Kevät keventää biojäteastioita

Tämä on Tahvo.

Tämä on Tahvo.

Yllä on ryhmämme näkemys siitä, miltä Unicafen suuresti työtään rakastavasta kokista saattaa tuntua niinä hetkinä, kun hän raijaa täyttä biojäteastiaa yhtä pykälää lähemmäs sen viimeistä lepopaikkaa. Meidän haasteemme on parantaa maailmaa sen verran, että herkätkin kokit säästyisivät katkeruuden kyyneliltä, ja tämän haasteen saimme Unicafelta. Ennen takatalven kurjuutta taivaalla loistaneen kevätauringon innostamina Kevääksi nimetyn ryhmämme haasteena on siis toisin sanoen vähentää Unicafe-ravintoloiden biojätettä. Erityisesti Unicafelta toivottiin laatikon ulkopuolelta tulevia ajatuksia menekin ennakointiin ja annoskoon määrittämiseen ruuan itseotossa. Jos ryhmämme jäsenillä ei olisi käsitystä ajan luonteesta, utopistinen tavoitteemme saattaisi olla seuraavanlainen:

[Tässä olisi kuva tyhjästä biojätesaavista, jonka ympärillä näkyy ryhmäläistemme jalkineita uhkumassa uskoa ja toivoa ja rakkautta, mutta valitettavasti blogipalvelusta on loppunut kuvien lataamiselle tarkoitettu tila.]

Päivittäin ja kausittain vaihtelevien asiakasmäärien ja eri ruokalajien menekkien ennakointi on Unicafen toimintamallin vuoksi hyvin vaikeaa, minkä lisäksi ravintola on ratkaisuja kehitellessään kahden tulen välissä. Toista kylkeä korventaa Kela, toista Evira, ja alla hohkaa kuumana taloudellisen kannattavuuden hiillos. Käytännön rajoitteita luovuudelle on siis olemassa, mutta näiden rajojen puitteissa maailma on täynnä mahdollisuuksia. Ryhmämme jäsenten mielistä on tuotettu post-it -lapuille ja keskusteluun tähän mennessä jo monenmoisia ensiaskelia kohti ratkaisua, ja muutamalla polulla on jatkettu myös alkua pidemmälle. Tällä hetkellä suosikkeja ovat ennakoinnin mahdollistaminen kannustamalla asiakkaita kertomaan ruokailuaikeistaan, nettisivujen ja mobiilisovellusten kehittäminen toimivammiksi ja kuvallisemmiksi, tiedotuksen parantaminen sekä jonkinlainen huima hävikkiperformanssi, johon kenties liittyisi karvainen banaaniasu tai biojäteastian vieressä päivystävä hukkaherjaaja.

Post it -laput ovat ideoinnin ystäviä.

Post it -laput ovat ideoinnin ystäviä.

Perjantaiaamuna 27. maaliskuuta Kevät löysi kukkatapettien opastamana tiensä Unicafen toimistoon, jossa kahvin ja vegaanileipien voimalla suoristettiin haasteen kiemuroita. Monet ideoistamme olivat ravintola-alan ammattilaisille entuudestaan tuttuja, joko kokeiltuja tai mahdottomiksi todettuja. Tämä auttoi meitä vetämään tarkempia suuntalinjoja ratkaisujemme pohjaksi.

Vielä on paljon pohdittavaa, mutta etenemme! Ja voi hyvin olla, että kunhan kevätaurinko tekee häikäisevän comebackinsa, löytyy ryhmäläistemme kevätaivoista vielä aivan uudenlaisia näkökulmia valaisevia kehitysehdotuksia.