Elän, toimin ja teen tutkimusta Burkina Fasossa, au Pays des Hommes Intègres, Kunniallisten Ihmisten Maassa. Kunniallisuuteen sisällytetään mm. perusteellinen tervehtiminen (ainakin 1 min/ henkilö), hyvin perustellun myöhästymisen empaattinen hyväksyminen, puheenvuoron antaminen jokaiselle vaikka asiasisältö olisi likimain sama. Hitaus on suorastaan hyve. Liian nopea eteneminen aiheuttaa usein pientä diplomaattista hankausta – mikä tosin annetaan anteeksi eurooppalaiselle, jolta ei edellytetä käytöstapojen täydellistä hallintaa.

Lyhyesti: se MITEN asiat tehdään ja MITEN edetään, on ehkä vielä tärkempää kuin MITÄ lopujen lopuksi halutaan saavuttaa, ja varsinkaan MISSÄ AJASSA saavutuksia halutaan. Tässä kohdin koemme jyrkkää ristiriitaa lapsuudesta asti oppimiemme tavoitteellisuuden ja tehokkuuden periaatteden kanssa. Haroittelevatko nämä tahallaan länsimasta valtakulttuuria vastaan? Vai onko olemassa joku inhimillisen elämän ulottuvuus, joka meiltä eurooppalaisilta on päässyt unohtumaan?

Saavutuksia metsästettäessä lyhin tie perille ei ole nopein. Kysymys on suunnistuksen kaltaisesta konseptista. Jos suunnistaja kipaisee metsän läpi lyhintä reittiä, hän tosin tulee perille ennen muita, muttei yllä mihinkään saavutuksiin. Hyvän sijoituksen tavoittelija tutkii ensin maaston muodot, arvioi etenemisnopeutensa, ja sitten etenee rastilta toiselle ainakin suunnilleen oikeassa järjestyksessä. Ajatellaanpa, että rastit ovat ihmisiä, joiden odotetaan olevan paikalla tiettyyn aikaan (mutteivät välttämättä siis ole). Heidän kanssaan pitäisi ensin hoitaa tervehdykset, neuvotella yhteisistä tavoitteista, sopia toimintamuodoista. Ja muistaa hyvästellä oikeassa järjestysessä. Alkaako teille hieman hahmottua, mitä ajan takaa?

Joku menestyvä suunnistaja taisi lisätä vielä yhden tärkeän asian: suunnistajan on pidettävä pää pystyssä ja katse horisonttiin. Karttaa ja kompassia tuijottelemalla ei hyviä sijoituksia tipu. Ohjeiden tiukka seuraaja eksyy helposti pykäläviidakkoon. Ilman kokonaisnäkemystä ja visiota ei voi löytää ratkaisuja.

Meidän eurooppalaisten huolellisesti ositetuissa tehtävänkuvauksissa, henkilökohtaisten suoritusten arvioinneissa ja jatkuvassa kiireessä kylvetettyjen työmuurahaisten voi olla vaikea mieltää toisenlaisen todellisuuden olemassaolo samanaikaisesti tällä Telluksellamme. Täälläpäin vain kaikki asianhaarat ovat niin monimuotoisesti ja kippuraisesti toisiinsa kietoutuneita, että työn tiukassa osituksessa jää helposti pointti huomaamatta. Henkilökohtaista suoritusta ei käsitteenä tunneta; on vain yhteisön selviytyminen. Kiire taas on eurooppalaista hapatusta, joka leviää kaupungistumisen myötä, mutta jota perinteinen yhteiskuntajärjestys ei sisällä.

Sen sijaan maaseudun lukutaidoton viljelijä saattaa olla verraton strategi. On hyvä myös muistaa että hänellä joka tapauksessa on oma laatujärjestelmänsä, jonka kautta hän arvioi paitsi yhteisönsä selviytymistä, myös eurooppalaisen kumppanin työn tehokkuutta ja mielekkyyttä. Olemme kaikki oppineet viestinnän perusopinnoissa kaksisuuntaiset viestinnän merkityksen. Tämä on nyt sitä itseään. Lukutaidoton maanviljelijä arvioi tohtoriopiskelijan työn tehokkuutta ja mielekkyyttä yhteisönsä selviytymisen kannalta.

Onneksi hänellä ei ole kiire. Hän osaa antaa asioiden kululle niiden tarvitsemaa aikaa. Tärkeintä on hyvälaatuinen yhteistyö, inhimillinen tietojen ja taitojen vaihto. Olemme Kunniallisten Ihmisten Maassa.