Monthly Archives: May 2017

Experimentation and Evidence – Symposium next week in Helsinki

8-9.6.2017 an “Experimentation and Evidence” -symposium is going to take place at The House of Science and Letters (Kirkkokatu 6) in Helsinki. It is organized by  The Finnish Society for Science and Technology and The Finnish Association for Medical Law and Ethics. The symposium aims at examining the ontological, epistemological and practical issues in the process of creating, validating, and revisioning knowledge.

On thursday 8th of June at 12:30 the keynotes are:

Professor Barbara Prainsack (King’s College London): Harder, better,       faster? Evidence in citizen science

Professor Ilpo Helén (University of Eastern Finland): Innovation and experimentality: Remarks on a configuration of science and politics

And on friday 8th of June at 12:15 the keynotes are:

Professor Michael Guggenheim (Goldsmiths, University of London): Making STS experimental: Evidencing the future of risk

Comment by Associate Professor Eeva Luhtakallio (University of Tampere)

Please see the full program at: http://www.fssts.fi/index.php?page=news-2

Vaikuttavuuden vaatimus ja tutkimustulosten paketointi

Vuonna 2005 Suomen yliopistolainsäädäntöön lisättiin niin sanottu kolmas tehtävä. Tämä vaikuttavuuden vaatimus muotoiltiin laissa vuorovaikutukseksi ympäröivän yhteiskunnan kanssa, jolla tulee edistää elinikäistä oppimista sekä tutkimustulosten että taiteellisen toiminnan vaikuttavuutta. Vaikka terminä kolmas tehtävä on osin harhaanjohtava, on vaikuttavuus yksi keskeisimmistä tavoitteista esimerkiksi tutkimus- ja innovaationeuvoston viimeisimmissä linjauksissa (TIN 2014). Korkeakoulujärjestelmän radikaalin kehittämisen ohella kaksi tärkeintä linjausta ovat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan tulosten hyödyntäminen ja vaikuttavuuden edistäminen sekä uusien kasvulähteiden, aineettoman pääoman ja yritystoiminnan vahvistaminen. Nämä linjaukset antavat signaalin siitä, miten vaikuttavuus mielletään. Tutkimuksen tulee tukea taloudellista kasvua ja yritystoimintaa.

Aihetta on viime aikoina sivunnut myös Tuomas Aivelo Kaiken takana on loinen –blogissaan, jossa hän kiinnittää huomiota hallituksen niin sanottuun lippulaivaohjelmaan. Lippulaiva-tutkimuskeskittymien tavoitteena on tutkimuksen yhteiskunnallinen ja taloudellinen vaikuttavuus. Lippulaiva-termi on tutkimuksen kansainvälistymisen työryhmän antia, mutta työryhmän linjauksissa tutkimuksen vaikuttavuus rinnastuu taloudelliseen kasvuun: ”Huippuluokan osaamista tarvitaan, jotta Suomessa voi syntyä uusia innovatiivisia ja menestyviä yrityksiä.” (OKM 2017, 23). Se, että pohdintaa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden eri muodoista ja ulottuvuuksista ei käydä, vinouttaa ymmärrystä siitä, mitä tutkimuksen tekeminen pitää sisällään ja minkälaisiin yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin tai ongelmiin tutkijat pyrkivät työllään vastaamaan.

Tutkimuksen arviointimalleissa ovat viime aikoina korostuneet vuorovaikutukselliset prosessit. Suuntaus itsessään on perusteltu etenkin kun ajatellaan aloja, joissa vuorovaikutuksen mekanismit liittyvät paikallisiin yhteistoimintamuotoihin sekä sosiaalisten tai yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärtämiseen ilman ensisijaista kaupallista motiivia. Suomessa tällainen ala on esimerkiksi oppimisvaikeuksien tutkimus, joka on kytkeytynyt vahvasti koulujärjestelmän kehittymiseen. Kun suurin osa ikäluokasta osallistui opetukseen, huomattiin, että kaikki eivät koulun vaatimuksista selviä. Nykyään oppimisvaikeuden diagnosointi vaatii sen, että oppilas on saanut riittävän määrän tukiopetusta. Koulusta tulee vaatimustason nousun kautta myös ehdollistava ja altistava tekijä. Näin oppimisvaikeuksilla on sekä kieleen että kouluihin oppimisympäristöinä liittyvä vahva kulttuurinen luonne.

Mitä enemmän ilmiöistä, kuten oppimisvaikeuksista, tiedetään, sitä enemmän niitä myös kategorisoidaan. Tutkijaa voivat kiinnostaa ilmiön synty ja esiintyminen sekä se, miten oppimisvaikeuksia voidaan ennustaa, mutta kysymys kuuluu myös mitä asialle halutaan tehdä. Alan tutkijat, joita olen seurannut väitöskirjassani, näkevät työnsä osana hyvinvointivaltion perinnettä: heidän kehittämänsä diagnostiset menetelmät, oppimismateriaalit ja kuntoutusvälineet halutaan lasten käyttöön mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja maksutta. Koska Suomessa tilanne on hyvä ja oppimisen vaikeuksiin pystytään puuttumaan osana neuvola- ja koulujärjestelmää, ovat tutkijat siirtäneet katseensa globaalille tasolle. Viemällä tutkimukseen perustuvaa oppimispeliä Afrikkaan tutkimusryhmän tavoitteena on lukutaidon lisääminen maailmanlaajuisesti.

Suomessa verovaroin tuettu tutkimus on tutkijoiden mielestä luonnollisesti yhteiskunnan eri toimijoiden käytössä. Näyttäisi siltä, että myös ulkomaille suunnatuissa hankkeissa tutkijat ovat luottaneet enemmän niin sanottuihin perinteisiin vuorovaikutusmuotoihin työssään kuin innostuneet kaupallisten ratkaisujen luomisesta. Tutkijat mainitsivat ristiriidan ns. tuoteajattelun ja tutkimuksen välillä. He kokivat, että heidän työllään on vaikutusta nimenomaan jos sitä ei ”paketoida tuotteeksi”. Tämä ”paketoiminen” tarkoitti heille sitä, että tutkimustyö pysähtyisi, vaikka se ei ole heidän mielestään tutkimuksen luonne. Tutkimusryhmän johtajan mukaan ei ole olemassa tietoa oppimisesta, joka pysähtyisi johonkin pisteeseen, vaan tieto elää jatkuvasti.

Oppimisvaikeuksien tutkimus on esimerkki siitä, miten tutkimuksen yhteiskunnalliset motiivit yhdistyvät tieteen sisäisiin tavoitteisiin ja vuorottelevat näiden kanssa. Lisäksi tutkimusmenetelmien ja –välineiden muovautuminen tutkimuksen edetessä mahdollistaa tutkimuksen tekemisen sekä aineiston keruun uusilla tavoilla. Ymmärryksen lisääminen oppimisvaikeuksista ilmiönä on ollut tutkijoiden työn perusta, johon on vahvasti kuulunut soveltaminen sekä ongelmiin puuttuminen. Puhuminen kolmannesta tehtävästä tutkimuksen ja opetuksen rinnalla irrottaa tutkimuksen vaikuttavuuden helposti omaksi alueekseen, vaikka lähtökohtaisesti tiede ja tutkimus ovat yhteiskunnallista toimintaa ja tutkimuksen motiivit ovat usein yhteiskunnalliseen ongelmanratkaisuun pyrkiviä.

Tässä valossa hallituksen uudet lippulaiva-kaavailut eivät tunnu kovin innovatiivisilta. Niissä ei oteta kantaa vaikuttavuuden muihin kuin taloudellisiin ulottuvuuksiin, puhumattakaan siitä, että keskustelua heräteltäisiin laajemmalti siitä halutaanko julkisella tutkimusrahoituksella mahdollisesti edistää demokratian, terveyden, tasavertaisuuden tai palvelujen saatavuuden arvoja.

 

Terhi Esko

tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

 

Lähteet:

TIN (2014): Uudistava Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015 – 2020. Tutkimus- ja innovaationeuvosto.

http://80.248.162.139/export/sites/default/OPM/Tiede/tutkimus-_ja_innovaationeuvosto/julkaisut/liitteet/Linjaus2015-2020.pdf

OKM (2017): Yhteistyössä maailman parasta. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017–2025. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:11

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79438/okm11.pdf?sequence=3

… And a Flower Blooms

‘Jurassic Park’ the blockbuster movie was one of the technically advanced movies of its time. The story is located in a theme park of dinosaurs long dead resurrected using latest biotechnological advancements. Scientists in this movie locate an amber from the Ice Age, which has a mosquito preserved in it; they extract the DNA of the mosquito and then combine it with frog’s genome to complete the genetic missing links. Thus, with such technology they resurrect dinosaurs ranging from Triceratops to Tyrannosaurs in the present times. [1]

Such ‘bringing back extinct to life’ celluloid fiction turned to reality when scientists in Russia brought back to life a pre-historic flower. While researching in the Siberian Tundra, near the Kolyma River, Russian scientists came across fossilized, squirrel burrows containing variety of seeds including those of the extinct ‘Campion’ plant, which last bloomed in the Pleistocene Age. The team cultivated a cell culture, created permafrost conditions and then implanted it in an artificial biome. The flower bloomed after 32000 years becoming the oldest tissue to live. [2]

Through science, humans have pierced the ‘unbroken’ veil of time. he above resurrection of the past would not have occurred in the absence of technology, for without technological resurrection the Campion plant would have disappeared in the layers of time. Resurrection was only possible because of technological intervention in the fabric of time. Today it is the flower, tomorrow it could be animals and beyond that, humans. If history can be intervened, is there a possibility of a future-story being intervened? The answer is in the assertive although some scientists are skeptical. The reason is that the main characteristic of technology is growth and the possibilities of growth are everywhere, in the present, the past and the future.

However, scientific experiments are not restricted to mere labs. Eventually, they have a spillover effect in the society. Thus, making us re-visualize, re-define the core structure on which the society stands.

 

Anuradha Nayak,

Doctoral Researcher, Faculty of Law, University of Lapland, Rovaniemi.

 

Notes:

[1] Janet Maslin, Screen stars with teeth to spare, (New York Times, June 11, 1993) http://www.nytimes.com/movie/review?res=9F0CE1D71E3DF932A25755C0A965958260

[2] Sharon Levy, Wild flower blooms again after 30000 years on ice: Fruit hoarded by ancient ground squirrels give new life to prehistoric plants, (Nature, Feb 21 2012) http://www.nature.com/news/wild-flower-blooms-again-after-30-000-years-on-ice-1.10069

 

Debating energy policy at two levels

What makes good policy? How are current and future policy choices justified in political speech? These are some of the questions I have looked at in the context of debates on energy futures at two distinct levels of policy-making: in the national parliament of Finland and in the city council of Helsinki. I focused on recent debates from the years 2011-2015. What I found is an interesting tension, where the end-goal of a carbon-neutral future is the same for both the city council of Helsinki and the national parliament of Finland. However, the means proposed for achieving that future differ.

Parliamentary debates stress the importance of persistency and predictability in energy policy. For example, as a politician stated in the parliament in 2013: ”Regulation regarding energy production needs to be persistent and unambiguous, so that companies can calculate the profitability of their energy investments long enough into the future”. In contrast, a city councilor from Helsinki found it “very good decision-making that changes in the operational environment can be acted upon”. There is a difference between the two, where parliamentarians focus on creating predictability whereas city councilors highlight the importance of adapting to changing circumstances. How could the differences between the two levels be explained?

I suggest the proposed means are so unalike due to the actors’ conceptions of their own possible spaces of action. While the end-goal of carbon neutrality is the same, actors at distinct governance levels conceive the means they have for achieving that in quite a distinct manner. National level actors debate the general regulatory environment and the role of the state in ensuring regulatory stability. Uncertainty over the future is seen as something that can and should be controlled and minimized. Parliamentarians see the role of the state as facilitating favourable investment conditions in Finland, and decreasing the political risks associated with large-scale investments. To achieve such conditions, politicians demand anticipatory knowledge of the future and stabilizing energy policy based on that knowledge for longer periods.

City level actors, in contrast, make choices within national and regional regulatory environments, taking into consideration the technological, legislative and societal changes they see. Views of good policy stress adaptability, agility and the willingness to revisit past decisions. Uncertainty over the future is taken for granted, as something that both constrains making decisions over the future, but also enables responding to and taking up, for example, technological developments. This suggests that cities may be better equipped to incite changes in acting on climate change, as also others have recently argued. City actors are pursuing change through a variety of means, including international networks, such as C40 or the Covenant of Mayors, and more localized efforts. However, favouring adaptable policy in the short-term requires having a sense of direction in the long-term.

The analysis reveals the importance of looking at questions of scale and agency when debating energy policy. Long-term goals, such as carbon neutrality in 2050, will translate into different means, policies and practices at distinct governance levels.