Yliopiston etusivulle | Suomeksi | På svenska | In English

Yliopistopedagogiikkaa sulautuvan avoimesti

Taina Joutsenvirta, verkkopedagogiikan asiantuntija, Helsingin Yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta

Yliopistopedagogiikan perusopintojen tavoitteena on tukea yliopisto-opettajia tulemaan tietoisiksi omista opetus- ja oppimiskäsityksistään sekä antaa valmiuksia opetuksen kehittämiseen. Tavoitteena on, yliopisto-opettaja kehittää omaa opettajan ammatti-identiteettiään tutkijaidentiteetin rinnalla tunnistaen nämä osaksi yliopisto-opettajuuttaan. Tavoitteena on perehtyä yliopistopedagogiikan peruskäsitteisiin ja teoreettisiin perusteisiin sekä soveltaa niitä omassa opetustyössä.

Kurssi rakentuu lähiopetuspäivien, tukiryhmätyöskentely, verkkotyöskentelyn ja itseopiskelun varaan. Kurssin aikana on seitsemän lähitapaamista. Koulutuksessa edellytetään osallistumista tukiryhmän työskentelyyn. Tukiryhmät kokoontuvat kaksi kertaa lähitapaamisten välillä ja sopivat itse kokoontumisaikansa. Kurssin aikana on kaksi verkkotyöskentelyjaksoa. Tukiryhmien lähi- ja verkkotapaamisissa keskustelu pohjautuu etukäteen annettuun materiaaliin. Oppimistehtävät olivat seuraavat: – Blogipäiväkirja: arviointi Hyväksytty / täydennettävä. – Verkkolukupiiri: jokaisen tuli osallistua verkkolukupiiriin vähintään kolmella viestillä – Opetuksen havainnointitehtävä: arviointi hyväksytty / täydennettävä. – Opiskelijahaastattelutehtävä: arviointi 0-5 etukäteen annetun arviointimatriisin perusteella – Opetuksen suunnittelutehtävä: arviointi 0-5 etukäteen annetun arviointimatriisin perusteella – Opetusharjoittelutehtävä: vertais- ja opettajapalaute, arviointi asteikolla 0-5. Arvioinnissa hyödynnettiin valtiotieteellisen tiedekunnan opetusnäyteen arviointi -matriisia. Kurssilla käytettiin kolmea verkkoalustaa: kurssin verkkosivut olivat kaikille avoimessa wikissä, opiskelijoiden oppimistehtävät julkaistiin jokaisen opiskelijan omassa blogissa ja kurssin verkkokeskustelut käytiin Blackboard -ympäristössä.

Kurssi oli melko perinteinen sulautuva kurssi, eli siinä lähi- ja verkkojaksot jaksottuivat peräkkäin. Uutta oli se, että kaikille opiskelijoille perustettiin oma blogi, jossa he julkaisivat oppimistehtävänsä. Näin kaikki tehtävät olivat avoimesti kaikkien kurssilaisten luettavissa. Toisaalta opiskelijoiden yksityisyys taattiin sillä, että osallistujien blogilista löytyi suljetulta blackboard -alueelta. Opiskelijoilla oli myös mahdollisuus julkaista tehtävä salasana -suojattuna.