Avokadopasta-ajan runoutta

Tukholman yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden lehtori, FT ja hankkeemme tutkija, Outi Oja, piti seminaariluennon 11.9. aiheesta ”Digitaaliajan suomalainen runous ja käsitys tekijyydestä”. Oja aloitti luentonsa kuvaamalla nykyaikaa ”avokadopasta-ajaksi”, ja vaikka kuvaus aluksi aiheuttikin kuulijoissa hilpeyttä, se osoittautui luennon edetessä varsin osuvaksi. Kuvauksen taustalla oli ajatus siitä, että ilmiöitä kertomuksellistetaan. Klikkiotsikot mediassa ovat yleistyneet, ja faktasisällön sijaan pyritään vetoamaan lukijoiden tunteisiin. Sosiaalinen media on myös osaltaan aiheuttanut sen, että erilaiset sisällöt leviävät valtavalla nopeudella.

Näihin ilmiöihin liittyy myös internetin myötä syntynyt laajempi mahdollisuus osallistua yleiseen keskusteluun ja saada omia tekstejä julkisiksi. On väitetty, että internet demokratisoisi tekstien tuotantoa – mutta toisaalta myös kaupallistuminen näkyy kirjailijoiden ja kirjojen brändäyksenä. Yleisökeskustelussa tästä nostettiinkin esimerkeiksi Miki Liukkosen O ja vuosittain Finlandia-voittajan ympärillä pyörivä mediahälinä.

Toisaalta lyriikka kulkee usein valtavirran trendejä vastaan, ja Ojan mukaan niin nytkin. Runoilijat eivät useinkaan brändää itseään tai kirjojaan. Koska lyriikkaa on vaikea kaupallistaa, eikä sen parissa liiku suuria rahoja, runoilijat uskaltautuvat tekemään erilaisia esimerkiksi prosaisteja useammin. Internet ja runouden digitalisaatio ovat rohkaisseet uusiin kokeiluihin.

Oja esitteli myös runouden julkaisutilannetta Suomessa 2000-luvulla. Suomessa julkaistiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vähän yli sata runokokoelmaa vuosittain, joskin määrä vaihteli jonkin verran vuositasolla. Kustantamojen julkaisujen lisäksi myös omakustanteiden julkaisu kukoisti: niitä julkaistiin 400–500, eli huomattavasti enemmän kuin kustantamoiden julkaisemia kokoelmia. Esikoisrunoilijoiden keski-ikä on kohonnut viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana: 1960-luvulla debyntantit olivat noin 25-vuotiaita, 2000-luvulla noin 30-vuotiaita.

2000-luvun pienkustantamot ovat keskittyneet lyriikkaan aikaisempaa enemmän. Tällaiset pienkustantamot eivät käytä juurikaan rahaa markkinointiin tai kustannustoimittamiseen, vaan keskittyvät lähinnä julkaisemaan kirjoja yksi kerrallaan. Esimerkkejä 2000-luvun uusista pienkustantamoista ovat esimerkiksi Savukeidas, Ntamo ja Poesia.

Seuraavaksi Oja siirtyi käsittelemään nykylyriikan ominaispiirteitä sitä romantiikan ajan lyriikkakäsityksiin peilaten. Romantiikan lyriikkakäsityksessä alkuperäisen teoksen ja teoksen luojan käsitteet ovat keskeisessä asemassa. Teoksen tekijä liitetään voimakkaasti itse teokseen, ja usein teosta on myös tulkittu sen kirjoittajan elämän kautta ja sen on katsottu ilmentävän hänen näkemyksiään. Teoksen alkuperäisyys ja ainutlaatuisuus ovat myös olleet keskiössä: jokaista teosta on pidetty uutena ja tavallaan muusta taiteesta riippumattomana.

2000-luvun lyriikka eroaa paljon romantiikan ajan runoudesta. Minä- tai tekijäkeskeisyys on siirretty syrjään ja esimerkiksi flarfissa aiempaa tekstimateriaalia saatetaan kierrättää suuriakin määriä – tai koko runo saatetaan kirjoittaa muista lähteistä poimittuja lauseita yhdistellen! Runouden puolella kokeellisuus ja epäkaupallisuus ovat vallanneet tilaa ja esimerkiksi lavarunouden suosio on kasvanut. Kirjallista ilmaisua, installaatiota ja ääntä yhdistelevät kokonaisuudet ovat myös yleistyneet. Runous ei myöskään pyri vastaamaan suurten massojen toiveisiin ja tarpeisiin, vaan se nähdään usein vapaana taidemuotona.

Lainailu ja erilaiset käsitteelliset kokeilut johtavat Ojan mukaan kuitenkin monenlaisiin kysymyksiin: Mikä runoissa on tekijän omaa luovaa ilmaisua ja mikä taas yhteisomaa? Missä kulkee itsenäisen teoksen tai jäljittelyn ja plagioinnin raja? Mikä tekee taideteoksesta taideteoksen? Missä määrin kokeilut voidaan nähdä esimerkiksi kommentteina tai kritiikkinä alkuperäisteoksen/-aineiston suhteen?

Oja päätti esitelmänsä näihin kysymyksiin. Niitä seuranneessa yleisökeskustelussa pohdittiin laajemmin myös taideteoksen ainutkertaisuutta, internetin asettamia teosomistuksen ja teoskappaleiden määrittelyn haasteita sekä tekijänoikeuksien ongelmia digitalisaation ja internetin aikakautena.