Aikalaiskuvauksia Viaporista, osa 8: Herman Wärnhjelm

Useimmat muistelmat Viaporista liittyvät linnoituksen antautumiseen vuonna 1808. Valtakunnan vahvimman linnoituksen antautuminen suhteellisen lyhyen piirityksen jälkeen herätti suurta huomiota ja johti oikeudenkäynteihin, joita varten kerättiin lausuntoja ja kertomuksia tapahtumista. Yksi näistä antautumiskertomuksista oli Herman Wärnhjelmin laatima Relation om Sveaborgs kapitulation, jonka Reinhold Hausen julkaisi vuonna 1916 (Skrifter utgivna av Svenska Litteratursällskapet i Finland, CXXX). 

Herman Wärnhjelm (1776–1830) oli piirityksen ajaksi linnoitukseen komennetun Adlercreutzin värvätyn rykmentin kapteeni. Hänen isänsä oli Viaporin rakennustöistä vastanneen linnoituslaitoksen eversti Henrik Georg Wärnhielm. Viapori oli Hermanille tuttu jo nuoruusvuosista, sillä hän oli palvellut sekä linnoitusjoukoissa että molemmissa Viaporin varuskuntarykmenteistä ennen kuin siirtyi vuonna 1804 vasta perustettuun Adlercreutzin rykmenttiin. Tämä rykmentti siirrettiin Viaporiin vasta sodan uhatessa vuonna 1808.

Luettaessa näitä kertomuksia piiritystapahtumista täytyy muistaa, että ne olivat usein samalla puolustuskirjoituksia, joilla pyrittiin puhdistamaan oma maine Viaporin kunniattoman antautumisen yhteydessä. Näin ollen myös Wärnhjelm korostaa monessa kohdassa, että hänellä itsellään kyllä oli puolustustahtoa piirityksen aikana. Antautuminen oli Wärnhjelmin mielestä komendantin syytä ja muut vain noudattivat hyvässä uskossa tämän määräyksiä.

Wärnhjelm käy kirjoituksessaan kronologisesti läpi tapahtumat alkaen saapumisestaan Viaporiin 19.2.1808 ja päättyen antautumiseen 3.5.1808. Adlercreutzin rykmentin joukot vastasivat linnoituksen ulkovarustusten (Särkkä, Länsi-Mustasaari, Pieni Mustasaari ja Kustaanmiekka) miehityksestä. Wärnhjelm itse oli sijoitettu Länsi-Mustasaarelle, jonka puolustuskunnosta hän antaa varsin huonon kuvan:

”Då Westersvartö i anseende till dess ringa fortifiering och de därvarande få wärkens obestånd fordrade både reparation och äfwen tillökning af nya wärk, börjades genast arbetet härstädes, och hvarvid f. d. amiralen m. m. Cronstedts vanliga omtanka och drift icke blef oss oväntad.”

Länsi-Mustasaari oli Wärnhjelmin mukaan varsin eristyksissä muusta linnoituksesta, ja hän pääsi vain harvoin poistumaan palveluspaikastaan. Ulkovarustuksissa tiedettiin siten varsin vähän, mitä linnoituksen pääsaarilla tapahtui, ja venäläisten kanssa käytyjen neuvottelujen sisältöä pystyttiin vain arvuuttelemaan.

Olot piiritetyssä ja pakkasen puremassa Viaporissa koettelivat miehistöä. Öisten pommitusten aikana joukot olivat jatkuvassa valmiustilassa ja päivällä tehtiin töitä:

”Dessa nattvak under en oftast 30 graders köld, tillagt det stränga arbetet om dagen, som isynnerhet isningen af den rundt om fästningen anlagde grafven fordrade, lemnade garnizonen nästan ingen hvila.”