Culture matters

Olin eilen UM:n tiedotustilaisuudessa, jossa käsiteltiin UNFAn eli maailman väestörahaston uutta julkaisua, joka koskee kulttuurin merkitystä naisiin kohdistuvassa kehitysyhteistyössä. Paikalla oli rahaston suomalainen vpj, UM:n edustus ja Väestöliiton edustus. Jälkimmäinen järjestö on huolehtinut kirjasen kääntämisestä suomeksi.

Paikalla oli meitä Zonta Internationalin Piiri 20:n (Status of Women and)Service-toimikunnan jäseniä kaksi, minä ja emeritus prof Anja Tiilikainen. Kehitysyhteistyökonkareitakin näkyi mm. Elina Visuri. Selväksi tuli, että jos naisten asemaa halutaa parantaa niin terveys- kuin talousrintamalla, pitää paneutua paikalliseen kulttuuriin, jonka ehdoilla ratkaisu löytyy ennemmin tai myöhemmin. Tämä on hidas prosessi, jota ei voi tuottavuusvaatimuksilla jouduttaa. Nykyään joka paikassa vaaditaan nopeita tuloksia, mikä kehitysmaissa toimiessa ei ole oikea tavoite.

Esiin tuli myös ajatus siitä, että niitä kokemuksia, joita kehitysyhteistyössä on opittu eri kulttuureista, pitäisi soveltaa maahanmuuttajatyöhön Suomessa. Väestöliitto laajentaa toimintaansa kehitysmaihin ja maahanmuuttajiin Suomessa. Liittohan oli merkittävä toimija 1940-luvulla, kun ankeissa jälleenrakennuksen oloissa kasvatettiin suuria ikäluokkia. Nyt näkökulma on toinen, mitä pidän todella hienona suuntana. Siellä on myös otettu huomioon kulttuurin voima, mikä näkyy ohjelmissa ja julkaisuissa. Esimerkkinä pari viikkoa sitten Väestöliitossa pidetty seminaari maahanmuuton ympärillä olevasta problematiikasta.

Tässä täytyy kirjoitella myös raportti zontien verkkosivuille samasta asiasta.

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*