Tutkijan vaimo raportoi elämästä Texasissa ja miettii, montako omaa huonetta on naiselle sopivasti.

Vierailin peräkkäisinä päivinä kahdessa varsin erilaisessa amerikkalaiskodissa. Ensimmäinen koti oli oikeastaan linna, henkeäsalpaavan pramea lukaali tosikivalla alueella. Toinen koti oli tavallisempi, mutta toki amerikkalaiseen tapaan tilava ja sokkeloinen.

Lapsikin kysyi linnavierailun jälkeen ruokapöydässä, voiko amerikkalaisessa kodissa olla kolme vessaa. En tohtinut sanoa, että niitä oli paljon enemmän, hän vain sattui näkemään niistä kolme. On hämmentävää selittää lapselle, saati itselleen, että ihmisillä on taloissaan huoneita, joille he eivät ole keksineet käyttötarkoitusta. Ja vessoja, joihin siivooja voi sijoitella pelkkiä kukkamaljakoita, kun pölyiset purnukkavessat on piilotettu makuuhuoneiden taakse.

Unelmat muuttuvat, ja standardit. Olen pitänyt kerrostaloasumisesta, mutta amerikkalaisen kulttuurin vahvassa house-ideaalissa on jotain tarttuvaa. Entä nauttisinko kartanoelämästä, jos menettäisin jalkakäytävät asuinkadulta ja bussiyhteydet ja jos kalliille parketilleni voisi kuitenkin tepastella tarantella?

Sitten mietin mahdollisuuksia. Millaisen talon saa Helsingin yliopiston palkalla? Entä University of Texasin palkalla? Ainakin kahdella amerikkalaisella tilipussilla saisi aika avarat kukkulanäkymät.

Toinen näkökulma on kohtuus. Röyhkeät määrät lämmitettävää ja ilmastoitavaa tilaa on vain jotenkin – liikaa. Taidan palata kerrostalokolmioomme ja yrittää mieluummin olla ihmisenä laaja.

ELINA MATTILA-NIEMI

Kirjoittaja on työvapaalla oleva Helsingin yliopiston tiedottaja. Hän asuu parhaillaan Yhdysvalloissa, Austinissa Texasissa, miehensä tutkijantyön vuoksi.