Laarinpohja, luukku 2: Fredrica Lovisa Weurlander

Viikon vainaja -sarjastamme jäi vielä uupumaan monia Helsingin Vanhan kirkkopuiston hautoja. Osa siksi, että en löytänyt heistä synnyin- ja kuolinvuosia kummoisempia elämäkerrallisia tietoja. Osa puhtaasti kiireen vuoksi. Osa siksi, ettei hautakivien teksteistä saanut selvää valokuvissa…

Tässä esimerkiksi yksi väliin jäänyt vainaja, kauppias Adolf Liljeforsin vaimo Fredrica Sofia Weurlander. Continue reading “Laarinpohja, luukku 2: Fredrica Lovisa Weurlander”

Viikon vainaja: everstiluutnantti Adolf Fredrik Brummer

Sarjassa esitellään Helsingin Vanhan kirkkopuiston hautakiviä ja niiden alla lepäävien Ruotsin ajan helsinkiläisten elämänkohtaloita.

Kävin eilen päiväkävelyllä Vanhassa kirkkopuistossa, joka oli yksi Kirpputoripäivän myyntikeskittymistä. Tällaiset tapahtumat nostavat aina esiin puiston hankalan kaksoisluonteen: se on periaatteessa hautausmaa, mutta sitä käytetään kuin yleistä puistoa. Useimmat kirpputorimyyjät pitivät asiallisen  raon hautoihin ja hautakiviin, mutta poikkeuksiakin oli: joku käytti Anders Kocken hautakiveä henkarina popliinitakille, toinen oli asetellut vaalenpunaisia toppeja Rosenströmin-Kuhlbergin sukuhaudan kivelle. Continue reading “Viikon vainaja: everstiluutnantti Adolf Fredrik Brummer”

Viikon vainaja: Iitti-special, osa 2

Takaisin Georg ja Anna Charlotta Brunowin vaiheisiin. (Edellinen osa heidän vaiheistaan löytyy täältä.) Pariskunta Brunow asui naimisiinmenonsa jälkeen ensin vaimon kotikartanossa Pernajan Tervikissä, jossa suurin osa heidän lapsistaan syntyi (ja useampi kuolikin). Valtioneuvos De Geer itse kuoli vuonna 1769, jolloin perheen ainoa poika oli luomassa upseerinuraa ja muut tyttäret vielä nuoria. Lienee luontevaa, että ainoa vävy alkoi auttaa kartanonpidossa, varsinkin kun Georg Brunowin työpaikka, Loviisan Svartholman linnoitus, sijaitsi vain parinkymmenen kilometrin päässä. Continue reading “Viikon vainaja: Iitti-special, osa 2”

Viikon vainaja: Iitti-special, osa 1

Suomalaisten kirkkojen hautuumailta ei löydy kovin monia 1700-luvun hautoja. Pääsyy siihen lienee se, että tuohon aikaan ei Suomessa vielä harrastettu aikaa uhmaavia hautamuistomerkkejä. Siksi vanhimmat säilyneet haudat ovat lähes poikkeuksetta aatelisten ja varakkaiden henkilöiden, joilla on ollut mahdollisuus hakata elinvuotensa ja -tietonsa kestävään kiveen. Näistä kivistäkin on tosin välillä vaikea saada selvää, sillä aika, sammal ja sateet ovat tehneet tuhojaan. (Sormet ovat usein hyvänä apuna tutkimuksessa, sillä ne tuntevat sellaista mitä silmät eivät näe.)

Melko hyvin säilynyt 1700-luvun lopun hautakivi löytyy Iitin kirkon hautausmaalta kirkon itäpuolelta, parkkipaikan muurin vierestä suuren kuusen alta. Continue reading “Viikon vainaja: Iitti-special, osa 1”