Työllisyyden pohjoismaiset mallit

Vertailu muihin Pohjoismaihin on suomalaisen taloudellisen itsetutkiskelun hyväksi koettu keino. Se on hyödyllinen väline myös Suomen työllisyystilanteen arvioinnissa. Aloitetaan vertailu kolmella hyvällä uutisella. Ensimmäinen on on se, että Suomen työllisyysaste on Pohjoismaiden korkein − jätän väkiluvultaan Savoa pienemmän Islannin vertailuista pois −, kun rajoitutaan täyttä työviikkoa tekeviin. Toiseksi, ero naisten ja miesten työllisyydessä on meillä Pohjoismaiden pienin. Kolmanneksi, vuosityöaika työllistä kohden on Suomessa edelleen Pohjoismaiden korkein. Vaan siinä ne hyvät vertailu-uutiset melkein olivatkin, joten jatketaan huonoilla.

Tavanomainen työllisyysaste, kun kaikki työlliset lasketaan mukaan, on Suomessa selvästi Pohjoismaiden alhaisin: 68,9 prosenttia (2015/IV−2016/III), yli 7 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin Ruotsissa (76,1 %) ja liki 6 prosenttiyksikköä matalampi kuin Tanskassa (74,7 %) tai Norjassa (74,4 %). Miesten työllisyydessä Suomen takamatka on hieman suurempi (5,8−7,4 %) kuin naisten työllisyydessä, joka sekin on merkittävästi (4,1−7,1 %) alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Sukupuolten välillä on kuitenkin se ero, että kokoaikaisesti työskentelevien naisten työllisyysaste on Suomessa huomattavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, mutta Suomen miehet jäävät tälläkin mittarilla mitaten skandinaavisista veljistään jälkeen. Näin ollen Suomen korkeampi kokoaikaistyöllisyysaste on naistemme ansiota.

Suomi poikkeaa skandinaavisista naapureistaan myös siinä, että meillä osa-aikaista työtä tekevien osuus työllisistä on selvästi pienempi. Tämä käy ilmi alla olevasta kuviosta, jossa työllisten, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrät on esitetty osuuksina työikäisestä (15−64-vuotiaat) väestöstä. Huomattakoon erityisesti, että työttömien prosenttiosuus ei ole sama kuin tavanomainen työttömyysaste, joka ilmaisee työttömien määrän suhteessa työvoimaan (= työlliset+työttömät). Osa-aikaisten panos työllisyysasteeseen on pilkottu kahteen osaan. ”Työtuntivaikutus” (A, pylväät toiseksi tummimalla sinisellä) mittaa osa-aikaisten ”kokoaikaista” panosta työllisyysasteeseen. Se on laskettu muuntamalla osa-aikaisten työllisyys kokoaikaiseksi kunkin maan ja sukupuolen keskimääräisillä kokonaisviikkotyöajoilla − todella tehdyillä työtunneilla, ei säännöllisellä viikkotyöajalla.1 Vaaleimman sininen palkki kuvaa ”nuppilukuvaikutusta” eli sitä osaa osa-aikaisten työllisyysastelisästä, joka jää jäljelle kun osa-aikaisten työllisyysastekontribuutiosta vähennetään kokoaikaiseksi muunnettu osa-aikatyöllisyys (A).

Osa-aikatyötä tekeviä on Suomessa 10,2 prosenttia työikäisistä. Se on 8,1−9,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä siis ”selittää” − vain teknisen laskelman merkityksessä − Suomen alhaisemman työllisyysasteen. Kun osa-aikaiset työlliset muunnetaan koko-aikaisiksi, ero Tanskan ja Norjan työllisyysasteeseen pienentyy 0,7−1,3 prosenttiyksikköön, mutta Ruotsi pysyy selvästi (5,1 %-yksikköä) Suomen edellä.

Se, että Suomessa vuosityöaika työllistä kohden on Pohjoismaiden korkein, johtuu paljolti kokoaikatyötä tekevien suuremmasta osuudesta. Kansakunnan työteliäisyyttä voidaankin paremmin mitata työtunneilla työikäistä kohden. Alla oleva kuvio osoittaa, että Ruotsissa tehtiin työtunteja/työikäinen vuonna 2015 89 tuntia enemmän kuin Suomessa, jossa tunteja kuitenkin kertyi 57−63 enemmän kuin Tanskassa ja Norjassa. Tarkkaavainen lukija saattaa ihmetellä, kuinka Suomi voi olla tällä mittarilla Tanskaa ja Norjaa edellä vaikka on yllä olevan kuvion työajalla korjatulla työllisyysasteella mitaten hiukan näitä jäljessä. Mittaustulosten ero voi johtua eroista pohjatilastoissa: työllisyysaste- ja viikkotyöaikatilastot ovat peräisin Eurostatin työvoimatiedustelutilastosta, vuosityöaika taas OECD:n tilastosta. Yhtä ainoaa oikeaa, kaikkiin vertailuihin sopivaa kansainvälistä työaikatilastoa ei ikävä kyllä ole (ks. Liisa Larjan artikkeli). Toisaalta mittaustulojen erot ovat loogisia, jos vuosittaisten työpäivien lukumäärässä on eroa Pohjoismaiden välillä. Kun vuosityöaika työllistä kohden (OECD) jaetaan keskimääräisellä todellisella viikkotyöajalla (Eurostat), tulee suomalaisten ja ruotsalaisten työvuoden keskipituudeksi 230 päivää tanskalaisten ja norjalaisten työvuoden jäädessä 210 päivään (tämä siis kaikkia työllisiä − koko- ja osa-aikaisia − koskevana keskiarvona vuonna 2015). Ottamatta tätä laskelmaa liian vakavasti, voitaneen vähintään sanoa, ettei Suomi ole Tanskaa tai Norjaa laiskempi kansakunta; ruotsalaiset sen sijaan tekevät työikäistä kohden selvästi suomalaisia enemmän töitä.

Yhtenäistä pohjoismaista työllisyysmallia ei siis näytä olevan, sillä Suomi eroaa monessa suhteessa skandinaavisista naapureistaan. Osa-aikatyöllisiä on meillä selvästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Alhaisemman työllisyysasteen kääntöpuoli on se, että Suomessa työvoiman ulkopuolella on paljon suurempi osuus työikäisistä kuin Skandinaviassa. Ero on erityisen suuri (6,2 %-yksikköä) suhteessa Ruotsiin, pienempi Tanskaan (3,8 %-yksikköä) ja Norjaan (2,3 %-yksikköä) verrattuna. Ero on suurempi miesten kuin naisten osalta (ks. ylin kuvio). Työvoiman ulkopuolella olevien suuri määrä on siis monin verroin työttömyysastetta suurempi tekijä Suomen ja Ruotsin työllisyysasteiden eron takana (työttömiä on Suomessa vain prosenttiyksikkö enemmän kuin Ruotsissa − 6,9 % vs. 5,9 % − suhteessa työikäiseen väestöön).

Jos todellisuutta voisi komentaa tilastolukuja säätämällä, olisi Suomen työllisyysasteen nosto skandinaaviselle tasolle helppoa: nostetaan vain reilusti työvoimaan osallistumisen astetta (työvoima/työikäiset) vaikkapa osa-aikatyötä lisäämällä. Näin yksinkertaista se ei ikävä kyllä ole. Talouspolitiikan arviointineuvostokaan ei tohdi tuoreessa raportissaan antaa kovin täsmällisiä ohjeita. Se tyytyy laajan kansainvälisen vertailunsa pohjalta ”jonkin verran pessimistisesti” listaamaan Suomen työmarkkinoita  verrokkimasta erottavia piirteitä.

Yksi neuvoston esiin nostamista piirteistä on juuri osa-aikatyön vähäisyys Suomessa. Se erottaa Suomea myös muista Pohjoismaista, kuten alla oleva kuvio osoittaa. Osa-aikatyöllisten osuus on kasvanut Suomessakin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta ero skandinaavisiin naapureihin on säilynyt merkittävänä. Ruotsissa Tanskassa osa-aikaisten osuus kasvoi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä finanssikriisin asti, mutta on hiukan alentunut sen jälkeen. Norjassa osa-aikaisten osuus on ollut melko vakaa.

Maiden välisestä vertailusta arviointineuvosto tekee havainnon, että on olemassa negatiivinen korrelaatio osa-aikatyön yleisyyden ja vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevien osuuden välillä: siis mitä yleisempää osa-aikatyö, sitä pienempi osa osa-aikaisista kaipaa kokoaikatyötä. Neuvosto ottaa vertailukohdaksi Alankomaat, jossa osa-aikaisten osuus työllisistä on ennätyksellisen suuri ja vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevien osuus ennätyksellisen pieni (s. 92). Suomen vertailu Ruotsiin (yllä oleva kuvio) ei oikein tue tätä yleistystä, mutta vertailu Tanskaan ja Norjaan on linjassa sen kanssa.

Tästä negatiivisesta korrelaatiosta seuraa se paradoksaalinen(ko?) vertailutulos, että Suomessa vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevien osuus työllisistä on pienempi (4,4 % 2015) kuin vaikkapa Alankomaissa (5,0 %), Ruotsissa (7,1 %) tai Norjassa (5,4 %) (vrt. osa-aikaisten osuus ja vastentahtoisten osuus). Arviointineuvosto nostaakin pohdittavaksi ”kiinnostavan jatkokysymyksen”: miksi muualla Euroopassa on niin paljon enemmän osa-aikatyötä vapaaehtoisesti tekeviä? Taloudessa tehtyjen työntuntien määrää olisi syytä kasvattaa, neuvosto neuvoo mutta ei ota kantaa siihen, pitäisikö tämä hoitaa ”lisäämällä jo työmarkkinoilla olevien työtunteja vai pyrkimällä nostamaan työllisyysasteita” (s. 97). Jälkimmäisellä tavalla tietenkin, on vastaus, jos halutaan että Suomi lähentyy skandinaavista työllisyysmallia.


1. Lähteenä on Eurostatin työvoimatiedustelutilasto. Erot Pohjoismaiden välillä kokoaikaistyöllisten todellisessa viikkotyöajassa olivat vähäisiä. Suomessa tunteja kertyi 38,8, Ruotsissa 39,3, Tanskassa 39,2 ja Norjassa 38,4.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *