La 29.11.2008 klo 12:30 -14:00, Porthania 724
Ohjelma:
12:30 Lassi A. Liikkanen: Luovaan työskentelyyn on opetettava
12:50 Anu Tenhunen: Opettaja ryhmään kuulumisen mahdollistajana
13:10 Inari Juntumaa: Turvallisuus arvona ja sen tärkeyden muutokset
13:30 Tiina Tuominen: Innovaatio- ja muutostoiminnan roolit asiantuntijapalveluorganisaatioissa
13:50 Keskustelua
Lisätietoa työryhmästä:
Jukka Lipponen
jukka.lipponen(at)helsinki.fi
>>> Abstraktit tulostettavassa pdf-muodossa
___________________________________________________________
Abstraktit
___________________________________________________________
Lassi A. Liikkanen
Luovaan työskentelyyn on opetettava
Helsingin tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT, Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin yliopisto
Pienryhmissä tapahtuva ideointi on todennäköisesti tyypillisin luovaksi mielletyn työskentelyn muoto. Ideointiprosessia ja erilaisia tapoja strukturoida ryhmätyötä on tutkittu runsaasti ja ryhmätyöskentelyn laadulliseen ja määrälliseen tuottavuuteen liittyviä tekijöitä tunnetaan jo varsin laajasti. Esimerkiksi ryhmäkoon kasvulla on havaittu olevan suora negatiivinen yhteys yksilökohtaiseen tuottavuuteen. Näistä tuloksista huolimatta, niin tutkimuksissa tuloksellisiksi havaitut työskentelyperiaatteet sekä formaalisemmat ideointimetodologiat eivät aina löydä yleisöään usein edes niissä yrityksissä, joissa paineet innovoinnille ovat kovat. Äskettäin tekemämme tutkimus suunnittelualojen korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa osoittaa, että esim. ideointimenetelmät tunnetaan hyvin pinnallisesti, vaikka toisaalta ryhmäideointiin käytäntönä uskotaan vakavasti. Äskettäin yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan hyötyä ideointimenetelmistä saadaan vasta kun niiden käyttöön on harjaannuttu riittävästi, mitä ei tällä hetkellä tapahdu.
Esityksessäni käsittelen joitakin luovan ryhmätyön tutkimuksissa havaittuja lainalaisuuksia, tulevien suunnittelijoiden asenteita ja sekä tutkimustietoa, joka tukee uusien ideointitapojen käyttöönottoon liittyvää oppimiskynnystä. Tästä hahmottuu näkemys, jonka mukaan tieteellisesti validoitujen innovaatiomenetelmien ja prosessien käyttöönotto onkin haaste, johon pitäisi vastata jo luovien alojen opinnoissa.
__________________________________________________________
Anu Tenhunen, Reijo Siltala ja Soili Keskinen
Opettaja ryhmään kuulumisen mahdollistajana
Turun yliopisto, Rauman OKL
Lasten hyvinvointia – tai oikeammin huonovointisuutta – koskevien tilastojen sekä opettajien arkihavaintojen perusteella huoli lasten hyvinvoinnista on perusteltua. Koulukontekstissa hyvinvointia on kuitenkin lähestytty riskilähtöisesti, lähinnä terveysvalistuksen ja arvioinnin (ks. Konu 2002) sekä häiriöpalvelujen (Rimpelä 2007; myös Vehkakoski 2006; Harrikari 2008) näkökulmista. Hyvinvoinnin edistämiseen, kuten mahdollisuuteen kokea ryhmään kuulumista, on kiinnitetty niukemmin huomiota. Suomalaisten opettajien korkean koulutustason ja sitoutuneisuuden näkökulmista katsottuna, on oletettavaa, että sekä kouluyhteisöissä että yksittäisten opettajien työtavoissa piilee sellaisia innovatiivisia lasten ryhmään kuulumisen kokemista mahdollistavia toimintatapoja, joiden on merkityksellistä tulla tunnistetuiksi, tunnustetuiksi ja jaetuiksi.
Tekeillä olevassa tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajia lasten ryhmään kuulumisen mahdollistajina. Haastatteluvuorovaikutusta kahdeksan luokanopettajan kanssa ohjasi ajatus kerronnallisesta haastattelusta. Tulkinnan mukaan opettaja voi luoda mahdollisuuksia ryhmään kuulumisen kokemuksille muun muassa luomalla lapselle tilaa saavuttaa arvostusta vertaisryhmässä tilannesidonnaisten tai ennalta suunniteltujen tarjoumien (affordances) hyödyntämisen kautta.
Opettajien kerrontaa moniäänisyyden (ks. Bahktin 1984) näkökulmasta tarkastellessa näyttää siltä, että kuulumisen kokemisen mahdollistamisteot johtuvat kilvoittelemaan tilastaan esimerkiksi moninaisten pedagogisten tavoitteiden, medikalistisesti maustetun yksilöpainotteisen häiriökulttuurin ja kouluorganisaatiossa elävien ryhmäilmiöiden kanssa. Esityksessä tarkastellaan ryhmään kuulumisen kokemisen mahdollistumista tällä kilpakentällä.
___________________________________________________________
Inari Juntumaa
Turvallisuus arvona ja sen tärkeyden muutokset
Sosiaalipsykologian laitos, Helsingin yliopisto
Olen tutkinut European Social Surveyssä (kierros 2: vuodet 2004-05) Schwartzin (2005) universaalin turvallisuusarvon kanssa yhteydessä olevia tekijöitä. Turvallisuus on puutearvo, jonka tärkeys nousee sen ollessa uhattu (Schwartz 1992). Miksi sen tärkeys on Suomessa noussut? Tässä olen verrannut Suomen otosta koko laajaan kansainväliseen otokseen.
Demokraattisuus selittää (toisin kuin muiden arvojen kohdalla) talouskasvua paremmin yksimielisyyttä turvallisuusarvoista (Schwartz & Sagie 2000). Demokraattisissa (poliittisesti vapaissa) maissa turvallisuus on vähemmän tärkeää kuin epädemokraattisissa (poliittisesti epävakaissa): kun turvallisuudesta ei ole puutetta, sen tärkeys laskee (Montesquieu 1748). Niinpä olen pyrkinyt selvittämään demokratian ja turvallisuuden yhteyttä. Demokratian määrittelin Daltonin (2004), Eastonin (1965), sekä Inglehartin avulla sisältämään poliittisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen, luottamuksen (päättäjiin, instituutioihin, ihmisiin, politiikkaan), halun vaikuttaa sekä toivotun valtaetäisyyden. Taustana on ajatus, että demokratian legitimiteetti syntyy kansalaisten osallistumisesta (Dalton 2004).
Tulokseni vahvistavat Putnamin (1995, 2000) ajatusta sosiaalisesta pääomasta; turvallisuutta enemmän tuntevat ovat aktiivisempia sekä luottavaisempia tai päinvastoin. Yleinen tyytyväisyys taas on yhteydessä luottamukseen. Koulutuksen ja terveydenhuollon hyvällä tilalla on negatiivinen yhteys. Sukupuoli on olennainen jakaja turvallisuuden, vallan, ryhmiin kuulumisen sekä tyytyväisyyden kohdalla.
Suomessakin tyytyväisyys on yhteydessä luottamukseen. Luottamisen ja turvallisuuden yhteys vaihtelee luottamisen kohteen mukaan eri tavoin kuin kansainvälisesti. Myös Suomessa sukupuolet eroavat mm. vallan ja turvallisuuden suhteen.
__________________________________________________________________________
Tiina Tuominen
Innovaatio- ja muutostoiminnan roolit asiantuntijapalveluorganisaatioissa
Teknillinen korkeakoulu, BIT Tutkimuskeskus, Innovation Management Institute
tiina.tuominen(at)tkk.fi
Aiemmat tutkimukset innovaatiotoiminnasta asiantuntijapalveluorganisaatioissa osoittavat, että innovointitoiminta tapahtuu tyypillisesti kollegiaalisesti kaikkien asiantuntijoiden toimesta normaalin projektityön ohessa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan asiantuntijayrityksiä sosiaalisina systeemeinä keskittyen innovaatio- ja muutostoimintaan liittyvään, enemmän tai vähemmän epämuodolliseen, organisaatiorakenteeseen. Kysymystä lähestytään tarkastelemalla eri puolilla organisaatiota olevien yksiköiden rooleja ja mahdollisuuksia osallistua erilaisiin innovaatio- ja muutosaktiviteetteihin.
Tutkimus toteutettiin case-tutkimuksena, johon osallistui kolme keskisuurta asiantuntijaorganisaatiota (arkkitehtitoimisto, mainostoimisto ja insinööritoimisto). Kussakin tehtiin 9-13 haastattelua. Alustavat löydökset viittaavat siihen, että tyypilliset kehitystehtävät vaihtelevat yksilön muodollisen työroolin mukaan; ylemmällä organisaatiotasolla toimivien osallistuivat organisatorisiin ja strategisiin kehittämishankkeisiin, kun taas alemmalla tasolla toimivat tyypillisesti kehittävät suhteellisen itsenäisesti omaan asiantuntijuuteensa liittyviä palveluita ja työkäytäntöjä. Rooliodotukset eivät kuitenkaan aina olleet kovin selkeitä, ja tietyt tehtävät tunnistettiin yksikön asemasta riippuen rooliin kuuluvaksi toiminnaksi, toiset roolin ulkopuoliseksi toiminnaksi. Yksilöihin kohdistetut tyypilliset rooliodotukset ja yksilön omat tavoitteet eivät myöskään aina kohtaa: osa kokee olevansa pakotettuja osallistumaan innovaatio- ja muutospohdintoihin, toiset taas kokevat tulevansa suljetuksi pois kehittämisaktiviteeteista.
Asiantuntijapalveluissa on tunnistettu trendi kohti liiketoiminnallisten tavoitteiden merkityksen kasvua ja toiminnan virtaviivaistamista. Yritykset erosivat toisistaan siinä, kuinka uusia ko. piirteet yritykselle olivat, mikä vaikutti erityisesti yksilöiden asenteisiin strategista/organisatorista kehittämistä kohtaan. Myös yritysten sisällä asiantuntijoiden välillä tunnistettiin eroja; toiset pitäytyvät mielellään oman asiantuntijuutensa alueella, kun taas toiset haluavat osallistua yrityksen strategiseen kehittämiseen. Tietynasteinen vapaus vaikuttaa omaan roolinsa innovaatio- ja kehittämistoiminnassa takasi parhaiten yksilöiden tyytyväisyyden omaan osuuteensa innovaatio- ja muutostoiminnassa.
Tutkimus on osa meneillään olevaa väitöstutkimusta innovatiivisuudesta asiantuntijapalveluorganisaatioissa. Aiempi versio nyt esitettävistä teemoista on esitetty EGOS2008-konferenssissa Amsterdamissa 10.-12.6.2008 paperissa ”Change and innovation activities in professional service organizations: Privileged, obliged, or ignored employees?”
__________________________________________________________________________