Matnel luki tenttikirjaa Metsätalon rappusissa ennen lounastamme.

Tämä vinkkilista on julkaistu ensimmäien kerran Juoruissa & Jupinoissa 28.12.2005. Kirjoitin sen silloin vastauksena sähköpostina saamaani kysymykseen, mutta päätin julkaista sen myös foorumilla, jos vaikka siitä jollekulle olisi iloa. Muistin viime viikolla tällaisen kirjoittaneeni, kun ilmoittauduin valvojaksi valtsikan pääsykokeisiin. Tässä lista kantapääopistossa opittuja pääsykoeohjeita:

• Opettele kirja ulkoa. Ensimmäisellä lukukerralla saat yleiskuvan kirjasta. Sen jälkeen ala avata itsellesi vaikeita kohtia ja mieti lukiessasi missä kohdissa puhutaan toisiaan sivuavista aiheista.
• Koko elämää ei kannata laittaa pakettiin lukemisen ajaksi. On hyvä panostaa lukemiseen ja kaavailla sille tarpeeksi aikaa viikko-ohjelmaan, mutta pää räjähtää ja leviää, jollet välillä nää kavereita tai ulkoile.
• Lue, lue, lue.
• Avaudu jollekulle välillä sen kirjan typeryyksistä. Vaikka tänne. :)
• Lue vähän lisää.
• Keksi jokin motivoiva palkinto pääsykokeen jälkeisille päiville: mökillä latailua tai kesäreissu jonnekkin. On hullun hommaa opiskella putkeen ylppäreihin, pääsykokeeseen ja sitten avoimen yliopiston kurssikokeisiin.
• Hanki käsiisi vanhoja kysymyksiä ja mallivastuakset. Niistä näät millaisia kysymyksiä on ollut (kysymystyypit, mistä aiheista ne on olleet, mistä kohtaa kirjaa eli voit ennustaa mitä ei ole vielä kysytty) ja miten vastaukset on arvosteltu.
• Kirjaosiossa (toisin kuin aineistossa) omilla ajatuksilla ei pötki pitkälle. Jossei tehtävänannossa toisin käsketä niin toista vaan mitä kirjassa sanottiin. Ytimekkäästi. Sitten piste ja seuraava kohta.
• Jos (varsinkin aineistossa) pyydetään keksimään jotakin esimerkkejä, niin yleensä jonkinlaista omaa pohdintaa näytetään mallivastauksissa hyvitettävän pisteillä kolmen esimerkin kohdalta, ellei erikseen tehtävänannossa ole jotenkin eksplikoitu montako tai mihin asioihin liittyen esimerkkejä pitäisi tehtailla. Loputtomasti niitä ei kannata keksiä per kohta vaan siirtyä seuraavaan.
• “Piste per 6 minuuttia”. Kannattaa siis harjoitella vastaamaan nopeasti.
• Kirjoita luettavaa käsialaa ja ymmärrettävää kieltä. Silti, tyylipisteitä ei varsinaisesti ole jaossa eli turhat satuilut voi skipata ja keskittyä vastauksen substanssiin.
• Jotkut käyttää korvatulppia kokeessa. Jos huono tuuri käy niin vieruskaverin hinkuyskä saattaa käydä hermoille jo muutaman ekan tunnin aikana.
• Eväille ei ole oikein aikaa, mutta jos omenan järsiminen samalla helpottaa oloa ni siitä vaan sit. Tyyli vapaa.

Markus, käytännöllinen filosofi, lukee syödessäänkin. Hengen ravintoa.

Tietojenkäsittelytieteilijät juttelivät tänään irkissä (siteerattu keskustelijoiden luvalla):

<suo> “Astronauttien koulutus kestää neljä vuotta.”
<suo> Fuksi! Tuokin onnistuu nopeammin kuin täältä valmistuminen!
<_^_> <@ppohja> .. mutta esitietona vain on täältä valmistuminen
<suo> Ai. Höh.
<suo> Astronautti (amk)?

Astronauteilta vaaditaan pohjakoulutuksena yliopistotutkinto joltakin soveltuvalta alalta (luonnontieteet tai tekniikka) ja kolmen vuoden tutkijakokemus tai vastaavasti pitäisi olla lentäjä ja hiukan kokemusta jo alalta. Ikää saisi olla korkeintaan 37 vuotta.

Journalismi ei ole varsinaisesti rakettitiedettä eikä sen tekijöiltä vaadita muodollista koulutuksen antamaa pätevyyttä. Toimittaja on vapaa ammatti eli hommiin otetaan kuka vain, joka osaa käsitellä aiheita oikealla, välineeseen sopivalla otteella. Itseoppineita vanhan koulukunnan reporttereja näkyy nykyisin toimituksissa vähemmän – suositulle alalle on tunkua ja on varaa valita koulutettu hakija.

Suomessa toimittajat tulevat nykyisin usein yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta. Medialan eri koulujen opiskelijat usein hiukan jännittävät toistensa kohtaamista kovan työkilpailun takia. Pelko synnyttää kateutta. Taannoin tässä muutaman viestintää opiskelevan kaverini kanssa katselimme vihreinä Diakin Tutka-verkkolehteä. Toisaalla linkattiin HEO:n eli Helsingin kristillisen opiston Mediapajan Trombi-projektiin. Molemmat sivustot ovat toimittajaksi opiskelevien verkkojournalismia ajankohtaisista aiheista.

Joskus 2004 tai 2005 ehdotin, että viestinnän ainejärjestö Media alkaisi pyörittää omaa verkkolehteään viikoittain vaihtuvalla vetovastuulla. Idea ei saanut kannatusta, koska meillä kun oli jo aikakauslehti, tuolloin palkintoja ylioppilaskunnan järjestölehtikilvassa vuodesta toiseen niittänyt Groteski. Myös tiedekuntalehtemme Tutkain menestyi hyvin samoissa skaboissa ja taustalla hääräsivät samat medialaiset.

Groteskista ja Tutkaimesta löytyy verkosta näköisversiot eli kopiot PDF:nä, mutta niistä ei ole lähdetty kehittämään varsinaisia verkkolehtiä. Trombin ja Tutkan tekijät saavat käsittääkseni tehdä omia mediaprojektejaan kurssitöinä tai opiskeluajalla ja saavat niistä myös opintopisteitä. Valtsikassa lehtiä pyöritetään aine- ja tiedekuntajärjestöjen sponsoroimana pienen budjetin harrastuskuviona. Ne näyttävät ihan hyvälle CV:ssä ja niiden kautta moni saa ensimmäisen kosketuksensa haastattelemiseen ja juttukeikoilla käymiseen.

Toisaalta tiesimme jo viestintää lukemaan hakiessamme, että tämä ei ole toimittajakoulu. Valtsikassa painotetaan tutkimuksen lisäksi organisaatioviestintää, jota enemmän lukevista moni lähtee valmistuttuaan tiedottajaksi. Sallan mukaan vain noin 20 % meillä viestintää pääaineenaan lukeneista päätyy toimittajiksi. Enemmän toimittajia tulee poliittisesta historiasta, josta päädytään edelleen usein paitsi politiikan toimittajaksi niin myös yleisempään uutistyöhön.
Se, mitä tutkijakoulutus kehittää, on kriittinen ajattelu ja kyky hahmottaa ongelmia ja ilmiöitä monesta näkökulmasta. Yliopiston akateeminen vapaus takaa oikeuden lukea laajasti sivuaineita eli hankkia tutkintoon työmarkkinoilla kiinnostavia valtteja. Vaikka emme täällä kirjoita lehtijuttuja kuin yhdellä valinnaisella kurssilla tai opi käsittelemään kuvauskalustoa, voi näitä taitoja harjoitella freelancerina tai kesätoimittajana pikkulehdissä. Mutta sellaista laajaa akateemista yleissivistystä, jonka sivuaineyhdistelmillä voi itselleen hankkia, ei ammattikorkeakoulu pysty medianomeille tarjoamaan.

Lueskelin viime ja sitä edellisellä viikolla Sallan graduluonnosta. 70 sivua – luin sitä junassa, autossa, kotisohvalla, vuoteessa, kävellessäni kotiin sateessa ja tein merkintöjä tussilla sanojen ja viittausten alle ja marginaaleihin. Samaan aikaan opinnäytettä ohjaava professorimme antoi omat kommenttinsa.

Työ alkoi olla valmis, mutta kaikenlaista viilaamista ja tarkistamista löytyi vielä yhden viikonlopun verran. Tänään on valtsikassa deadline graduille ja kandidaatin tutkielmille, jos meinaa valmistua vanhan tutkintojärjestelmän puitteissa. Printtereillä on käynyt vilske koko viikonlopun ja pauttiarallaa nyt alkaa meininki eskaloitua Aleksandrian atk-asemalla paniikiksi.

Kesä tuli tänä vuonna nopeasti. Tulppaanit, kirsikat ja tuomet kukkivat kaikki yhtaikaa ja kohta pukkaa kielojakin. Varsinkin tuomista tulee joka vuosi mieleen peruskoulun kevätjuhlat. Kun niin moni ystävä on valmistumassa tähän aikaan vuodesta, tulee vielä vahvemmin sellainen olo, että kohta lauletaan sitä virttä, jota tenavana ällösin nimeni takia. Nostalgian takia se kyllä jopa menisi taas innolla, pitkästä aikaa.

Launtaina juhlittiin tiedekuntajärjestömme Kannunvalajien vuosijuhlia. Juhlista lisää jahka kuvat ovat verkossa. Sunnuntaina oli hiukan kohmeloinen olo, mutta tulipa käytyä pitkästä aikaa parhaiden kavereiden kanssa leffassa ja katsomassa The Iron Man.

Luonnontieteilijät virittäytyivät tunnelmaan Kumpulan kampuksella. Matrixin lippu kuvassa vasemmalla.

Vappua vietin tänä vuonna aiempaa rauhallisemmin eli kävin jopa kotona nukkumassa ja selvisin Ullanlinnalle eli Kaivopuistoon piknikkeilemään seuraavanakin päivänä. Valtsikalais-matlulaisen opiskelijavapun kaavaa noudatin vaikka haalaria en käyttänyt enkä yo-lätsää. Niiden puute ei menoa haittaa.

Sää oli upea ja oli mahtavaa nähdä kymmeniä tuttavia, mutta varsinkin niitä jo valmistuneita tai muuten tutkasta kadonneita tapauksia. Eräskin sattumalta tungoksessa minut bongannut tuttu oli saapunut muutaman tunnin aiemmin Kosovosta lomille – ja heti juhlimaan kaupungille haalarit päällä. Kyllä, kyseinen herra on teekkari.

Ensimmäisen lasin kuohuviinia sain käteeni vapun aattona töistä lähtiessäni. Kuvassa keskellä Luovan päätoimittaja Veli-Matti, joka lounaalla oli pinkaissut pullon Arabiasta, ja oikealla viestintä- ja markkinointisuunnitelmaa meille kirjoittava harjoittelijamme Satu.

Pihalla Kumpulan kampuksella meno oli kello kahdelta jo sanalla sanoen teekkarimaista. Menin ensimmäisenä juttelemaan keltaisissa haalareissa hilluville tietojenkäsittelytieteilijöille. Samaan seurueeseen oli osunut myös Matrixin eli matemaatikoiden punahaalarinen Asran.

Kaikkia Helsingin yliopiston haalarien värejä en osaa tunnistaa ja osa on hämäävästi samoja. Yleisimmät kyllä oppii ulkoa, mutta joskus on pakko mennä lähemmäksi tihrustamaan selässä olevaa kuviota lisävihjeeksi. Myös mainospainatukset saattavat avittaa lajinmäärityksen tekemisessä. Matemaatikoiden punainen on samaa sävyä kuin Kannunvalajien. Kannu on valtsikan tiedekuntajärjestö eli meillä koko tiedekunta käyttää samaa väriä ja matlussa joka aineella on oma värinsä.

Värit näkyvät myös Tko-Älyn, Matrixin ja Kannunvalajien lipuissa, joita kannetaan mukana tapahtumissa, joihin saapuu tuhansittain muita opiskelijoita eri korkeakoulusta. Lippua seuraamalla löytyy oma kööri vappuna Havis Amandan patsasta lakitettaessa ja Ullanlinnanmäellä piknikillä sekä esimerkiksi laskiaisena pulkkamäessä. Alla kuvassa valtsikalaiset ovat lähdössä Mantaa lakittamaan lippu etunenässä.

Haalarikulttuurin legendaarinen ritari 3m eli Matti (kuvassa alla Kaivopuistossa piknikillä vapunpäivänä) ylläpitää listaa haalariväreistä omilla sivuillaan. Sen avulla voi selvittää millaista väriä tulevassa potentiaalisessa opinahjossa käytetään. Sivuilta löytyy myös kuvia Matin kaikista eri haalareista ja viitoista sekä tilastollinen esitys kerätystä haalarimerkkimäärästä sitten vuoden 1993. Näköjään kokoelma on vapun 2008 tienoilla suunnilleen 2200 merkkiä.

p.s. Huudahdus “vappu ei lopu koskaan” on käsittääkseni medialaisten eli viestinnän opiskelijain perinne muutaman vuoden takaa. Muistaakseni oli vuosi 2005, kun Salla, minä ja läjä muita meedioita juuttui yli kahden viikon bileputkeen, kun ensin oli syntymäpäiviä ja vappu, sitten viikon reissu Krzkovaan ja kotiin palatessa haettiin juhlapuvut kotoa ja jatkettiin suoraan Kannunvalajien vuosijuhlaillallisille.

Kuvassa on kaksi humanistia ja yksi valtiotieteilijä. Kuka ei kuulu joukkoon? Oikea vastaus katkon jälkeen.

Sain perjantaina uuden kameran ja se on täydellinen. Kuolasin Nikon D300:aa puoli vuotta eli mallin julkistuksesta lähtien. Viisi vuotta vanhemmalla mallilla (D100) kuvaava avopuolisoni huokaili kameraani testatessaan ja lohdutin, että saahan sitä lainata.

Lauantaina oli sellainen synttäriaamu-olo, johon lapsena heräsi tärkeinä päivinä. Kävin ensin tanssitunnilla keikuttamassa päätä Bollywood-tyyliin ja sen jälkeen unohdin tenttikirjan avaamisen totaalisesti. Tarkoitus oli lukea koko päivä tanssitunnin jälkeen tenttiin, mutta sain tekosyyn lähteä käyttämään kameraa kaupungilla, kun Tiuku kertoi blogissaan mainostavansa Espoon kaupunginmuseon uutta näyttelyä Kampin keskuksen edustalla keskiaikaisissa vaatteissa koko päivän.

Kun pääsin paikalle, oli Sannan vuoro pitää taukoa lehtisten jakamisesta. Kävimme Picnicissä patonkilounaalla ja juttelemassa kuulumisia. Graduistakin puhuttiin. Sanna vaihtoi humanistisen puolelta valtsikaan kandin tutkinnon jälkeen lukemaan talous- ja sosiaalihistoriaa yhteiskuntahistorian laitokselle.

Sain kutsun Kylä-näyttelyn avajaisiin, joka perustuu Mankbyn keskiaikaisen kylän alueelta tehtyihin löydöksiin. Sanna, Tiuku ja Juhani ovat näyttelyn oppaina esittelemässä esineitä ja demonstroimassa vanhoja käsityötekniikoita.

Kuulemma museolaisilla on vapaata maanantaisin, kun museot ovat kiinni ja huollettavina & siivottavina, mutta viikonloppuisin keikkaa pukkaa. Palkka ei ole akateemisella koulutuksellakaan huimaava. Näyttäisi museotyö olevan enemmänkin elämäntapa kuin vain ammatti.

Työvuoron loputtua kävimme yhdellä William K:ssa. Tuli todellakin otettua vain yksi, mutta jatkoimme Tiukulle Espooseen kokkaamaan ja saunomaan. Mukaan illemmalla liittyi vielä muutama kaveri lisää.

Edellisen merkinnän jälkeen asiat alkoivat liikkua kiihtyvällä vauhdilla. Reippaassa viikossa ehti tapahtua paljon, enkä oikein osannut päättää mitä niistä asioista kertoisin täällä eli kirjoittaisinko merkinnän niille, jotka tuntevat minut jotakuinkin vai jatkaisinko aika yleispätevällä linjalla. Rikon kaavaa ja kerron välähdyksiä omista kuulumisistani.

Päätin lopettaa jahkaamisen ja ostaa kuolaamani puoliammattilaistason järjestelmäkameran. Saan sen tänään hyppysiini jahka menen illemmalla katsomaan Yoea kahvilaan. Vapuksi Suomeen tullut Yoe lähti tutkijaksi Japaniin väiteltyään ensin epilepsian syntymekanismista ja erään välittäjäaineen osuudesta kohtauksen syntyyn. Tuon verran asiaa osaan kuvailla ehkä ilman kardinaalimokia asioiden oikeellisuudessa. Lasken Yoen ja muutkin valmistuneet tuttavani opiskelukaveriksi edelleen siksi, että tapasimme yliopiston harrastusyhdistyksen kautta kymmenen vuotta sitten.

Mitäs muuta. Tein TaiKin Medialaboratorion pääsykokeiden toisen vaiheen tehtävät ja kävin haastattelussa. Selostin tuntojani tuoreeltaan Jaikussa. Haluaisin oppia verkkomedian kanssa ammattilaiseksi enkä vain olla itseoppinut tai innokas harrastaja. Valtsikassa ei valitettavasti ole sellaista käytännön mediatuotannon tai uusmedian tekniikoiden opetusta, jota kaipaisin. Tiesin tämän asian jo viestintään hakiessani, mutta päätös opiskella toinenkin maisterin tutkinto – jos siis paikan saan – kypsyi viime vuonna. Jos en pääse niin maailmani ei siihen sirpaloidu, mutta olisihan se huippua. 9.5. lupasivat kertoa tuloksia raadin valinnoista.

Töissä menee lujaa ja on hauskaa. Olen ravannut juttukeikoilla useissa tapahtumissa ja pyytänyt kasaa ihkuja lukiolaisia kertomaan projekteistaan Luovassa. Osastolla kaverit ja huvitukset menee kans lujaa. Kävin viime viikonloppuna seikkailemassa Turussa ja tapasin ensimmäisen kerran Qtean, jonka kanssa olen jutellut Jaikussa ja Flickrissä ja vaihtanut linkkejä deliciousissa. Kuvat kertovat, että kävimme pomppimassa Turun pääkirjaston lastenosaston puhallettavissa rengastuoleissa, Kirjakahvilassa teellä jutustelemassa, kiertokävelyllä Åbo Akademin ja Turun yliopiston kampuksella, piipahdimme vallatussa talossa – ja kaikki tämä kolmessa tunnissa. Oli niin hauskaa, että pitää mennä uudestaankin. Matkaevääksi Qtea vielä antoi rasiallisen salaattia.

Keskiviikkona kasa jaikukäyttäjiä vaelsi Kumpulan kampukselle kuuntelemaan Teemu Kurppaa, joka kertoi elosta startupissa ja Jaikusta & Googlesta työpaikkoina. Esitys oli osa tietojenkäsittelytieteilijöiden luentosarjaa Tietotekniikka Nyt!, josta Hirvinen ja Semilia tekivät luentomuistiinpanoja Jaikuun ja muut kommentoivat. Yliopisto-opetusta saa Suomessa mennä kuka vain seuraamaan, mutta tätä kurssia oli erikseen mainostettu ulkopuolisillekin kiinnostuneille ja toivotettu tervetulleiksi muutkin kuulijat kuin alan opiskelijat.

Luennon jälkeen ilta jatkui ravitsemusliikkeessä Alppilassa (Kallion ja Pasilan välissä). Oli hienoa tavata Weeruskassa parisenkymmentä ihmistä, joille juttelen päivittäin verkossa, mutta joita en oikeastaan silti tunne. Salla noteerasi saman mahtavan fiiliksen. Osaan samosita nassuista törmään ensi kuussa järjestettävissä Ignite ja Bar Camp -epäkonferensseissa.

Tilastotieteen peruskuvioiden osaaminen olisi tässä vaiheessa opintoja suotavaa ja huomattavan hyödyllistä graduntekijälle. Ja myös toimittajalle tai tiedottajalle, joka työssään usein pääsee kertomaan miten jokin käppyrä on kvartaalilla kehittynyt. Että voiko sen nyt sanoa notkahtaneen vai peräti romahtaneen ja millaisesta “keskimääräisyydestä” tällä kertaa on puhumassa.

Tilastotieteen johdantokurssi kuuluu yleisopintoihin eli kaikille pääaineesta huolimatta valtsikassa pakollisiin kuvioihin. Pieniä ainekohtaisia eroja lukuunottamatta yleiset kurssit ovat siis tiedekunnan tasolla sovittu samoiksi eli humanistit lukevat eri määrän kieliä kuin valtsikalaiset ja matlulaiset. Yleisopinnoista löytyy myös äidinkielen opinnot, yleissivistävä ja kiinnostava yhteiskuntatieteiden filosofian perusteet ja oikeiden töiden kannalta hyödylliset TVT:tä eli tieto- ja viestintätekniikan kurssit.

Meinasin kurssin käydä jo pari vuotta sitten, mutta aiemman opettajan aikana ei motivaatio luennoilla takamusta kuluttamalla kurssin suorittamiseen tahtonut riittää. Itseopiskelemalla ja tentilläkin homma hoituu. Kurssin nyt keväällä luennoinut Kimmo Vehkalahti on mainio tyyppi, hyvä opettaja ja kurssilla oli vieläpä kavereitakin. Mutta Luovan duuni alkoi helmikuussa juuri, kun meinasin aloittaa tehokuurin tilaston tankkaamista.

Että tässä sitä ollaan taas. Luen tässä paraikaa tilastotiedettä viimeistä koetta varten, joka minulta puuttuu valtiotieteen kandidaatin tutkinnosta. Maisterin tutkinnosta puuttuu lisäksi syventävän viestinnän teorian kirjatentti ja gradu. Teorian tenttimisestä en ole millänsäkkään – muutaman viestinnän kirjan luen viikossa. Virkamiesruotsin suoritin pois kuljeksimasta muutama vuosi sitten jo. Se tuntuu kanssa olevan yksi niistä kursseista, jonka moni on jättänyt opintojen loppuun, vaikka se olisikin ollut helpompi suorittaa heti opintojen alussa, kun lukion opit vielä kaalista löytyy.

Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet on itsenäinen laitos Helsingin yliopiston sisällä, mutta yhteistyötä valtiotieteellisen tiedekunnan kanssa on paljon. Tuttavallisemmin Soc & komiksi nimitetty (lausuttuna suomalaisittain jotakuinkin “sossokom”) järjestää kandidaatin tutkintoon johtaviin opintoihin omat pääsykokeensa, joihin voi ottaa osaa myös suomeksi lukionsa suorittaneet. Abi-sivulta löytyvät pääsyvaatimukset, aikataulu ja muu olennainen tieto valinnoista. Kandin jälkeen maisteriksi voi lukea valtsikan puolella.

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa aloittaa ensi syksynä kolme englanninkielistä maisteriohjelmaa:

1. Economics (ECON)
2. Ethnic Relations, Cultural Diversity and Integration (ERI)
3. Research Master’s Degree Programme in Social Sciences (REMS)

Lisätietoja näistä ohjelmista kiinnostuneille valtsikan perustutkinto-opiskelijoille. Perustutkinto-opiskelijaksi nimitetään opiskelijaa, jolla on oikeus opiskella ns. perustutkinto eli kandidaatin tai maisterin paperit, ei vain erillisiä kursseja tai opintokokonaisuuksia. Tämä tahtoo siis sanoa, että abiturientti ei voi hakea suoraan opiskelemaan englanniksi valtsikassa vaan ensin pitää hakea ja päästä sisään johonkin aineeseen opiskelijaksi ja sitten voi vaihtaa helpon hakemisen kautta tuohon englanninkieliseen linjaan.

—

Folkloristiystäväni Tiuku lainaa alansa kirjallisuutta ja kertoo millaisia vaikeuksia ugrilaisen kansantieteen pioneerit matkoillaan kohtasivat. Ei ole nuorilla ylioppilailla tuolloinkaan ollut helppoa.

Suomen Journalistiliitto sponsoroi Mediapäiville tänäkin vuonna lauman opiskelijajäseniään. Tapahtuma oli nyt edellistä pienempi, mikä ei sikäli ollut paha asia, että jonottamista oli vähemmän ja oli helpompaa valita mitä kaventuneesta ohjelmakaaviosta haluaa poimia tarjottimelleen. Minua kiinnosti ennakkoon eniten tapahtuman vetonaulaksi hankittu, provokatiivisista web2.0-ilmiötä koskevista kommenteistaan tunnettu Andrew Keen.

En ollut päässyt Keenistä verkkolehdistä ja blogeista lukiessani perille, että onko The Cult of The Amateurin kirjoittaja ihan tosissaan. Onko Keen aidosti sitä minä esiintyy eli sosiaalisen median aikakauden elitistinen toisinajattelija, jonka mielestä bloggaajat ovat kulttuurin ja demokratian tuhoava verkotettua kirjoituskonettaan takova apinalauma. Vai vain konsultti, joka on luonut uran itselleen luennoimalla suurista summista uskomatta varsinaisesti omaa sanomaansa. Ainakaan Keen ei elä niinkuin saarnaa. Hänen mielestään vain ammattilaisilla ja tunnustetuilla kustantajilla tai muilla auktoriteeteillä pitäisi olla sellaista painoarvoa julkisessa keskustelussa jota hän itse haluaa myös käyttää tässä asiassa. Keen ei ole toimittaja eikä tutkija vaan ensimmäisessä internet-kuplassa epäonnistunut ja Piilaaksoon pettynyt mies.

Ja sen huomaa. Keenin esitys web2.0:n todellisesta luonteesta Mediapäivillä tuntui itseironiselle ja kesymmälle kuin odotin ennakolta. Ja Keen aliarvioi yleisönsä täälläkin: “Jos olisimme Yhdysvalloissa, eturivissä istuisi apinamainen rivi bloggaajia sihisemässä minulle.” Siihen Sulopuisto kommentoi Jaikussa, että: “No siis tässähän mie istun, ekassa rivissä. Hä?” Kävin ottamassa Keenistä kuvan ja olin laittamassa sitä Flickriin juuri, kun Keen pääsi mainitsemasta ko. kuvapalveluun negatiivisin äänenpainoin.

Aleksi kirjoitti lehtiöön muistiinpanoja juttuaan varten, Vilja kommentoi Jaikussa. Kuvassa on Keenin logiikalla siis apina ja zuurnalisti.

Teimme verkkoon muistiinpanoja Jaikussa ja kävimme keskustelua sen verran kuin lennossa ehtii. Monia muita ja kiinnostavammiksi osoittautuneita esityksiä en erikseen käsittele uudestaan – Jaikusta voi lukea. Kun kaikkialle ei ehtinyt niin jälkikäteen olen lukenut opiskelu- ja verkkokavereideni kommentaaria niistä saleista, joihin en itse ehtinyt. Sana jaikuilusta ja verkkoreporteista kiersi näköjään HS:n Uutispöytälaatikko-blogia kirjoittavan Maija Aallonkin korviin.

Toki osa kiinnostavimmista keskusteluista käytiin lounailla tai kahvilla kasvokkain eikä pelkästään verkon kautta saa samaa fiilistä. Ainakin missaa Korjaamon iltabileet, joiden jatkoille tuli vielä jatkojen jatkot. Veikkaan, että Semilian syntymäpäivistä tulee vielä jatkojen isän pojan paluu.

Jos Jaiku ei ole tuttu niin kyseessä on suomalainen mikrobloggauspalvelu eli jotakin tekstarichatin ja blogin väliltä. Parhaimmillaan Jaiku olisi paikkatiedon kera eli kännykällä käytettynä. Mulla on valitettavasti Nokian vanhempi malli, joka on Series 40 eikä 60. Sillä ei ihan sujuvasti mobiiliverkkopalveluja käytä, mutta puhelimena vasta kaksi vuotta vanha kapistus on edelleen ihan toimiva. Siksi olisi sääli ostaa uusi, mutta alkaa syyhyttää hiljalleen liikaa. Myös YTV:n Reittiopasta ja sen kevyen liikenteen versiota fillaroidessani haluaisin käyttää mobiilisti.

Seuraava suurempi ostos, jonka meinaan tehdä, on puoliammattilaistason järjestelmäkamera. Mallikin on ollut jo puoli vuotta päätettynä, mutta siitä lisää jahka sen saan ensin hankittua.

Nykyisin tuolla Pukevan talon ylimmissä kerroksissa toimii Opiskelijakirjasto, josta humanistit, oikislaiset ja valtsikalaiset lainaavat tentti- ja kurssikirjansa. Sen yhteyteen valmistui oppimiskeskus eli atk-asema nimeltään Aleksandria. Nimeä kyllä käytetään myös kirjaston jatietokoneluokkien yhdistelmästäkin epävirallisesti. Minua on aina huvittanut se, että joku haluaisi antaa niinkin enteellisen nimen kirjastolle. Huonostihan siinä meinaan kävi.

Törmäsin toiseen, jo rakenteilla olevaan, uuteen opiskelijoiden käyttöön tulevaan rakennukseen eli seuraavaan ylioppilastaloon, kun ravasin muutama viikko sitten asioilla pitkin keskustaa. Kampissa tarvoin räntäsateessa Leppätalon rakennusmontun ohi ja näppäsin kuvan muistoksi. Tälle se nyt näyttää:

Leppätalosta on tulossa ylioppilastalo eli sinne tulee kerhotiloja aine-, tiedekunta- ja muille järjestöille. Seuraava ylioppilastalo on jatkoa Stockmannin vieressä Mannerheimintiellä oleville Uudelle ja Vanhalle. Vanha tosin on nykyisin oppilaskunnan omistama baari ja juhlatila. Uusin talo nousee hiukan kauemmaksi eli Kampin ja Etu-Töölön rajalle. Alueen tarkempi nimi on Leppäsuo ja siitä talolle nimi. On sekin tontti silti niitä Helsingin kalliimpia alueita.

Yliopistolle tullessani muistan kuulleeni anekdootin, jonka mukaan HYY eli ylioppilaskuntamme olisi maailman rikkain julkisen korkeakoulun ylioppilaskunta. Myöhemmin on tainnut löytyä rikkaampiakin, mutta HYY siis omistaa kiinteistöjä Helsingin ydinkeskustasta ja aiemmin esim. Kilroy travelsin.

Edit: Avasivat juuri verkossa nimikilpailun, jolla valitaan Leppätalolle virallinen nimi: http://www.hyy.fi/index.php?option=com_ddpalaute&task=view&Itemid=139

Re-edit: Janne korjasi minua kommenteissa: Leppätalo on tuokuvassa näkyvä sininen seinä eikä kuopan pohjalla oleva kehikko. Kiitän oikaisusta.