Dosentti Anna Rotkirchin luento Studia Generalia -luentosarjassa 8.3.2012. Tilaisuuden teemana Kulttuurista toiseen, polvesta polveen.

Ihmislajin voi laskea yhteisöllisiin kasvattajiin (cooperative breeders). Lasten vanhempien lisäksi muut sukulaiset – sisarukset, isovanhemmat, tädit, serkut – kuten myös muut yhteisön jäsenet ovat kautta aikojen osallistuneet lasten hoitoon ja kasvatukseen. Sukulaisten välisiä suhteita luonnehtii altruistinen auttaminen ja pääosin vanhemmista nuorempiin polviin kulkeva avunanto. Tätä auttamista tukevat evoluution tuottamat universaalit, spontaanisti syntyvät kiintymyssuhteet sukulaisten välillä.

Vanhempien ja isovanhempien vaikutus lasten pärjäämiseen vaihtelee sekä sukulinjan että yhteiskunnan mukaan. Kun tarkastellaan sukulaisten merkitystä lasten eloonjäämiseen, äidin ja äidinäidin läsnäololla on miltei poikkeuksetta myönteinen vaikutus. Isoisien ja isänäidin vaikutus on usein vähäisempi, joskus jopa kielteinen.

Suomalaisten kirkonkirjoja tutkimalla osoitettiin ensimmäistä kertaa, että naisten pitkä elinikä on edistänyt aikuisten lasten perheellistymistä. Esiteollisessa Suomessa jokainen naisen 50 ikävuoden jälkeen eletty vuosikymmen ”tuotti” kaksi lastenlasta lisää. Isoäidin läsnäolo edisti niin omien tytärten ja poikien lastenhankintaa kuin lastenlasten hengessä säilymistä.

Miten isovanhempien antama apu vaikuttaa nykypäivän kehittyneissä maissa? Tämänkin päivän Euroopassa äidinäidillä on yleensä tiiviimmät yhteydet lapsenlapseen, isänisällä heikoimmat. Selitys tälle löytyy pikemmin sukulinjasta kuin isovanhempien sukupuolesta.

Meillä mummot ja vaarit eivät enää ole keskeisiä lasten eloonjäämiselle, eikä heidän vaikutustaan lastenhankintaan ole pystytty osoittamaan. Sen sijaan aikuisille lapsilleen kanavoitu taloudellinen apu on merkittävä. Se on usein myös joustava ja oikein ajoitettu: Aikuista lasta autetaan eniten juuri silloin kun tarve on suurin, esimerkiksi työttömyyden tai avioeron yhteydessä.

Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde näyttää myös lisäävän molempien hyvinvointia. Tässäkin korostuu suvun merkitys kriisien aikana. Läheinen suhde isovanhempaan tukee lapsen tasapainoista kehitystä erityisesti silloin, kun lapsen oma perhe on vaikeuksissa.

Hyvinvointivaltio on perinteisesti suhtautunut välinpitämättömästi, joskus jopa vihamielisesti, sukulaisten väliseen avunantoon. Epäsuorasti hyvinvointivaltio on kuitenkin edistänyt sukupolvien välistä auttamista, ja tulevaisuudessa se voisi tukea tätä tietoisemmin.