Metsästäjät ovat armeliasta porukkaa. Sen todisti tällä kertaa ruotsalainen kirjailija Kerstin Ekman toimittaja Katja Marteliuksen haastattelussa lauantain Helsingin Sanomissa.
Ekmanin mies harrastaa metsästystä, ja kirjailija itse menee mukaan metsälle mutta ilman asetta. Toimittaja kysyi, miten voi olla samaan aikaan luonnonystävä ja tappaa metsän eläimiä. Siihen Ekman: olisiko sitten parempi antaa eläinten kuolla aliravitsemukseen tai muiden eläinten saaliina?
Niinpä niin, metsästäjien suuri tehtävä on eläinten armokuolema. Heidän täytyy päästää tehokkaasti päiviltä eläimet, jotka muuten kokisivat paljon tuskallisemman lopun. Metsästäjät eivät ensisijassa vaani ja ammu eläimiä siksi, että se olisi jännää touhua ja nostaa endorfiinitasoja, vaan siitä epäitsekkäästä syystä, että eläinkantaa tulee harventaa ja eläimiä säästää nälkäkuolemalta.
Joitakin toimia puolustetaan aika usein tekopyhästi. Metsästäjä on yksi esimerkki. Toinen on yritysjohtaja, joka vaati tuloerojen kasvattamista siksi, että se lisää työllisyyttä talouden vilkastumisen kautta. Ei häntä oikeasti kiinnosta työttömien tilan kohentaminen niin kuin ei metsästäjääkään kiinnosta hirven pelastaminen nälkäkuolemalta.
Sekä metsästäjän että yritysjohtajan onneksi on olemassa teorioita, jotka perustelevat heidän harrastuksiaan ja kantojaan, vaikka ne eivät todellisuudessa heitä motivoi.
MIKKO PUTTONEN
Toveri Puttonen on mielestäni käsittänyt kirjailijan pointin väärin. Vai onko tuo provokaatio?
Ei Ekman minusta yrittänyt väittää, että metsästäjä liikkuu soilla ja saloilla armon lähettiläänä. Pointti oli se, että luonnossa kuollaan kuitenkin. Siihen ihmisellä ei ole paljon sanottavaa. Ei siihenkään, että ‘luonnollinen loppu’ tarkoittaa monasti kivulloista kuolemaa, nälkää ja tauteja.
Sen sijaan ihmisellä pitäisi olla paljon sanottavaa tai vähintään perusteltuja ajatuksia siitä, miten oikein tai väärin toimimme, jos teemme tuotantoeläimen koko elämästä helvetin.
Metsissä kulkee takuulla endorfiini-hi’n vuoksi räiskytteleviä tolloja, mutta kulkee siellä niitäkin, joille metsästetty jänis tai sorsa on eettinen valinta: parempi vaihtoehto kuin koosta tai ässästä kipaistu kassilohi tai tehotuotantobroileri. Ja niitä, jotka metsällä meditoidessaan oppivat kunnoittamaan sitä.
Joopa joo. En ole lukenut lehtiartikkelia, johon bloggaaja viittaa (sivuseikka).
Mielelläni kokeilisin metsästämistä minäkin – saadakseni enemmän ja parempaa ravintoa kuin monasti nykyisin, ja saadakseni kokea ravinnon hankkimisen ja valmistamisen vaivan sekä ilon “alusta asti” itse.
(Joidenkin) työttömien tilaa voisi kohentaa järjestämällä mahdollisuuksia metsästykseen / kalastukseen, miksei myös puutarhan ja kasvimaan hoitoon?
Ensimmäisen kommentoijan sanomassa näkemystä, allekirjoitan.
Kommentaattori Pohjanpalo, kirjoitukseni ei ollut varsinaisesti provokaatio mutta myönnän, että ajatuksena oli ironisoida Ekmanin tapaa puolustaa metsästystä. Tuskinpa hän itse käyttäisi sanaa eutanasia, vein hänen puolustuspuheensa vähän yli.
Luulen kuitenkin ymmärtäneeni mitä Ekman haastattelussa sanoi. Pointti oli nimenomaan puolustaa metsästystä väittämällä, että kuolema haulikonlaukaukseen voi olla eläimelle jopa tuskattomampi tapa päästä päiviltä kuin luomukuolema vaikkapa nälkään.
Joka tapauksessa en kirjoituksessani oikeastaan ottanut kantaa metsästykseen vaan siihen, miten kyseistä harrastusta perustellaan: sitä puolustetaan perusteilla, joiden vuoksi sitä ei oikeasti tehdä.