Norja

Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, mutta miltä kuulostaisi norjalaisuus?

Norjalaiset ovat päättäneet alkaa kompensoida rikastumisen tuoksinassa aiheuttamiaan kasvihuonepäästöjä lahjoittamalla trooppisten metsien suojeluun vuosittain reilut 300 miljoonaa euroa. Ei noilla miljoonilla vielä metsätuho tyrehdy, mutta on ele kuitenkin aika lailla muuta kuin suomalaiset puheet, joihin ei kilpailukyvyn turvaamisen lisäksi kovin paljon mahdu.

Summa on itse asiassa kutkuttavan samankokoinen kuin Suomen hallituksen satsaus ”puunsaannin edistämistoimiin” kehyspäätöksessä 2009—2012. Vanhanen ja kumppanit nimittäin panivat likoon 225 miljoonaa — metsäautoteihin ja muihin tarpeisiin. Ehkä tämä on sen paljon puhutun näkymättömän käden käsialanäyte: pohjoismaista nollasummapeliä?

Oman näkemyksensä suomalaisesta metsäteollisuudesta esittävät yliopiston tutkijat Anu Lounela ja Jussi Pakkasvirta Kirjasto kympissä eli pääpostitalolla torstaina (21.8.). Tilaisuus alkaa kymmeneltä ja sen järjestävät Maan ystävät ry ja Maattomien ystävät ry.

Toinen uutinen Norjasta, viime lokakuulta.

Kehitysyhteistyöministeri Erik Solheim ja maan hallitus päättivät perua viidelle köyhälle maalle myönnetyt 63 miljoonan euron lainat. Kyse ei siis norjalaisten mukaan ole armosta ja anteeksiannosta, vaan he myönsivät puhuneensa potaskaa rahaa aikanaan jakaessaan. Lainaa annettiin 1970-luvulla kehitysyhteistyön nimissä, mutta todellinen motiivi oli oman laivateollisuuden pönkittäminen. Niinpä lainat oli syytä todeta illegitiimeiksi, kuten termi kuuluu.

Aivan totta. Kyllä. Öljyrahakukkaro antaa liikkumavaraa. Ja onhan se helppo ajatella yleviä ja hurskastella, kun on turskaa lautanen kukkuroillaan. Mutta toisaalta, ihan kaikkia rikkauskaan ei kaunista. Ei edes kaikkia ajatuksia. Eikä eleitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>