Kostianvirta, osa 1: Faktalaatikko

Kuten viime viikolla mainostettiin, Pälkäneellä vietettiin kuluneena viikonloppuna Kostianvirran taistelun 300-vuotisjuhlaa – sääsyistä näin kesällä eikä autenttisesti lokakuussa. Projektimme epävirallinen delegaatio (Ansku ja minä) oli paikalla ja raportoi teille parin seuraavan päivän kuluessa juhlan pääkohdat.

Tulevissa bloggauksissa puhutaan paljon Kostianvirran taistelusta, jota myös yhtenä Suuren Pohjan sodan tärkeimmistä yhteenotoista pidetään. Lienee syytä aluksi kerrata sen pääkohdat. Juttu menee jotensakin näin:

Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721) Ruotsin kimppuun hyökkäsivät kaikki sen naapurivaltiot, joiden varpaille se oli tallonut paisuessaan suurvallaksi 1600-luvulla. Tärkein vastustaja oli Venäjä, jonka Pietari Suuri oli modernisoinut sotilaallisesti voimakkaaksi maaksi. Lyötyään Ruotsin pääarmeijan Pultavassa 1709 tsaari alkoi suunnitella Suomen valloitusta.

Amiraali Feodor Apraksinin johtamat venäläiset sotajoukot nousivat maihin Helsinkiin toukokuun alussa 1713. Ruotsin armeijan Suomen joukkojen komentaja, kenraali Georg Lybecker, luovutti rannikon taisteluitta ja veti joukkonsa Hämeeseen. Hänet erotettiin nopeasti tehtävästään ja korvattiin aktiivisemmalla Carl Gustaf Armfeltilla. Tämä määräsi sotilaansa puolustusasemiin eri puolille Pirkanmaata estääkseen venäläisten pääsyn Suomen sisäosiin.

Pääjoukkonsa Armfelt sijoitti Pälkäneen kirkonkylään, joka oli strategisesti ratkaiseva paikka (kts. kartta). Kylä sijaitsi kahden suuren järven välisellä kapealla maakannaksella, ja sen kautta kulki Hämeenlinnasta pohjoiseen vienyt suuri maantie. Kannaksen halkaisi kahtia vuolas Kostianvirta, jonka pohjoisrannan Armfelt linnoitti.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Kostianvirta_zps0ad64cf3.jpg
Kostianvirta. Vasemmalla rannalla kohosivat kolmesataa vuotta sitten ruotsalaisten paaluvarustukset, oikealla rannalla seisoi ylivoimainen vihollinen.

Venäläiset saapuivat Kostianvirralle lokakuun alussa. Vaikka heillä oli nelinkertainen ylivoima (3 400 ruotsalaista vastaan 15 000 venäläistä), ruotsalaiset olivat hyvissä puolustusasemissa. Venäläiset hyökkäsivät, mutta puolustus kesti. Kostianvirrasta jonkin verran etelään on yhä suuri Kenraalinkivi; paikallisen legendan mukaan venäläinen kenraali, joka oli kiivennyt sen päälle tähystämään taistelun kulkua, sai surmansa ruotsalaisten luodista.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Kenraalinkivi_zps65e2c1bf.jpg
Kenraalinkivi

Apraksin, joka amiraalina oli tottunut vesistöjen hyödyntämiseen sodankäynnissä, päätti hyökätä kiertotietä järven yli. Venäläiset hajottivat kaikki lähikylien talot ja rakensivat niistä hirsilauttoja. Lokakuun 6. päivän aamuna noin 6 000 venäläistä purjehti lautoilla sumun peittämän Mallasveden yli ja nousi maihin ruotsalaisten selustaan. Armfelt riensi jalkaväen ja ratsuväen kanssa maihinnousujoukkojen kimppuun, mutta jäi tappiolle ja joutui komentamaan myös Kostianvirran puolustajat perääntymään.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Mallasvesi_zps1646f05b.jpg
Mallasvesi venäläisten lauttojen kulkusuuntaan kuvattuna.

Kostianvirran tappion jälkeen Ruotsin armeija oli hajalla. Kokonaisia rykmenttejä oli kaatunut kokonaan, ja jäljelle jääneet joukot olivat paenneet eri reittejä pohjoiseen. Armfelt yritti tehdä vastarintaa venäläisille vielä helmikuussa 1714 Napuessa Etelä-Pohjanmaalla, mutta joutui sitten vetäytymään jäljelle jääneiden joukkojensa kanssa Pohjanlahden länsipuolelle ja jättämään Suomen venäläisille.

Pälkäneen kirkonkylässä Nenäpään niemellä on yhä näkyvissä ruotsalaisten puolustuskaivantoja ja hirsivarustuksia. Paikalla on myös vuonna 1906 pystytetty Kostianvirran taistelun muistomerkki.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Kostianpatsas_zpsb78413a8.jpg
Kostianvirran taistelun viimeiset jäänteet Nenäpäässä.