Kuuluuko työssä olla kivaa? Tämä tärkeä kysymys tuli mieleen aamuteen ääressä, kun työpäivä häämötti vielä edessä ja Hesari työpäivää lähempänä. Ajatteluprosessin käynnisti Suomen mäkijoukkue, jonka harmaita tunnelmia päävalmentaja Janne Väätäinen summasi joukkuekisan jälkeisessä haastattelussa.
Koska pahimmat urheiluhörhöt seuraavat kisalähetykset suorina telkkarista tai ainakin tulokset muista medioista, sanomalehtien urheilusivuille voisi jäädä muita funktioita kuin kilpailusuoritusten tunnollinen kirjaaminen. Ainakin HS:n Petteri Ala-Kivimäki on jo hoksannut tämän. Ala-Kivimäen tyyli on välillä gonzompaa kuin Mauri Antero Nummisen liedlaulanta kuunaan. Otsikko ”Suomi vettyi ja pettyi” saattoi kylläkin karkottaa urheilusta piittaamattomat lukijat, mikä on sääli.
Ala-Kivimäen yhyttämä valmentaja Väätänen suree joukkueensa räntäisiä, ”kokonaisvaltaisen harmaita” MM-tunnelmia, joita Liberecin kisakylän ”neuvostoaikana rakennettu kompleksi” entisestään madalsi.
”Maailmancupissa mennään aina johonkin pieneen nättiin hotelliin, jossa on saunaa ja muuta tarjolla”, Väätänen vertaa. Nyt ainoastaan mäkijoukkueen konkari Matti Hautamäki kesti Tshekin karut kisaolot.
Ehkä Hautamäki on jo oppinut, ettei töissä ole aina kivaa.
Totta kai aluksi nauratti: ettei urheilijoiden kipukynnys ole neuvostokompleksia korkeampi! Ja suututti, sillä löperön joukkuekisan seuraaminen oli sohvaperunalle samansukuista tuskaa kuin mitä Liberec nähtävästi hyppääjille aiheutti. Harmaata, ikävää, loputonta.
Kateeksi kävi Itävallan poikain iloinen tsemppaaminen ja Wolfgang Loitzlin hyppyjen kauneus. Voittajan on helppo heiluttaa tupsupipaa – tosin Thomas Morgenstern jammaa pipa heiluen hävinneenäkin.
Mutta pienen mietinnän jälkeen: miksi urheilijoita pitäisi mätkiä, jos he myöntävät sen, minkä kaikki duunarit tietävät? Työ on kivempaa silloin kun se on kivaa. Ja työstä pitäisi tehdä kivempaa, koska silloin joukkuehenki paranee ja tulos kasvaa. Mäkihyppääjät ovat tavanomaista onnekkaampi työtiimi, sillä heidän pomonsa ymmärsi kokemattomuutta ja apeutta, eikä lyönyt lyötyjä.
Kuka ei tahtoisi työporukalleen nättiä paikkaa ja saunaa? Hyvää mieltä, joka siivittäisi kaikkien urakointia? Tässä taloudellisessa tilanteessa moni vain sinnittelee rumassa kompleksissa ja toivoo, ettei lentäisi joukkueesta ulos.
ARJA TUUSVUORI