Professori Antti Kariston luento Studia Generalia -luentosarjassa 10.2.2011. Tilaisuuden teemana Terveyttä työuran jälkeen.
Kolmanneksi iäksi on alettu kutsua elämänvaihetta, jossa työ on takana, mutta varsinainen vanhuus vielä edessä. Sitä pidetään aktiivisena, toiminnantäyteisenä ikänä, hyvän vanhenemisen aikana.
Esityksessä puntaroidaan, millaisesta ilmiöstä oikein on kyse. Millaisen näkökulman kolmas ikä avaa ikärakenteen muutokseen, millaista on sen lupaama hyvä vanheneminen? Onko kolmas ikä totta vai onko se vain toivekuva? Empiirisesti esitys perustuu tutkimuksiin ikääntyvien päijäthämäläisten elämäntyyleistä (Karisto & Konttinen 2004), suurista ikäluokista (Karisto 2005) ja Espanjassa asuvista suomalaiseläkeläisistä (Karisto 2008).
Kolmas ikä syntyy sitä mukaa, kun Maailman terveysjärjestön vanhat tavoitteet toteutuvat: ihmiset saavat ”lisää vuosia elämäänsä” ja ”lisää elämää vuosiinsa”. Kolmannen iän ilmiön yhteiskunnallinen painoarvo liittyy kolmeen tekijään:
- Eläkeikään tullaan aikaisempaa terveempinä, ja toimintakykyisiä elinvuosia on luvassa aikaisempaa enemmän. Kolmas ikä pitenee.
- Eläkeikään tulevat syntymävuosiluokat ovat edeltäjiään suurempia. Kolmannessa iässä olevia on paljon.
- Eläkeikään tullaan uudenlaisin odotuksin ja elämäntavoin. Syntyy uusia elämänkäytäntöjä, kolmannen iän kulttuuria.
Kaksi ensimmäistä kohtaa ovat väestöllisiä tosiasioita, eli kolmannen iän ilmiön kuoret ovat jo olemassa. Varsinaisen sisältönsä se saa kolmannesta kohdasta, uusista elämänkäytännöistä. Selviä merkkejä on myös niiden kehkeytymisestä. Joskus muutoksia tosin liioitellaan, mutta toisaalta pienilläkin käyttäytymismuutoksilla on merkityksensä, koska muutoksentekijöitä on paljon. Kolmannen iän syntyessä tapahtuu jotakin samanlaista kuin silloin, kun nuoruus nykymuodossaan syntyi tai muuttui lapsuuden ja aikuisuuden lyhyestä välivaiheesta pitkäksi omaleimaiseksi elämänvaiheeksi.
Nuorten eläkeläisten elämä ei ole työn, mutta monien muiden toimintojen täyttämää. He ovat merkittävä ryhmä esimerkiksi matkailijoina, kulttuurin kuluttajina ja ylipäätään kuluttajina. Uusia harrastuksia omaksutaan vielä eläkeiässä, ja hyvä niin, sillä siitäkin on tutkimustietoa, että mielekkääksi koettu toiminta ylläpitää toimintakykyä.
”Tuottava vanheneminen” on yksi kolmanteen ikään liittyvä ja hyvää vanhenemista tarkentavaksi tarkoitettu käsite. Kun puhutaan tuottavasta vanhenemisesta, korostetaan työnkaltaisia toimintoja ja sitä, että eläkkeellä ollessaankin ihmiset voivat olla hyödyksi itselleen ja muille. Ilmeistä onkin, että kolmannessa iässä olevilla on iso panos annettavanaan esimerkiksi vapaaehtoistyön tekijöinä, omaishoitajina ja nuorempien sukulaistensa auttajina. Eläkevuosien hyvyyttä ei kuitenkaan pidä sitoa yksinomaan hyötyodotuksiin.
Kolmas ikä on vanhuuden kuvaa kiillottamaan tarkoitettu käsite. Se tarjoaa tervetulleen vaihtoehdon ikärakenteen muutosta koskevaa keskustelua hallitsevalle ”taakkatulkinnalle”, jossa väestön vanheneminen nähdään vain kustannusrasitteena ja yhteiskunnallisena onnettomuutena. Toisaalta kolmannen iän näkökulma saattaa työntää varsinaisen vanhuuden entistä pahempaan paitsioon. Kun varhaisvanhuus mielletään aktiiviseksi ja iloiseksi elämäksi, tähän kuvaan mahtumaton vanhuus voi näyttäytyä sitäkin surkeampana ja surullisempana.
Jos vanhuus on ennen ollut tapana nähdä väistämättömyyksinä, kolmannen iän kuvitellaan helposti koostuvan vain valinnoista. Ajatellaan, että eläkevuodet ovat sellaisia, joiksi ihmiset ne itse tekevät. Mahdollisuudet elää aktiivista kolmatta ikää riippuvat kuitenkin olennaisesti resursseista, ennen muuta taloudellisesta ja terveydellisistä voimavaroista.
Kirjallisuus:
Karisto, Antti toim. (2005): Suuret ikäluokat. Vastapaino, Tampere.
Karisto, Antti (2008): Satumaa. Suomalaiseläkeläiset Espanjan Aurinkorannikolla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Karisto, Antti & Konttinen, Riikka (2004): Kotikatua, kotiruokaa, kaukomatkailua. Tutkimus ikääntyvien elämäntyyleistä. Palmenia-kustannus, Helsinki.