Rakennuksia paljastuu ylärinteestä

Mankbyn kylätontin ylärinne eli länsiosa on alusta alkaen ollut haastava kaivettava. Pyrkimyksenä on ollut paljastaa kokonaisia rakennuksia kerralla kaivettavaksi. Alarinteessä tämä on onnistunut, sen sijaan, kun ylärinteessä toukokuussa 2008 Anskun johdolla avattiin ensimmäistä uunia ympäristöineen tutkittavaksi, osoittautui rakennus niin suureksi, ettei meillä ollut mahdollisuuksia toteuttaa suunnitelmaamme. Jouduimme tyytymään ajatukseen yhden huonetilan paljastamisesta. Sekään ei onnistunut ensimmäisenä vuonna.

Viime kesänä työtä jatkettiin ja koko huonetila saatiin esiin. Samalla alkoi selvitä, että tämä noin tonnin painoisten nurkkakivien varaan rakennettu talo, jossa on ollut poikkeuksellisen suuri uuni, kuuluu Mankbyn keskiaikaisen kylän sijaan Espoon kuninkaankartanon aikaan, noin 1560–1570-luvuille. Rakennuksen alta alkoi vuonna 2009 paljastua rakenteita, jotka viittasivat kahteen vanhemman rakennuksen päätyyn. Ja niiden alta saimme viitteitä vielä vanhemmasta rakennuksesta.

Ylärinteeseen avattiin tänä kesänä uusi kaivausalue, jonka avulla oli tarkoitus saada tutkittua edellä mainituista rakennuksista eteläisempi. Se saatiinkin nyt lähes kokonaan esiin. Romahduskerrosten alta alkoi paljastua hyvin säilynyt kivijalka. Vihdoin myös ylärinteessä päästiin tutkimaan lähes kokonaista keskiaikaista huonetilaa. Rakennuksen yhteydestä talletetut löydöt viittaavat siihen, että se voisi olla 1400-luvulta tai jopa 1300-luvun puolelta. Täytyy toki muistaa, että samalle kivijalalle on voitu rakentaa – tai jouduttu rakentamaan – useaan otteeseen, sillä hirsiseinät ovat kestäneet vain joitain vuosikymmeniä. Löytöjä voi siten olla monilta käyttöjaksoilta.

Aika loppuu jälleen kesken. Lohduttavaa on, että tällä kertaa tiesimme jo kenttäkauden alussa, että ylärinteessä ei vielä valmista tule. Tähän asti olemme joutuneet varomaan, ettemme liian hätäisesti pura vastaan tulevia kerroksia, mutta nyt tiedämme, että osa niistä on vain romahdusta. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna aiempaa rivakammalla tahdilla. Jo nyt meillä on lähes kokonainen huonetila hallussa ja sen vieressä välitila, kenties eteinen, joka erottaa huoneen toisen huonetilan seinästä. Keskellä välitilaa seisoo kuninkaankartanokauden rakennuksen massiivinen perustuskivi. Onneksi se ei ole mainittavasti rikkonut alla olevia rakenteita. Jännityksellä odotamme onko Mankbyn kylätontin ylärinteessä keskiajan Ruotsin maaseudun vanhin tunnettu paritupa vai jokin muu rakennusratkaisu. Ja mitä näiden rakennusten alta löytyy? Pohdittavaa riittää ensi kenttäkautta odotellessa.

Kaivaukset Mankbyssä ovat tältä kesältä päättyneet. Onneksi helteet saapuivat kylätontille vasta viimeisellä viikolla. Nyt maa alkaa käydä hankalan kuivaa tutkittavaksi ja itse kaivaminen liiankin hikiseksi työksi. On aika siirtyä lomalle. Elokuussa alkaa kesän tutkimusaineistojen käsittely ja raportointi. Jatketaan silloin uusin voimin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *