Mönjää ja muuta uutta Sederholmin talossa

Kuten tässä blogissa jo viime kesänä puffasin, Helsingin kaupunginmuseo uudisti joulun alla Sederholmin talon. Aiemmin sekalaisten vaihtuvien näyttelyiden pitopaikkana toiminut talo on nyt Lasten kaupunki. Se koostuu pari vuotta sitten suljettujen Koulumuseon ja Lastenmuseon parhaista paloista, höystettynä muutamilla uusilla oivalluksilla. Lisäksi mainosteksti lupaa, että esillä on talon historiaan sopivia 1700-luvun interiöörejä ja aiheita. Oli siis käytävä katsomassa.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Peruukintekijaumlnpuoti_zps19cf872b.jpg

Koko talon alakerta on nyt omistettu 1700-luvun Helsingin esittelylle. Suurimpaan huoneeseen on rakennettu kokonainen rantakatunäkymä, jossa saa kiipeillä satamaan saapuneessa laivassa ja kurkistella sisään käsityöläisten puoteihin. Koska laiva vaikutti suunnitellun pienikokoisemmille ihmisille kuin minä, tyydyin ikkunoista kurkisteluun. Tässä on (esittelytekstin mukaan) peruukkimaakari Gustaf Ekströmin työpaja.

Mitä minä tiedän Gustaf Ekströmistä väitöskirjamuistiinpanojeni perusteella? Katsotaanpa:

EKSTRÖM, Carl Gustaf, peruukintekijä. Syntynyt n. v. 1753. Henkikirjoitettu Helsingin käsityöläistön joukossa vuodesta 1777 eteenpäin. Kuollut 17.3.1795. Vaimo: Eva Christina Törneman (k. 1796), kauppias Petter Törnemanin tytär. Lapset: Carl Gustaf, Anders Fredrik, Johanna Christina ja Eva Fredrica.

Laihahko saalis, hänen elämäkerrallisia tietojaan on syytä tonkia tarkemmin. Ainakin mestarinkirjan ja porvarisoikeuden myöntöpäivät (tai edes vuodet) olisi syytä löytää.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Moumlnjauml_zps47354d77.jpg

Viereisessä huoneessa on 1700-luvun kauppapuoti, jossa saa kurkistella kaappeihin ja laatikoihin sekä ihmetellä hyllyille aseteltuja myyntiartikkeleita. Esillepano on vähän yksinkertainen ja ankea, mutta toisaalta: sen pitää kestää lapsilaumojen kovakourainen käsittely. Tässä on oma ikisuosikkini (se oli ennen esillä museon päänäyttelyssä Sofiankadulla), purkillinen aitoa mönjää.

Sanan “mönjä” etymologia on poikkeuksellisen hauska. Nykyään se on yleisnimi kaikelle epämääräiselle tahmalle, mutta vielä 1950-luvulla Nykysuomen sanakirja antoi sille vain yhden merkityksen: “lyijyä sisältävä punainen väriaine”. Sen kantasana on latinan minium, josta on tullut ensin saksan Menninge, sitten ruotsin mönja, ja viimein meidän mönjämme. Tämä väriaine oli jo keskiajalla hyvin tunnettua ja suosittua, ja keskiaikaisten pergamenttien kirjoittajat käyttivät sitä koristeellisten alkukirjainten ja kuvituskuvien laatimiseen. Näitä kuvia alettiin kutsua maalin mukaan miniatyyreiksi, mikä yleistyi myöhemmin tarkoittamaan kaikkia pienikokoisia maalauksia ylipäänsä.

Miniatyyrit ovat siis etymologisesti ottaen mönjämaalauksia (miksi niitä ei suomenneta niin?). Mutta tämä oli vain outo sivupolku, mennään eteenpäin…

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Helsinginkaupunginpienoismalli_zpsc25efe53.jpg

Sederholmin talon yläkerrassa on lakkautetuista museoista tuttuja juttuja, mm. Koulumuseon vanha luokkahuone. Mutta me keskityimme tutkimaan tätä 1800-luvun alun Helsinkiä esittävää pienoismallia. Muistelen tämän olleen joskus vuosikymmeniä sitten esillä Kampin metroasemalla, ja olenkin joskus ihmetellyt, minne se on joutunut. Mutta täällä se nyt on. Harmi kyllä pienoismallissa ei ollut mitään tietoja sen tekijästä tai tekoajasta.

Pienoismalli esittää Helsingin torin ympäristöä. Torin varrella on matala päävartiorakennus vahtikoppeineen sekä raatihuone, niiden takana näkyy Ulrika Eleonoran kirkko. Etualalla oikealla on kirkon kellotapuli ja triviaalikoulu. Näkymä on ajalta jälkeen vuoden 1804, jolloin raatihuone oli valmistunut, mutta ennen vuotta 1818, jolloin Senaatintaloa ryhdyttiin rakentamaan koulun ja kellotapulin paikalle. Pienoismalli on taitavasti tehty, mutta aika pieni, eikä oikein anna kunnon käsitystä kaupungista. Vaikka kyse on kaupungin keskustakortteleista, jotka olivat täyteen rakennettuja, pienoismallissa on vain muutama puutalo siellä täällä kuin missäkin maalaiskylässä. Myös Suurkadun varren kiviset kauppiastalot on jätetty mallista pois.

Kriittisyyttäni saattaa lisätä se, että viime kesänä ihailin Prahan kaupunginmuseossa Antonín Langweilin 1800-luvun alussa rakentamaa Prahan pienoismallia. (Linkki vie tshekinkieliseen Wikipediaan, mutta älkää välittäkö tekstistä, vaan katsokaa kuvaa.) Se on huoneen kokoinen, ikkunaruudun tarkkuudella rakennettu replika Prahan kaupungista, ja vaikuttavin pienoismalli jonka olen koskaan nähnyt. Siihen verrattuna tämä on, no, aika vaatimaton.