Author Archives: Johanna M Hohenthal

Afrikkalaisia rytmejä

|

Kävellessäni Wundanyissa jalkapallokentän ohi, pysähdyin katselemaan koulun poikien joukkueen treenejä – tai oikeammin treenit pysäyttivät minut katsomaan niitä. Tekniikkavalmennuksen tai strategian läpikäymisen sijaan koko joukkue nimittäin juoksi tanssien täsmälleen samassa tahdissa rivissä kentän ympäri, kuin parhaatkin cheerleaderit – sillä erotuksella, että osalla joukkueen jäsenistä ei näyttänyt olevan edes pelikenkiä. Joka tapauksessa, selvittyäni hämmennyksestä ja tarkistettuani, että siinä todellakin oli jalkapallojoukkue harjoittelemassa, en voinut kuin hymähtää taas yhtä tapausta tottuneempana afrikkalaiseen rytmiin. Se ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun afrikkalainen tapa yhdistää rytmi mihin tahansa muuhun toimeen saa suomalaisen, perämetsien hiljaisuudessa varttuneen tönkkölantion hämmentymään. Continue reading →

Afrikka pienoiskoossa

|

Johanna Hohenthal ja Juho Haapala Taitavuorilla ja muissa legendaarisissa paikoissa.    

Palasin Keniaan yliopiston Taitavuorten tutkimusasemalle Suomessa vietettyjen kevätkuukausien jälkeen toukokuun lopulla. Kuukaudet ovat ehtineet vierähtää jo elokuuksi, mutta näiden blogitekstien kirjoittaminen jäi väliin alkukesältä lähinnä huonojen nettiyhteyksien (joiden vuoksi kuvien ja tekstien lähettäminen mihinkään vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä) ja pienten lomamatkojen vuoksi. Alkukesästä sain kuitenkin väitöstutkimukseni toisen osan mukavasti käyntiin. Kerron siitä myöhemmissä blogeissa. Continue reading →

Korruption saastuttama joki

|

Kulkiessani Taita-vuorten jokivarsia, olen huomannut jokien muodostavan veden virtaussuuntaan eteneviä tarinoita. Useimmiten ihmiset ylittävät joen kuitenkin vain yhdessä kohdassa, sillalla, jolloin he näkevät tarinasta vain osan. He näkevät kenties pyykkiä peseviä naisia tai joesta vettä kannuihin ammentavia lapsia. Silloin voi vain arvailla mistä tarina alkaa ja kuinka se päättyy. Monet tarinat saavat kuitenkin alkunsa pensaikon suojissa, banaaniviljelmien varjossa, ilman suoraa näköyhteyttä pääteille. Haluan kertoa teille erään tällaisen tarinan, joka toimii hyvänä esimerkkinä Kenian ja varmasti monen muunkin valtion lainsäädännön tehottomuudesta ja systeemin sisäisestä mädännäisyydestä. Continue reading →

Vesi virtaa alas Taitalta keltaisissa muovikannuissa

|

Olen matkalla alhaalta tasangolta Voin kaupungista takaisin ylös vuorille Wundanyihin. Mwataten kylän kohdalla vastaan tulee ihmisiä, jotka kantavat pyöränsä sarvissa keltaisia muovikannuja, jotka on täytetty vedellä ylempänä vuorilla. Koulupukuisia lapsia juoksentelee myös tiellä edestakaisin muovikannujen kanssa. Vastaan tulee myös suuria säiliöautoja, jotka kuljettavat vettä alas vuorilta kouluille ja sairaaloille.
Continue reading →

Hellettä ja maastotöitä

|

Kun saavuimme Taitalle, täällä oli aluksi melko viileää ja jouduin nukkumaan aina kaulaliina kaulassa ja  villasukat jalassa. No sille ei ole enää tarvetta. Afrikan aurinko on muuttunut päivisin polttavaksi ja tuntuu pehmentävän jopa ajatukset. Maastotöihin on varattava aina riittävästi juotavaa mukaan, koska pelkkä oleminen jo saa hikoilemaan. Mutta en valita, Suomessa kuulemma pitäisi sataa lunta ensi viikolla, se tuntuu olevan monien sieltä saamieni kirjeiden pääuutisaihe. Continue reading →

Afrikka siipien alla

|

Terra-tutkimusasema

Alapuolellani leijuu usvainen Sahara. Hiekassa risteilee vaaleita viivoja. Mietin voisivatko ne olla teitä, vaikka niiden muodot ovat pehmeän luonnollisia niin kuin jokiuomissa? Mutta eihän täällä kai koskaan sada. Ikkunasta näkyy myös ympyrän muotoisia kasteluplantaaseja, jotka näyttävät jotenkin aivan älyttömiltä keskellä aavikkoa. Hetken kuluttua maiseman valtaa sinisenä aavikon hiekassa hehkuva joki. Voisiko se olla Niili? Lentämisessä on se mahtavaa, että näkee sellaisia maisemia ja suuria kokonaisuuksia, joita ei koskaan maanpinnalta käsin pysty hahmottamaan, maantieteilijälle se jättää kuitenkin aina enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Ja sitten on tietysti ne kasvihuonekaasupäästöt… joo, kyllä ne ihan oikeasti vähän vaivaavat. Mutta kai se on osa tätä maantieteilijän tragediaa, vaikka kuinka välittäisit ympäristöstä, veri vetää kaukaisiin maihin, joihin on lennettävä. Kokonaisuudessaan tämä kaikki tuntuu kuitenkin samaan aikaan jännittävältä ja epätodelliselta. Afrikka on aivan oikeasti olemassa! Continue reading →