Mihin minä oikein kuulun? Mikä on oma paikkani osana maailmaa ja osana biologista tutkimusta? Olen kiinnostunut vielä liian monesta alasta ja etsin vasta omaa ekologista lokeroani. Tiedän, että se edellyttää ankaraa työtä ja kovaa taistelua, muiden yksilöiden raakaa syrjäyttämistä, mutta olen valmis siihen.

Nyt olen lähdössä Afrikkaan! Alle kolmen viikon kuluttua olen yksin aavikkoisen Namibian syleilyssä, norsujen, gasellien ja jellonien keskellä, lähellä ihmisyyden syntysijoja. En voi itse uskoa sitä – mutta kukaan lähipiiristäni ei sen sijaan tunnu olevan kovinkaan yllättynyt taas tästä yhdestä omapäisyyden osoituksesta.

Mistä on peräisin tämä villi ajatus lähteä kolmeksi viikoksi Namibiaan vapaaehtoistyöhön? Jaa-a, en kai vain voi luonnolleni mitään, kun janoan päästä pakenemaan maailmalle ja tyydyttämään elämisen- ja seikkailunhaluani. Vain karkaamalla pois kotoa säännöllisin väliajoin voin välttää ahdistuksen, joka välillä yrittää saada minut valtaansa täällä Suomessa. Ja toiseksi: biologian opiskelu ei ole kyennyt antamaan minulle haluamaani tyydytystä, vaan kauhukseni sain syksyllä huomata, etten viihdykään Viikissä niin hyvin kuin olisin toivonut. Minua vainosi jatkuvasti epämiellyttävä tunne, etten todella päässyt toteuttamaan itseäni.

Vika oli minussa itsessäni. Olen huono sopeutumaan uuteen ympäristöön, vaikka siedänkin hyvin muutoksia. Olen hidas tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka tulenkin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Biologia on intohimoni ja tutkijan ura haaveeni.

Tiedän, että olen matkalla oikeaan suuntaan ja vain biologian kuivien perusopintojen kautta voin päästä haluamaani tavoitteeseen. Omapäisenä ja itsenäisenä sutena en vain haluaisi alistua tähän arkipäiväiseen matkantekoon.

Eikä tarvitsekaan, jos itse olen aktiivinen. Siis sovellan itseäni ja teen kaikkeni yhdistääkseni opintoni ja tosielämän janoni toisiinsa. Ja nyt tunnun vihdoin löytäneen oikean suunnan hämmentävän ja sekasortoisen syksyn jälkeen.

Matkustan Namibiaan paitsi nuoruuden intoa uhkuvana tutkimusmatkailijana, myös havainnoivana ja näkemäänsä hyödyntävänä harjoittelevana biologina. Samalla kun tyydytän huimapäisyyttäni teen myös oppimispäiväkirjaa matkastani ja toivon mukaan ansaitsen sillä jokusen opintopisteen. En joudu potemaan omantunnontuskia opintojen laiminlyömisestä, mutta kuitenkin voin iloisena näyttää kieltä ankeille luentosaleille, jotka eivät kykene antamaan minulle murto-osaakaan siitä, mitä maailmalla on annettavanaan.

Matkalaukku on ollut pakattuna jo joulusta lähtien. Olen valmis lähtemään unelmieni tutkimusmatkalle Afrikkaan – olen aina ollut. Kyse on vain siitä, toteuttaako vihdoin suunnitelmansa ja saada haaveet sopivasti yhdistettyä todelliseen arkielämään.

Enää on osattava hillitä intoa sen verran, että saisin lopulta rajattua sopivat raamit tutkimus- ja opintopäiväkirjaa varten. Liikaa ei pitäisi ahnehtia – sen muistaminen olkoon haasteeni.