Ovatko kirjalliset kuraattorit korvaamassa kirjailijan?

Raportti projektiseminaarista 21.3.2016

Kuvataiteen saralla olemme tottuneet puhumaan kuraattoreista, jotka organisoivat museoihin ja taidegallerioihin taidenäyttelyitä sekä hoitavat niihin liittyviä käytännön asioita, kuten markkinointia, tiedotusta ja rahoituksen hankkimista. Mutta mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kirjallisista kuraattoreista nykykirjallisuudessa? Onko kirjallinen kuraattori korvaamassa perinteiset käsitykset siitä, kuka ja mikä kirjailija on?

Rautaisannos tietoa kirjallisista kuraattoreista saatiin ”Taide, tekijyyden muutos ja tekijänoikeus” -projektin maaliskuisessa seminaarissa, kun projektin ensimmäiseksi vierailijaluennoitsijaksi saapui mediakulttuurin dosentti Hanna Kuusela, joka työskentelee mediatutkimuksen vs. yliopistonlehtorina Turun yliopistossa. Tämänhetkisessä projektissaan Kuusela on perehtynyt erityisesti kollektiivisen kirjoittamisen käytänteisiin.

Esitelmänsä alussa Kuusela problematisoi kirjallisen kuraattorin käsitettä. Hänen mukaansa kirjallinen kuraattori voidaan määritellä hahmoksi, joka välittää, levittää, markkinoi ja asettaa esille uusissa yhteyksissä tekstejä, jotka on kirjoittanut joku muu kuin hän itse. Olennaista on se, että kirjallinen kuraattori luo omaa taiteellista identiteettiään ja pohtii kirjallisen luomistyön ehtoja muiden tekemien tekstien pohjalta.

Elämme tällä hetkellä kulttuurissa, jossa puhutaan paljon kuratoinnista. Se ei ole vain taiteen yksinoikeus, sillä kuratoimisdiskurssi on siirtynyt Master Chef -kaltaisten suosikkiohjelmien ansiosta kokkaukseen, kun puhutaan esimerkiksi ruokakuraattoreista (food curators).

Taiteen puolella kuratointidiskurssi on kytkettävissä avantgardeen: avantgardistiset luomistavat ovat vaikuttaneet siihen, että performatiivisuuden ajatus on noussut suosioon. Kun taiteilijan rooli merkitysten tuottamisessa on kyseenalaistettu, tarvitaan uusia tapoja, joilla taide löytää kohdeyleisönsä. Mahdollisesti kuratoinnin nousussa on kyse myös taiteen markkinoinnin muutoksista: tarvitaan keinoja välittää taidetta uusia reittejä.

Kirjallisen kuratoinnin kaksi eri muotoa

Kuuselan mukaan kirjallinen kuratointi on mahdollista jakaa kahteen eri muotoon. Ensinnäkin kirjalliset kuraattorit voivat toimia ns. joukkoistettujen hankkeiden (crowd sourcing, crowdsourcing works of fiction) johtohahmoina. Toisekseen kirjallinen kuraattori voi toimia appropriaatioiden tekijänä. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse on kuraattorista, joka valikoi olemassa olevasta, muiden tekemästä materiaalista oman kirjallisen teoksensa.

Joukkoistetuista hankkeista Kuusela nosti esille erilaisia kansainvälisiä esimerkkejä ja yhden kotimaisen esimerkin, Google Poetics -hankkeen (www.googlepoetics.com), jonka perustaneet kirjailijat kutsuvat itseään kuraattoreiksi. Hanke alkoi niin, että kuraattorit pyysivät lähettämään itselleen kuvakaappauksina sisältöä uuteen kirjalliseen työhön. Kuraattorit eivät itse tuottaneet tekstiä, vaan rakensivat teoksen kuvakaappausten ympärille. Suuri merkitys projektissa oli myös hanketta selittävillä metateksteillä: kuraattorit julkaisivat kirjallisille kuraattoreille tyypilliseen tapaan selityksiä, joissa tulkitsevat esimerkiksi kollektiivisesti luodun taiteen merkitystä yhteisössä tai sen poeettisia painotuksia.

Kirjallisen kuratoinnin toisessa muodossa on kyse siitä, että kirjailijat toimivat appropriaatioiden tekijöinä. He valitsevat muiden tekemästä materiaalista oman uuden teoksensa. Tällaisista esimerkkeinä Kuusela käsitteli mm. Virpi Alasen, Karri Kokon ja Jonathan Safran Foerin tuotantoa. Hyvä esimerkki kirjallisesta kuraattorista on Karri Kokko, joka Varjofinlandia-teokseensa keräsi internet-materiaalista kollaasin masennusta käsittelevistä teksteistä. Kokko on kuraattori, sillä hän valikoi olevan materiaalin pohjalta tietoisesti, harkitusti uuden materiaalin. Juuri tietoisen toiminnan ansiosta taiteilijaa voidaan kutsua kuraattoriksi, jonka toimintaa määrittää taiteellinen päämäärätietoisuus.

Kuuselan mukaan angloamerikkalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa on teoretisoitu kollektiivista kirjoittamista ja uudenlaisen kirjailijatyyppiä. Marjorie Perloff on kehitellyt paradoksaaliselta kuulostavan epäoriginaalin neron (unoriginal genius) käsitteen, jossa olennaista on ajatus siitä, että kirjailija ei luo työssään välttämättä täysin uutta vaan yhdistelee vanhaa materiaalia originaalilla tavalla. Kenneth Goldsmith on puolestaan puhunut ei-luovasta tai epäluovasta kirjoittamisesta (uncreative writing), jossa korostuu internet-ajan informaatiotulva: tekstien uudelleenjärjestäminen on nykyaikaiselle kirjailijalle tärkein kirjallisen toiminnan muoto.

Kirjallinen kuraattori tekijyyden historian näkökulmasta

Kirjallinen kuratointi voidaan nähdä yhtenä vaiheena kirjailijuuden historiassa. Kuusela eritteli esitelmässään lyhyesti tekijyyden historiaa. Esille nousi tuttuun tapaan paitsi romanttinen ajatus taidetta itsenäisesti luovasta nerosta myös se, kuinka romanttista kirjailijahahmoa on dekonstruoitu 1900-luvun jälkipuolella: Foucault puhui kirjailijasta diskursseja luovana funktiona, Barthes tunnetusti kuoppasi kirjailijan.

Kirjallisen kuraattorin käsite nousee jännitteestä romanttisen taiteilijan ja kirjailijan kuoleman välillä. Huolimatta kirjailijan kuoppaamisesta kirjailija on aina ollut erittäin tärkeä teosten markkinoinnissa. Kirjailijaa siis tarvitaan – erityisesti nyt, kun viimeaikaiset viestit kirjalliselta kentältä kertovat siitä, että kirjallisuutta myydään aikaisempaa vähemmän.

Kirjallinen kuraattori on ajanmukainen hahmo. Hän on eräänlainen postmoderni hahmo, joka pystyy teoreettiseen haastamiseen ja kyseenalaistaakin käsityksen kirjailijasta yksilöllisenä subjektina ja merkityksen alkuperänä, mutta samaan aikaan kykenee markkinoimaan omaa omalaatuisuuttaan kuratoinnin keinoin.

Elämme huomiotaloudessa. Kuusela viittasi Dorothea von Huntelmannin pohdintoihin siitä, miksi kuratointi on viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt. Se on von Huntelmannille osoitus siitä, että tuotantoyhteiskunnasta on siirrytty valitsijayhteiskuntaan. Taiteilijakin on korvautunut valitsijan hahmolla. Nykykirjailija, joka valitsee itselleen kirjallisen kuraattorin roolin, toimii taiteellisen luomisen selittäjänä ja yleisön kasvattajana. Metatekstuaalinen oman taiteen luomisen erittely on keino erottautua huomiotaloudessa.

Outi Oja