Edellisessä artikkelissani keskustelin moraalisen toimijan määrittelyn vaikeudesta. Lainasin tekstissäni Kenneth Einar Himman moraalisen toimijan määritelmää: ”X:ää koskee seuraava: X on moraalinen toimija jos ja vain jos X on (1) toimija, jolla on kyky (2) tehdä vapaita valintoja…”. Tässä artikkelissani haluan kysyä, ja pohdin, millaista on tämä vapaus tehdä vapaita valintoja. Esittelen näkemyksiä käsitteestä niin itäisestä buddhalaisesta kuin kirkkoisä Augustinuksen läntisestäkin näkökulmasta. Tarjoilen varhaisemman ajatusmaailman ohella myös palan valistuksen aikaa hipovaa René Descartes’in näkemystä.
Käsite vapaa tahto tiivistyy helpohkosti mielessä mainosmaailmastakin tuttuun lauseeseen: ”Koska mä voin”. Tämä on voluntaristinen näkemys, jonka mukaan järki toimii ihmisen tahdon alaisena. Ihminen voi valita, mitä tahtoo ja toimia halutessaan myös vastoin paremmaksi tietämäänsä vaihtoehtoa. Mutta onko tämä todella vapautta?
Immanuel Kant määrittelee vapauden ominaisuudeksi, jonka avulla tahto voi toimia riippumatta ulkopuolisista syistä. Toisaalta vapaan tahdon käsite voidaan tutkija Asaf Federmanin mukaan määritellä kahdella tavalla: vapaa tahto on sielulle ominainen, kehoa täysin hallitseva voima, tai vapaa tahto on toimijan kyky hallita toimintaa tahdon mukaisesti silloin, kun tälle ei ole estettä.
Vapaan tahdon juuret
Vapaan tahdon käsitteestä, sellaisena kuin se viimeaikaisessa tutkimuksessa tunnetaan, keskustelee kirjoituksissaan ensimmäisen kerran kristillisen kirkon merkkihahmo kirkkoisä Augustinus (354 – 430). Augustinusta onkin kutsuttu vapaan tahdon, voluntas libera, käsitteen keksijäksi.
Augustinuksen näkökulma saattaa kuitenkin nostattaa nykypäivän lukijan niskakarvat. Hänen käsityksensä vapaasta tahdosta ei näet ollut vapautta tehdä, mitä lystää, ”koska mä voin”. Vapaa tahto oli Augustinukselle, ei vain tahtoa olla tekemättä syntiä, vaan suoranaista kyvyttömyyttä olla tekemättä syntiä. Meidän ei kuitenkaan pidä tuomita hyvän Augustinuksen näkemyksiä suoralta kädeltä. Hänen näkökulmastaan vapaus tehdä väärin ei ollut olennaista vapaudelle. Augustinukselle väärin tekeminen, synti, oli Jumalan antaman vapauden väärinkäyttöä ja näin vapautta vähentävää.
Augustinuksen mukaan syntiinlankeemuksen jälkeen maan päällä elävillä ihmisillä oli perin rajallinen ”vapaa” tahto. He saattoivat ”vapaasti” tahtoa tehdä syntiä, mikä jälleen ei kirkkoisän näkemyksen mukaan ollut vapautta ensinkään. Vasta hyväksyessään armon maan päällä ihminen muuttuu hieman vapaammaksi, sillä yhteistyössä armon kanssa ihminen kykeni valitsemaan ja toimimaan oikein. Täydellisen (tahdon) vapauden ihminen saattoikin saavuttaa vasta tuonpuoleisessa, taivaassa, ollessaan vasta siellä kykenemätön tekemään syntiä.
Jumalan armoon heittäytyminen parantaa ihmisen tahdon, ja näin ihminen on vapaa haitallisista, häiritsevistä mielihaluista. Nuoruusvuotensa maallisesti viettänyt Augustinus kirjoittaakin Tunnustuksissaan 9, 1,1; ”Ja tässä oli tulos: en enää tahtonut tehdä, mitä tahdoin ja aloin tahtoa tehdä, mitä Sinä tahdoit. Mutta vapaa valintani oli olemassa kaikki ne vuodet ja mistä synkästä ja salaisesta piilopaikasta se kutsuttiinkaan esiin yhdessä hetkessä.”*
Armo käy järkeen
Paljon myöhemmin filosofi René Descartes (1596 – 1650) pohti vapaata tahtoa samansuuntaisesti Augustinuksen kanssa, mutta jotain oli muuttunut. Descartes’in lähtöoletus näet oli, että Jumala oli antanut ihmiselle järjen ja että tämä jumalallinen järki saattoi tahtoa vain hyvää ja toimia oikein. Siinä missä Augustinus oli korostanut armon merkitystä, Descartes’in pohdinnoissa ihmisen tahto oli sitä vapaampi, mitä enemmän se oli järjen (reason) alainen.
Ihmiset eivät toki toimi aina oikein, mikä saikin Descartes’in pohtimaan, miksi järkevä olento toimii väärin. Syyn tälle hän uskoikin löytäneensä ihmisten piittaamattomuudesta järjen äänestä. Descartes erotteli pohdinnoissaan (1) ihmisen havainnon asioiden tilasta ja (2) tämän havainnon pohjalta tehdyn arvion. Havainto (1) itsessään on ihmiselle tosi, mutta arviossaan (2) ihminen saattoi erehtyä pahanpäiväisesti. Descartesin mukaan ihminen toimikin väärin, ja vähemmän ”vapaasti”, ottaessaan vapauden olla piittaamaton (freedom of indifference) järjen äänestä havaintoa arvioitaessa.
Välttämättömyyden tuoma vapaus (freedom of spontaneity) on Descartes’in määritelmän mukaan ihmisen kykenemättömyyttä valita toisin kuin minkä hän selkeästi havaitsee oikeaksi ja hyväksi. Vapaa tahto on sitä enemmän välttämättömyyden sanelema, ja näin vapaampi, mitä enemmän siihen vaikuttavat selkeät ja varmat (järjen) havainnot.
Englanninkielinen tutkimus keskustelee käsitteestä Cartesian indifference ihmisen vapauden rajoittajana. Ihminen ei piittaa järjestään, vaan tekee arvioita havainnoistaan summanmutikassa. Voitaneenkin todeta Descartes’in nähneen ihmisen vapauden rajoittajana niin kutsutun ”kartesiolainen hällävälismin”.
Buddhalainen vapaus toimia oikein
Lännessä siis aikanaan Augustinus pohti, miten vasta armon vastaanottaminen toi ihmiselle vapauden toimia oikein ja Descartes, miten vasta selkeät järjen havainnot voivat vapauttaa tahdon. Joitakin vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua myös maailman idässä kumpusivat buddhalaisuuden ajattelun muodossa hieman samansuuntaiset ajatukset. Tosin länsimaista vapaan tahdon käsitettä ja vastaavaa buddhalaista käsitystä on verrattain hankala verrata toisiinsa suoraan.
Buddhalainen traditio painottaa, että ihmisen vapautta rajoittavat epätietoisuudesta kumpuavat henkiset koettelemukset, kuten mielihalu, vihamielisyys ja harhakuvitelmat. Buddhalaisesta ajattelua ja sen näkökulmia vapauteen tutkineet toteavatkin, ettei yksilöillä ole käytännöllisesti katsoen vapaata tahtoa saavuttaa arvokkaita asioita niin kauan, kuin tietämättömyys ja siitä johtuvat henkiset koettelemukset rasittavat heidän mieltään. Buddhalaiselle tahdon vapauden käsitteelle onkin keskeisen tärkeää tietoisuus mielentilasta, haluista ja toiveista ja tämän tietoisuuden avulla henkisten rajoitteiden poistaminen. Ollessaan tietoinen mielentilastaan, haluistaan ja toiveistaan, ihminen voi pohtia oikeaa toimintaa ja toimia näin, ellei tälle ole esteitä. Buddhalaisen ajattelun näkökulmasta vapaa toimija kykenee olemaan tietoinen toimiensa vaikutuksesta itseen ja toisiin. Vapaus ymmärretään buddhalaisessa ajattelussa keskeisesti vapaudeksi mieltä haittaavista tekijöistä.
Voidaanko siis miettiä, että vapaus on vapautta tehdä mitä vain – vai pitäisikö kenties päätellä, että aitoa vapautta on vapaus toimia hyvin ja oikein, vailla syntiinlankeemuksen pahuutta, piittaamattomuutta tai tietämättömyyttä. Subjektiivisesti meillä kaikilla lienee kokemus vapaasta tahdosta. Mutta onko tämä vapauden kokemus vapautta vai emmekö ehkä osaa huomata esteitä vapaudellemme?
Mutta ehkä tämä on ihmiselle ominaista. Augustinuksen ajatuksissa täydellisesti vapaita olivat siunatut ja enkelit tuolla puolen, taivaassa. Descartesille täydellinen vapaus oli täydellistä rationaalisuutta. Buddhalaisen näkemyksen mukaan vapaa oli vasta valaistunut. Ihmiset eivät ole enkeleitä, rationaalisia eivätkä valaistuneita. Ehkä ihmiset tämän ajatuskulun mukaan eivät siis ole vapaitakaan? Edellä esittelemieni vapauskäsitysten valossa ihmisillä on kuitenkin mahdollisuus pyrkiä vapauteen ja sen mukaiseen hyvään toimintaan.
Julkaistu: 5.7.2017
Kirjoittaja Eeva-Mari Virtanen on teologian maisteri, jonka mielestä juuri epätäydellisyys tekee täydellisen ihmisen.
Kirjallisuus
Federman, Asaf (2010) What Kind of Free Will did the Buddha Teach? Philosophy East & West 60: 1, 1–19. Academic Search Complete, EBSCOhost.
Gier, Nicholas F. & Kjellberg, Paul (2004) Buddhism and the Freedom of Will: Pali and Mahayanist Responses. Freedom and Determinism. Cambridge: A Bradford Book.
Gilbert, Christopher (2005) Grades of Freedom: Augustine and Descartes. Pacific Philosophical Quarterly86: 2, 201–224. Academic Search Complete, EBSCOhost.
Saarinen, Risto (2011) Weakness of will in Renaissance and Reformation thought. Oxford: Oxford University Press.
Virtanen, Eeva-Mari (2016) Robottien tietoisuus, moraali ja vapaa tahto? Theravāda-buddhalainen näkökulma. Systemaattisen teologian pro gradu-tutkielma. HYTTK.
Wallace, B. Alan (2011) A Buddhist View of Free Will: Beyond Determinism and Indeterminism. Journal of Consciousness Studies 18: 217–233.
*”And this was the result: Now I did not will to do what I willed, and began to will to do what thou didst will (nolle quod volebam et velle quod volebas). But there was my free decision during all those years and from what deep and secret retreat was it called forth in a single moment (evocatum est in momento liberum arbitrium meum).” Saarinen 2011, käännös oma.