Suomenlinna soi

Olimme viikonloppuna maalla, hillosimme omenoita ja kuuntelimme toisella korvalla lauantai-illan toivekonserttia radiosta. Kuuntelija Kotkasta toivoi Uuno Klamin Suomenlinna-alkusoittoa. Höristin korviani, sillä en ole tiennyt että on olemassa Suomenlinna-aiheisia klassisia sävellyksiä, vaikka Suomenlinna-aiheisia lauluja tunnen monia ja olen niitä tässäkin blogissa esitellyt.

Tänään tulin töihin Opiskelijakirjaston taiteilijaelämäkerta-hyllyn kautta. Kalevi Ahon ja Marjo Valkosen Uuno Klami – elämä ja teokset (2000) kertoo Suomenlinna-alkusoiton taustasta. Olin arvellut, että kyseessä olisi johonkin juhlatilaisuuteen (Suomenlinnan 200-vuotisjuhliin?) sävelletty tilausteos, mutta näyn olleen väärässä. Elämäkerran mukaan alkusoitto on syntynyt Klamin yksityisestä haltioitumisesta, kun hän vieraili Suomenlinnassa 1930-luvun lopulla. Kantaesitys oli Tukholmassa talvisodan aikana, ja se näkyy herättäneen yhteispohjoismaista polemiikkia:

Suomenlinna herätti kantaesityksen jälkeen isänmaallisen aiheensa johdosta ulkomusiikillisia intohimoja sekä Suomessa että Ruotsissa. Keskusteltiin mm. siitä, onko teos olemukseltaan jopa liiankin sotainen ja vastaako sävellys riittävästi otsikkoaan – oliko sävellys liian “suomalainen” vai olisiko siinä pitänyt olla viitteitä myös Ruotsin-vallan aikaan. (…) Klami muutti kiistasta johtuen otsikoksi Linna meren äärellä, mutta se ei vakiintunut yleiseen käyttöön, ja teos jäi elämään edelleenkin vain Suomenlinnana. (Aho-Valkonen 2000, 190)

En valitettavasti voi linkata Suomenlinna-alkusoittoa tähän kuunneltavaksenne, sillä sitä ei löydy YouTubesta… Yritän etsiä sen kirjaston musiikkiosastolta kuunnellakseni sen uudelleen ajatuksella, ilman sosemyllyn ja hillokattilan häiriöääniä. Kertakuuntelemalla voisin sanoa, että teoksen sävelkieli oli omaan korvaani hyvin sibeliaanista. Elämäkerta ei anna siitä kovin mairittelevaa arviota:

Suomenlinna on selvästi tarkoitettu isänmaallista henkeä nostattavaksi juhlamusiikiksi, mutta köyhähkön melodisen sisältönsä takia se ei ole saavuttanut vakiintunutta asemaa juhla- tai konserttimusiikkina. (Aho-Valkonen 2000, 190-191)