Lahjainansaintaa ja tyhjiä lupauksia?

Kuva: Pixabay.com/Sarah Richter, public domain

Vanha vuosi päättyy ja uusi on alkamassa. On jälleen hyvä hetki pohtia, mitä kulunut aika on jättänyt jälkeensä ja mitä voisi tehdä paremmin. Uusi vuosi merkitsee vanhan loppua. On taas mahdollista – ainakin kuvaannollisesti – aloittaa alusta. Sosiaalieetikon tulokulmasta ajanlaskumme mukainen vuoden viimeinen kuukausi ilmiöineen tarjoaa herkullisia pähkinöitä purtavaksi.

Continue reading “Lahjainansaintaa ja tyhjiä lupauksia?”

Kokemus pahasta ja selviytymisen sanat

Kuva: Anna Martta Seppänen

Kaksi vuotta sitten Pariisi heräsi pahan aamuun. Edellisen illan ja yön aikana terrori-iskuissa oli kuollut 130 ihmistä ja haavoittunut yli 400. Iskujen toisena vuosipäivänä Yle esitti dokumentin Vihaani ette saa. Sen tekijä, Antoine Leiris, menetti terrori-iskussa vaimonsa. Dokumentti on sikäli harvinainen kuvaus moraalisesta pahasta, että siinä ei ensisijaisesti etsitä syyllistä, selitystä tai vastuunkantajaa. Katse käännetään pahan tekijästä pahan kokijaan. Leirisin haastateltavina on vuoden 2015 terrori-iskun selviytyjiä ja iskussa läheisensä menettäneitä, mutta myös aiempien terrori-iskujen koskettamia. Continue reading “Kokemus pahasta ja selviytymisen sanat”

Miten kohtelemme toista?

Kuva: Pixabay.com/Alexas_Fotos, public domain

Kissanpentu oli hylätty roskikseen Suonenjoella. Hyväksi onneksi ohikulkijat löysivät pennun, joka toimitettiin löytöeläinsuojaan. Löytöeläinsuojan pitäjä totesi tapauksesta tulleen epätodellisen olon. Häntä suututti, että joku voi tehdä tällaista.

Continue reading “Miten kohtelemme toista?”