Helsingin yliopisto
Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) julkisti kolmisen viikkoa sitten (14.4.) kevään taloudellisen katsauksensa. Siinä se esittää arvionsa myös Suomen talouden kasvunäkymistä. IMF ennustaa Suomelle kuluvalle vuodelle 0,8 prosentin talouskasvua eli hieman enemmän kuin se 0,5 prosenttia, jonka valtiovarainministeriö (VM) esitti tämän kuun alussa katsauksessaan. IMF:n arvioi edelleen Suomen tuotantokuilun suuremmaksi kuin VM. IMF:n mukaan se on 3,2 % tänä vuonna ja 2,6 % ensi vuonna, kun VM:n vastaava luvut ovat 2,8 % ja 1,6 %. Toisin sanoen IMF arvioi Suomen talouden olevan VM:n laskelmia syvemmällä suhdannekuopassa. IMF:n lukuihin luottavan on entistä vaikeampi perustella finanssipolitiikan kiristystä tänä ja ensi vuonna.
IMF:n ennuste tukee siis finassipoliittisten elvyttäjien perusteluja (tästä enemmän edellisessa kirjoituksessani). Taloutemme suurin kysymys ei kuitenkaan ole lähivuosien suhdannepolitiikka vaan pitkän aikavälin talouskasvu. Se on tulevan hallituksen tai pikemminkin tulevien hallitusten suurin taloudellinen haaste, kuten Helsingin Sanomien sivuilla kirjoitin.Seuraavassa hieman täsmällisempiä lukuja väitteen tueksi.
Suomen bruttokansantuotteesta (bkt) on tällä hetkellä tilastoa vuodesta 1860 alkaen. Siitä vuoteen 2008 bkt henkeä kohden kasvoi 2,2 prosentin keskivauhtia. Melkein sama (2,3 %) oli finanssikriisiä edeltäneen runsaan kolmen vuosikymmenen (1975−2008) kasvuvauhti. Siihen asti henkeä kohden lasketun bkt:n kasvuvauhti oli kiihtynyt 1860−1880-lukujen runsaasta prosentista toisen maailmansodan jälkeisten ”kasvun kultaisten vuosien” liki 4 prosenttiin, kuten alla oleva kuvio kertoo.
Vaikka viimeiseen puoleentoista vuosisataan on mahtunut kriisejä ja lamoja, on niiden jälkeen aina kuitenkin palattu kohtuullisen nopean kasvun uralle. Tähän mennessä syvin ja pisin kriisi koettiin ensimmäisen maailmansodan ja itsenäistymisen alun vuosina. Silloin bkt/asukas saavutti kriisiä edeltäneen tason vasta kymmenentenä vuotena. Tämä ennätys tulee rikkoutumaan lähivuosina, ja tästä taantumasta on tulossa bkt-historiamme pisin. Eikä näköpiirissä ole paluuta entiseen kasvuvauhtiin, mikäli ennusteita on uskominen. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen jatkunut taloudellinen kasvun suuri trendi näyttäisi siis taittuneen vuoden 2008 finanssikriisiin.
Alla oleva kuvio kertoo, miten kauaksi vuosien 1975−2008 kasvutrendin alapuolelle Suomen bkt/asukas on pitkän aikavälin kasvuennusteiden mukaan jäämässä. Keltainen käyrä on IMF:n tuoreesta katsauksesta ja sen violetti jatko Suomen Pankin viime vuoden lopulla julkaistusta pitkän aikavälin kasvuennusteesta. Suomen Pankki ennustaa bkt:n määrän kasvavan 2020-luvulla 1,1 prosentin vuosivauhtia. Jos väestö kasvaa 0,4 prosenttia vuodessa (tilastokeskuksen väestöennuste), kasvaa bkt/asukas 0,7 prosentin vuosivauhtia. Jos ennusteet pitävät kutinsa, venyy nykyinen taantuma todella pitäksi, sillä vuoden 2008 taso saavutettaisiin vasta vuonna 2024. Ero 1990-luvun alun lamaan on suuri. Tuolloin kriisiä edeltänyt taso saavutettiin seitsemän vuoden päästä, ja talous onnistui palaamaan vanhalle kasvu-uralle. Vaikka Suomen talous jollain ihmeellä yltäisi tuohon 2,3 prosentin bkt/asukas-kasvuun (alempi punainen katkoviiva), jäätäisiin kovin kauaksi takavuosikymmenten trendikäyrästä (ylempi punainen katkoviiva). Vielä kauemmaksi jäädään, jos IMF:n ja Suomen Pankin ennusteet toteutuvat.
Mitä tarvittaisiin 2,3 prosentin kasvuvauhdin saavuttamiseen? Jos väestö kasvaa 0,4 % vuodessa olisi bkt:n kasvettava 2,7 prosentin keskivauhtia (= 2,3+0,4). Mistä kasvu syntyy, sen tiesi Adam Smith jo 239 vuotta sitten. Hän kirjoitti juuri suomeksi ilmestyneessä pääteoksessaan Kansojen varallisuus, että kunkin kansan ”elämän välttämättömyyksien ja mukavuuksien” määrää säätelee kaksi tekijää: ”nimittäin ensinnäkin se taito, kätevyys ja harkinta, jolla työtä yleisesti tehdään, ja toiseksi se, kuinka paljon hyödyllisen työn tekijöitä on suhteessa niihin, jotka eivät tee hyödyllistä työtä” (s. 19). Näistä kahdesta tekijästä riippuu myös suomalaisten elintason tuleva kasvu. Nykykielellä tosin puhumme tuottavuudesta sekä työllisyysasteesta ja huoltosuhteesta.
Työikäisten osuus väestöstä pienenee edelleen seuraavan 15 vuoden aikana. Se painaa kasvupotentiaalia alas niin paljon, että sen kompensoimiseksi tarvittaisiin huomattava työllisyysasteen nousu. 1990-luvun laman jälkeen nähtiin, miten hidasta se on. Työurien pidentäminen ja työperäisen maahanmuuton lisääminen eivät nekään ole helppoja ratkaisuja. Suomen Pankki ei oletakaan ennusteessaan työpanoksen juuri kasvavan seuraavan 15 vuoden aikana.
Niinpä kasvun vauhdittajien toiveet kohdistuvat ennemminkin toiseen Smithin mainitsemista tekijöistä eli tuottavuuteen. Tarvitaan lisää korkean arvonlisäyksen työpaikkoja, jotta kansantalouden keskimääräinen tuottavuus kasvaisi selvästi enemmän kuin Suomen Pankin ennustama vajaa prosentti vuodessa (0,5 % 2014−2020, 1 % 2021−2030, jolloin keskikasvuksi 2015−2030 tulee 0,8 %). Se ei ikävä kyllä onnistu pelkästään biotalous−cleantech−digitalisaatio-loitsua hokemalla.