo, TT, on teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti sekä systemaattisen teologian yliopistonlehtori (ma.) Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.