Kulunut päivä meni kirjakokouksessa, jossa työstimme harjoittelukoulujen rehtorien tilaamaa käsikirjaa ohjatun harjoittelun ohjaajille. Tehtävä on jännittävä, koska siinä pitää taiteilla kahdella alueella: a) kirjan kirjoittajien tulisi osoittaa, että he hallitsevat alan teorian ja b) että kohderyhmä tarttuisi siihen ja saisi työhönsä virikkeitä. Kumpikin näkökulma on hankala. Professoritaso katsoo suurennuslasin lävitse tekstejämme ja yrittää löytää sieltä osaamattomuutta ja kollegat irvistelevät, että tämä on nyt tätä teoriaa, mutta käytäntö…
Silti työ on ollut hauskaa. Olen todella avartunut lukiessani tekstejä kiinnostavasta aihepiiristä ”Opettajaksi koulun työyhteisöön”. Keskityin 2000-luvulla julkaistuun tieteelliseen kirjallisuuteen. Kiitos Nellille ja OpenVpn:lle, minulla on ollut mahdollisuus surffailla tiedemaailmassa omalta tietokoneeltani käsin. Tein mielestäni hienoja löytöjä ja innostuin. Harmikseni huomasin, että Pasi Savonmäki omassa väitöskirjassaan oli tuonut esille ihan samoja asioita koulun yhteisöllisyydestä, opettajista ja mikropolitiikasta. Harmi, jos joku nyt luulee, että olen kopioinut hänen ajatuksiaan. Toisaalta tämä osoittaa, että olen ajan tasalla ja tutkimuksen keskiössä.
Nyt vain viimeistelemään, kuukausi aikaa kaiken kokoamiseen lopullisesti.
