University of Helsinki
Tämän joulukalenterin kolmanneksi viimeisestä Viapori-kuvauksesta vastaa Jacob Bonsdorff (1763-1831), Turun akatemian teologian professori. Laajan jumaluusopillisen tuotantonsa lisäksi hän kirjoitti myös matkakirjan Sommarresan (1799), kuvauksen Suuren Rantatien nähtävyyksistä Turusta itäiselle Uudellemaalle.
Tässä blogissa on siteerattu jo aiemmin Bonsdorffin kuvausta Fagervikin rautaruukista. Sama persoonallinen, eloisa ja kaikesta näkemästään haltioitunut tyyli jatkuu myös hänen Viaporin-vierailussaan. Näin Bonsdorffin matkakirja kuvaa sitä vaikutusta, jonka Viaporin lähestyminen vesitse teki matkailijaan:
Ruori ohjasi kulkua ohi paljaiden kallionnyppylöiden, ja ennen kuin huomasikaan, sai nähdäkseen pelkkiä muureja, valleja ja torneja. Ihmiskäsi on täällä täysin hävittänyt luonnon ihanuudet. Saaret, jotka aiemmin olivat varjoisten lehtipuiden peittämiä ja mitä kauneimpien niittyjen koristamia, näyttäytyivät nyt meille aivan alastomina, yllään vain sinne tänne rakennettuja varastorakennuksia ja valleja. Kalliot, joille varsinaiset linnoituslaitteet oli rakennettu, näkyivät edessämme. Ennestäänkin paljaat ja kammottavat kalliot näyttivät ihmisen työn jäljiltä entistä kammottavimmilta ja majesteettisimmilta. Korkealla vesirajasta kohonneet muurit näyttivät kuin uusilta kallioilta, irtihakatuilta ja korkeuksiin paiskotuilta. Edestakaisin vyöryneet aallot iskivät lopulta päin muureja vaahdoten ja kohisten. Pauhu kuului kauas. Kuinka synkkä näkymä olikaan! Kuinka kauhea! Nyt purjehdittiin kahden linnoitetun kallion välistä. Oikean käden puolelle jäi Iso Mustasaari, vasemmalle Susisaari. Näiden linnoitusten nimetkin tuntuivat jotenkin pelottavilta. Ankkuroitumisen jälkeen noustiin jälkimmäiseen linnoitukseen. Kuinka taidon ja osaamisen mestariteos hämmensikään tottumatonta silmää!
Sama haltioitunut sävy jatkuu itse linnoituksen kuvauksessa. Bonsdorff kierteli saarilla, ihasteli muureja ja kanuunoita ja Ehrensvärdin hautaa. Suurimman vaikutuksen häneen kuitenkin teki kaleeritelakka:
Mitä suurinta ihailua ansaitsee paikka, joka on hakattu kovasta kalliovuoresta ja jossa kaikki sotalaivat rakennetaan sekä siirretään pikaisesti märkään elementtiin. On hämmästyttävää, millaisia suurtekoja ihmisen osaaminen on täällä saanut aikaiseksi. Syvän ja leveän haudan hakkaaminen itse vuoreen, veden patoaminen siitä vahvoilla padoilla, patojen avaaminen veden päästämiseksi sisään ja valmiiksi rakennettujen laivojen nostaminen kellumaan, patojen sulkeminen uudelleen ja koko järven pumppaaminen tyhjäksi suunnattomin ponnistuksin, uusien laivojen rakentaminen kuivalla pohjalla ja – – kuinka olinkaan hämmästyksen vallassa inhimillisen nerouden ja taidon vuoksi. Uteliaisuuteni tuli tyydytetyksi, ja aloin mielessäni kunnioittaa sitä Olentoa, joka oli luonut nerouden ja auttaa neroutta tuottamaan hyödyllisiä tietoja ja taitoja.
[Sitaatit teoksesta Pekka Kilpinen (toim. ja suom.): Kuninkaantieltä kerrottua. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005]