”Grillihiilet” Kenian kaupunkien energianlähde ja maaseudun elinkeino

Harva tulee ajatelleeksi puistopiknikpakettien ja kesämökkien grillien energianlähteenä käyttämiemme grillihiilten alkuperää. En minäkään tiedä ovatko Suomessa myydyt grillihiilet kotimaista alkuperää. Keniassa vastaavat hiilet ovat kuitenkin yksi kotitalouksien tärkeimmistä energianlähteistä. Kun yli 80 prosenttia koko maan maaseudun kotitalouksista saa kotitalousenergiansa polttopuista, kaupungeissa noin kolmasosa valmistaa ruokansa ja lämmittää vetensä puuhiilen avulla Kenian tilastokeskuksen mukaan. Continue reading

Afrikka pienoiskoossa

Johanna Hohenthal ja Juho Haapala Taitavuorilla ja muissa legendaarisissa paikoissa.    

Palasin Keniaan yliopiston Taitavuorten tutkimusasemalle Suomessa vietettyjen kevätkuukausien jälkeen toukokuun lopulla. Kuukaudet ovat ehtineet vierähtää jo elokuuksi, mutta näiden blogitekstien kirjoittaminen jäi väliin alkukesältä lähinnä huonojen nettiyhteyksien (joiden vuoksi kuvien ja tekstien lähettäminen mihinkään vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä) ja pienten lomamatkojen vuoksi. Alkukesästä sain kuitenkin väitöstutkimukseni toisen osan mukavasti käyntiin. Kerron siitä myöhemmissä blogeissa. Continue reading

Paluu kentälle

Eeva Ruuska palaa Keniaan tuttuna. 

Aika tuntuu liitävän – on jo kulunut monta kuukautta edellisestä blogipäivityksestä. Väliin on mahtunut niin datan keräämistä, sen ja kirjallisuuden analysointia kuin uusi kenttätyöjaksokin. Syksyllä tapahtuneen, ensimmäisen kenttätyöjakson jälkeen Helsingin talvi tuntui entistäkin kylmemmältä ja pimeämmältä. Helsingin kesähelteitä ja päivän pituutta päivitellessä on hieman vaikea muistaa, kuinka Kenian auringosta olikaan vaikea palata marraskuun pimeneviin iltoihin! Continue reading

Ngangaon palaneeseen sumumetsään tutustumassa

Ngangaon lakea peittävät mäntymetsä ja alkuperäismetsä.

Tammikuun 12. päivänä 2011 avattiin Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasema Keniassa. Tilaisuudessa olivat mukana Suomen Kenian suurlähettiläs Heli Sirve, Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson, dekaani Keijo Hämäläinen ja edustava otos yliopistomme professoreita eri tiedekunnista ja erillislaitoksista. Continue reading

Hiirimakit retrospektiivissa

Maanantainen jouluviikon aamu Biotekniikan instituutissa vie ajatukset takaisin tropiikkiin. Käyn ohjaajieni kanssa läpi kenttäkauden saldoa: onnistumisia, kantapään kautta opittuja käytännön taitoja ja ennen kaikkea uusia ideoita.

Hyvän tutkimusaiheen tunnistaa siitä, että jatkuvasti keksii uusia asioita, joita voisi kokeilla. Kun kenttäkausi on kerran vuodessa ja monen tuhannen kilometrin päässä, tämä tosin vaatii tarkkaa suunnittelua. Niinpä nyt on aika pohtia, mitä mittauksista ja näytteistä voi jättää ensi vuonna pois ja mitä vapautuneella ajalla, tilalla tai rahoilla voi tehdä. Väitöskirjan tekijällä on krooninen pula sekä ajasta että rahasta, ja erityisesti Madagaskarilla lisäongelmia tuottaa logistiset vaikeudet: mitä mahtuu mukaan ja mikä pysyy ehjänä riittävän pitkään. Continue reading

Paluu pimeyteen

Suomessa on kylmä, mutta se ei ole ollut vaikein osa takaisin kinosten keskelle sopeutumista. Pahinta on ollut pimeys, joka ei koskaan lopu. Vaikka sää on aurinkoinen, eivätkä pilvet haittaa, ero tropiikin auringonpaisteen ja suomalaisen talven keskipäivän välillä on lähes kuin yöllä ja päivällä.

Tauteja ei vielä ole ilmennyt, ja veikkaan, ettei tämänhetkinen nuhakaan ole malarian oire. Pienet vallankumousyritelmät eivät häirinneet paluumatkaani, vaikka Antananarivon kaduilla poliisit ja sotilaat partioivatkin. Ensi keväällähän on parlamentti- ja presidentinvaalit, joten silloin voi tilanne olla vakavampi. Onneksi seuraava kenttäkausi kutsuu vasta elo-syyskuussa. Continue reading

Ja mukaan lähti…

Kun mietin, mitä kenttäkokemuksesta jäi käteen, epäämäisen tuhruisien haastattelulomakkeiden ja rapaisten karttojen lisäksi, on yhtä asiaa vaikeaa nostaa toisten yläpuolelle tai yhtä kokemusta arvottaa toisen ohi. Paljon, kuuluu kuitenkin vastaus.

En tosin tiedä, kumpaa reissusta kertyi enemmän: ns. ammatillista tietoa vai elämänkokemuksia. Opin, ettei kaikkea voi aina ennakolta suunnitella tai ei ehkä kannatakkaan, joskus voi joutua soveltamaan ja se plan B on ihan hyvä pitää varuilta takataskussa. Tietynlaista epämukavuutta on matkalla paikoin jouduttava sietämään ja välillä voi tuntea itsensä melkoisen pieneksi ja ympäröivät asiat aikamoisen vieraiksi. Toisaalta tajusin, että monet asiat yhdistävät meitä pallonpuoliskosta riippumatta ja, että yhteenkuuluvuutta voi löytyä yllättävistäkin paikoista (esimerkiksi naisten kanssa astioita pihahiekalla tiskatessa, voi yhteiset naurut saada, vaikkei kommunikaatio välttämättä tapahdukkaan sujuvasti samalla kielellä).Totta on myös se, että reissussa rähjääntyy ja lämmin suihku tuntuu ylellisyydeltä. Matkustamine syö myös rahavaroja, mutta kaikkea, ei myöskään voi varmastikaan mitata rahassa, ja toisaalta huomaa, kuinka paljon turhaa ympärilleen on kotinurkkiinsa haalinut.

Nopeasti summattuna voisikin sanoa (tuhruisten lomakkeiden ja rapaisten karttojen lisäksi) matkaan tarttuneen paljon ja, että reilusti plussan puolelle jäätiin. Viivan alle summaantuu uusien ystävien lisäksi monet makeat naurut sekä monipuoliset kokemukset. Ja kyllä kipinä on syttynyt….eli suosittelen 🙂

Haastatteluja

Haastattelujen tekemiseen liittynee aina jonkinlainen jännitys, onhan kyse kommunikoinnista ja tietojen hankkimisesta toiselta ihmiseltä. Oman lisänsä tilanteeseen tuo vielä se, mikäli henkilö on ennalta tuntematon eikä yhteistä kieltä ole olemassa. Vieraassa paikassa ja kulttuurissa toimiessa on mentävä pitkälti toisten ehdoilla, muuten vastaanotto saattaa jäädä nuivaksi. Onneksi Taita vuorilla ulkomaaneläjiin suhtauduttiin positiiviisesti ja vastaanotto oli yleensä uteliaan ystävällistä, vaikka haastattelut tapahtuivatkin usein ilman suurempia etukäteisvaroitteluita.

Suomalainen tehokkuusajattelu oli kuitenkin jätettävä, ainakin osin, taka-alalle ja ymmärrettävä, että viemässä oltiin usein hetki ihmisten tärkeästä työajasta, eli suoraan asiaan ei pitänyt hypätä, (tulkki hoiti onneksi alkukohteiliaisuudet, jolloin pystyin keskikttymään alkeellisiin swahili-tervehdyksiini ja kuulumisten vaihtoon sekä hymyilemiseen – upea tulkkinini olikin ensiarvoisen tärkeä) ja haastattelu tehtiin siellä, missä ihmiset sattuivat olemaan. Jos peltotyöt olivat kesken, niin papereiden kanssa seistiin terassin reunalla, ja jos ruoka-aika oli käsillä, niin siirryttiin tulipesän vierelle.

Vaikka kysymysten kanssa pihaan tupsadettiinkin yht’äkkiä, päästivät ihmiset koitehinsa avoimesti, mikä Suomessa olisi saattanut jäädä useammin tapahtumatta. Mikäli pääsin vaikuttamaan haastattelupaikan valintaan, suosin yleensä ulkoilmaa. Varjoisalla seinänvierustalla oli lämpöisellä ilmalla mukava istua, ja paikka tarjosi sisätilojen hämäryyttä enenmmän valoa muistiinpanojen tekoon.

Kenialaisella pihalla tosin tapahtuu suomalaista lähiöpuutarhaa enemmän, eli oman lisänsä toivat jaloissa pyörivät kotieläimet (yleensä kanat ja koirat) sekä perheen ja muut kylän lapset (jotka seurasivat joukolla outoa ilmestystä). Ihmispaljous vaikutti myös siihen, että harvoin vastauksia sai vain yksin siltä henkilöltä, jota oli tullut haastattelemaan. Oman mielipitteensä antoivat ympärillä oleskelijat, mikä toi joko lisätietoa tai jota sitten täytyi yrittää suodattaa pois (eli näitä tutkimuksen toteuttamisen haasteita).

Yhtäkaikki, uusissa paikoissa vieraileminen oli mielenkiintoinen ja mukava kokemus, ja varsinkin, se, että toisessa kulttuurissa pääsi kurkistamaan ihmisten arkielämään ja koteihin antoi uutta näkökulmaa ja laajensi omaa katsontakantaa, ja vahvisti näkemystä siitä, että paikasta huolimatta, elämän perusasiat ja toiveet, ovat pitkälti samankaltaisia. Eli suupielet ylöspäin, polkupyörän selkään ja kohti uutta pihapiiriä.