Georg Haggrén, Espoon Mankbyn keskiaikainen kylätontti

 Kaivaustemme loppu lähestyy. Viimeisen maanantaiaamun töiden kiireinen suunnittelu keskeytyy, kun työmaallemme johtavalla polulla on tuore kuoppa. Kaivausalueelle saavuttuamme huomaamme heti, että myös sinne on kajottu. Perjantai-iltapäivänä jätetyssä siistissä maanpinnassa on muutamia viikonlopun aikana tehtyjä kaivantoja.

Muinaisesineiden kauppa on viime aikoina yleistynyt kansainväliseksi rikollisuudeksi. Muinaisten sivilisaatioiden taide-esineillä on laajat pimeät markkinat. Metallinpaljastajien käyttö aarteiden etsintään on kasvanut vitsaukseksi Länsi- ja Pohjois-Euroopassakin. Gotlannissa tämä harrastus kiellettiin jo 1980-luvulla, muualla Ruotsissa vuonna 1991.

Suomessa muinaisaarteita on vähän, ja todella ongelmalliseksi metallinpaljastajien käyttö on yltynyt vasta keväällä 2008. Viime aikojen kokemukset ja mustan arkeologian yleistyminen lähialueillamme aiheuttavat painetta harrastuksen rajoittamiseen Suomessakin.

Viikonloppuna tapahtunut luvaton kaivaminen Mankbyssä on törkein tuntemamme tapaus Suomesta – kyse on valtakunnallisesti arvokkaasta muinaisjäännösalueesta ja siellä olevasta keskeneräisestä työmaasta.

Mankbyn aamun kiireet keskeytyivät siis poliisipartion odotteluun. Se tuli onneksi pian paikalle ja aloitti tutkinnan. Samalla myös me pääsimme töihin. Yli kaksi tuntia kallista työaikaa oli kuitenkin kulunut hukkaan koko työryhmältämme.

Muutamilla maasta varastetuilla metalliesineillä ei ole kaupallista arvoa; Suomi ei ole mikään tarujen Troija. Suomesta eri aikoina tehtyjen kultalöytöjen yhteispaino on tuskin yli kiloa, hopeaakaan ei maastamme ole suuria määriä löytynyt.

Maan uumenista nostetut metallit tuhoutuvat konservoimattomina nopeasti: pronssiesine voi auringonvalossa hajota muutamassa minuutissa, ruostuneesta rautaesineestä ei vuoden kuluttua ole paljon jäljellä. Niistä ei ole kauan iloa rikolliselle löytäjälleen, mutta arkeologeille tehty vahinko on korvaamaton. Viikonlopun rikoksentekijät olivat kaiveluillaan lisäksi tuhonneet osan viime viikolla löytyneen muinaispellon kerroksesta.

Keskeltä kylätonttiamme löytyi jo viime vuonna pieni kulma muinaispeltoa. Tänä vuonna tavoitteenamme oli löytää sitä lisää.  Aluksi pelto ei ollut löytyäkseen, mutta muutamia päiviä sitten maasta alkoi hahmottua paljon puhuvia koukkuauran kyntöjälkiä. 

Hanna, joka vastaa peltoalueen tutkimuksista, on sen jälken kärsivällisesti kuorinut muinaista peltokerrosta. Samalla hän on täyttänyt tummalla, kostean multavalla maalla lukemattomia näytepusseja, joiden sisällöstä tehtävien analyysien tuloksia odotamme jännityksellä ensi talvena. Jokainen hiiltynyt viljanjyvä tuo arvokkaan lisän viljelyhistoriamme tuntemukseen ja tarjoaa samalla tilaisuuden mahdollisimman tarkkoihin radiohiiliajoituksiin.

Huomenna on päivä uusi. Kiire jatkuu. Odotamme innokkaina, mitä löytyy alimmista tutkittavista kerroksista.