Poikkeama tieltä Iitissä

Historiallisissa kohteissa vierailemiseen on kaksi päätapaa, organisoitu ja impulsiivinen. Organisoitu tapa tarkoittaa sitä, että kohteesta otetaan selvää etukäteen, suunnitellaan aikataulut ja kulkuyhteydet ja tehdään eväät. Impulsiivinen tapa tarkoittaa sitä, että loikataan tien sivuun aina kun siellä näkyy jotakin kiinnostavaa.

Organisoitu tapa on hyvä kun kohteena on jokin suuri historiallinen nähtävyys, esimerkiksi kaupunki tai linna, johon haluaa tutustua kunnolla. Impulsiivinen tapa sen sijaan on loistava keino löytää mielenkiintoisia pieniä historiallisia kohteita, joiden olemassaolosta ei ole aiemmin tiennyt mitään. (Se aiheuttaa myös useimmiten harmaita hiuksia muille samassa autossa istuville, jotka haluaisivat päästä nopeasti perille eivätkä loikkia tienvarsipusikoissa. Mutta se on vain yksi niistä rasitteista, joita joutuu sietämään, kun ottaa kyytiinsä historioitsijan.)

Havainnollistan impulsiivisen tavan etuja ja haittoja tuoreen kesäretkikokemuksen perusteella. Tämä kyltti seisoo kaakkoishämäläisen maantien poskessa Kausalan ja Artjärven välillä ja osoittaa pienelle metsätielle:

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Perheniemenkyltti.jpg

1700-luvun tutkija ei tietenkään voi ohittaa Kustaa III:n nukkumapaikkaa vierailematta, joten auton nokka käännetään metsätielle. Hetken kuluttua tie jakautuu kolmeen haaraan, eikä missään ole uusia kylttejä. Auto jätetään tienposkeen ja ryhdymme tutkimaan maastoa ratkaistaksemme tämän gandalfmaisen ongelman. Oikeanpuoleinen ja keskimmäinen tie näyttävät vievän talojen pihoihin, joten lähdemme seuraamaan vasemmanpuoleista tienhaaraa. Kohta tulee vastaan kyltti “LAAVU 500 METRIÄ”. Haa! Laavu on tietenkin rakennettu vanhalle leiripaikalle, jotta eräretkeilijät voisivat nukkua samassa paikassa kuin Kustaa III (niin minä tekisin jos rakentaisin laavuja). Kävelemme puoli kilometriä metsän sisään ja löydämme erittäin modernin ja hyvin varustetun laavun. Mutta muistomerkkiä ei näy missään.

Palaamme risteykseen. Tässä vaiheessa muu seurue menee autoon istumaan ja odottamaan matkan jatkumista. Minä menen tonkimaan erästä miehenkorkuista nokkos- ja koiranputkipusikkoa, koska se näyttää lupaavalta. Sieltä löytyy talon kivijalka ja kaatunut puu, mutta ei muistomerkkejä. Silloin keskimmäistä tietä pitkin kaahaa auto. Haa! Se ei siis ole pihatie vaan yleinen tie, joka vain menee talon pihan läpi (vanhat maalaistiet ovat hankalia tässä suhteessa). Kun on kävellyt omenapuutarhan läpi, talon ohi ja vielä vähän matkaa eteenpäin, seisoo tien poskessa tällainen kivi:

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Perheniemenmuistokivi.jpg

Kiven teksti: LEIRINMÄKI – TÄLLÄ PAIKALLA HARJOITTELI RUOTSI-SUOMEN ARMEIJA 1740-1808

Kivi herättää kysymyksiä. Miksi siinä ei mainita mitään Kustaa III:sta, vaikka tienvarren kyltti ohjaa nimenomaan Kustaa III:n leiripaikalle? Miksi Ruotsin armeija on leiriytynyt tällä mäellä keskellä ei-mitään? Mutta tässä vaiheessa kannattaa palata autoon ja jatkaa matkaa, jotta muu seurue ei hermostu.

Kotona kirjahyllyn ääressä voi ryhtyä etsimään lisätietoa oudosta kivestä. Alan perusteokset, Sotasokeiden Joutselästä Ruotsinsalmeen – sotilasmuistomerkkejä vuosien 1755 – 1790 tapahtumista ja Antero Tuomiston Sotiemme muistomerkit Pähkinäsaaren rauhasta nykypäivään, eivät mainitse tätä kiveä. Aimo Halilan Iitin historia sen sijaan tarjoaa jonkin verran lisävalaistusta. Halilan kuvauksessa Kustaa III:n sodasta mainitaan seuraavaa:

Paikkakunta sai ennen pitkää suuren sotilasleirin luonteen. (…) Anjalaan johtavan, sotilaallisesti tärkeän tien varteen oli sijoitettu eräitä ruotsinmaalaisia joukko-osastoja. Niinpä Elvsborgin rykmentti majaili lokakuusta lähtien Iitin eteläisissä kylissä esikunnan ollessa Kolisevalla ja Itägöötanmaan rykmentin henkipataljoona Perheniemessä (Leirinmäellä) rykmentin kokoontumispaikan sijaitsessa Artjärvellä. (s. 372)

Itägöötanmaan rykmentti siis oli sijoitettu Leirinmäelle Kustaan sodan aikana. Iitti oli tuolloin rajapitäjä, sillä Ruotsin ja Venäjän välinen raja kulki Turun rauhan jälkeen pitkin Kymijokea. Halila mainitsee myös, että “kuningaskin pistäytyi ensimmäisenä sotavuonna Iitissä” mutta ei tarkenna yöpyikö tämä Leirinmäellä. Viimeisenä sotavuonna Kustaa III kävi jälleen Perheniemessä, mutta yöpyi silloin paikallisessa käräjätuvassa.

Koska kirjat eivät auta tämän pitemmälle, googletetaan. Perheniemen kyläyhdistyksen kotisivut (http://www.perheniemenkyla.net/3) eivät anna sen enempää tietoa kuin Halilakaan. Niissä mainitaan, että on olemassa kotiseutuhistoriikki nimeltä Palasia Perheniemen historiasta, mutta sitä nyt ei tietenkään saa mistään helsinkiläisestä kirjastosta. Ja sitten löytyy bloggarikollega nimeltä Tomte-Tomte, iittiläinen kulttuurinystävä. Hänen Tontun tarinoita -blogissaan on ansiokkaasta kartoitettu ja valokuvattu kaikki Iitin alueen muistokivet (http://tontun-tarinoita.blogspot.com/2008/10/iitin-kivi.html). Mutta eipä hänkään ole löytänyt juuri enempää tietoa kuin minä, varmaa on vain tieto siitä että mäki oli leiripaikkana Kustaan sodan aikana.

No, ehkä yksi hassu muistokivi ei ansaitse tämän enempää vaivannäköä. Mutta toimikoon esimerkkinä siitä, miten impulsiivinen loikkiminen tienposkeen voi avartaa. Tämänkertaisena saaliina on uusi tiedonmurunen 1700-luvun historiaa ja yksi uusi historiablogi.

2 Replies to “Poikkeama tieltä Iitissä”

  1. Olin vanhempieni kyydissä, he ovat jo tottuneet siihen että hypin pusikoissa. Ja vanhoina iittiläisinä heitä kyllä kiinnostaa paikallinen historia, vaikka eivät koluakaan perässäni aivan joka paikkaan.

Comments are closed.