Orpon onnekas osa – Taloutta ja historiaa

Valtiovarainministeri Petteri Orpolla (kok) on käynyt tuuri. Hänen tähänastisen ministeriuransa 450 päivän aikana Suomen talous on viimein herännyt taantuman koomasta, ja jäljellä olevat reilut 600 päivää − olettaen että Sipilän hallitus istuu kevääseen 2019 − ovat mitä todennäköisimmin taloudellisesti suotuisaa aikaa. Hallitusohjelman talouspoliittinen linja leikkauksineen menee Orpon edeltäjän Alexander Stubbin (kok) nimiin, ja tuskalla synnytetty ja närää ainakin julkisen sektorin työntekijöiden piirissä aiheuttanut kilpailukykysopimus puolestaan muistetaan ennen kaikkea pääministeri Juha Sipilän (kesk) projektina. Ja kun talous kasvaa hyvää vauhtia, on valtiovarainministerille luvassa viimeisen vuosikymmenen katsannossa harvinaista talouspoliittista päivänpaistetta.

Orpon neljä edeltäjää on saanut todistaa julkisen velan (EDP-velka, sulautettu bruttovelka) kasvua: valtionvelan määrä on kaksinkertaistunut ja julkinen velka on kasvanut vielä enemmän, kuten yllä oleva kuvio osoittaa. Sen nimelliset velkasummat eivät tietenkään kuvaa velkaantumisen kokonaistaloudellista suuruutta: se käy ilmi alla olevasta kuviosta, jossa velkasaldo on suhteutettu bruttokansantuotteeseen (bkt) vuosineljänneksittäin (velka kyseisenä neljänneksenä/sen ja kolmen edeltävän neljänneksen bkt:n summa). 1990-luvun korkeuksiin nostama velka-aste alentui hiljalleen finanssikriisiin asti. Pienimmät lukemat saavutettiin vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä, jolloin valtionvelka suhteessa bkt:een oli 26,2 prosenttia ja julkinen velka 28,8 prosenttia. Kriisin jälkeen velka-aste on yli kaksinkertaistunut: huippu saavutettiin vuoden 2016 ensimmäisenä neljänneksenä (valtionvelka/bkt 55,1 %, julkinen velka/bkt 64,2 %). Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä velka-asteet olivat jo puolisentoista prosenttiyksikköä pienemmät.¹

Yllä oleva kuvio kertoo myös sen, että samaan aikaan kun velkasumma ja -aste on noussut, valtionvelan korko on alentunut 2000-luvun alkuvuosien 5 prosentin tasosta nollan tuntumaan. Tämä osoittaa, miten poikkeuksellista aikaa 2010-luku on ollut. Korkojen alentumisen vuoksi valtionvelan korkorasitus (suhteessa bkt:een) on alentunut velkasumman paisuessa (ks. merkintäni, jossa valtionvelka Valtiokonttorin tilastojen mukaan). Tilanne on kovin toisenlainen kuin 1990-luvun lamasta toivuttaessa; siksi tuon aikakauden talouspoliitikkojen ohjeet eivät ole oikein soveltuneet finanssikriisin jälkeiseen maailmaan. Korkotason lasku ei tietenkään ole koskenut vain Suomea kuin ei ole velkaantuminenkaan. Saksaa lukuun ottamatta julkinen velka on kasvanut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana euroalueella ja muuallakin (esim. Yhdysvalloissa), kuten alla oleva kuvio osoittaa. Se myös muistuttaa siitä, että velkaantumisesta huolimatta julkinen bruttovelka suhteessa kansantuotteeseen on Suomessa edelleen euroalueen alhaisimpia.

Suomi on siis bruttomääräisesti suhteellisen vähän velkaantunut, ja lisäksi velkojen vastapainona on poikkeuksellisen paljon julkista varallisuutta, joten nettovelka-aste on kansainvälisessä vertailussa erittäin alhainen. Nämä painavat Suomen valtionvelan korkoa alaspäin, etenkin kun kasvu on todenteolla käynnistynyt. Kesällä Suomen valtionvelan korko saavutti Saksan matalan tason, ja viimeisen viikon aikana se on jopa alittanut sen prosentin sadasosalla tai kahdella eli parilla peruspisteellä. Tämä myönteinen talousuutinen on saanut yllättävän vähän huomiota, vaikka vastaavaa ei ole koettu yli kymmeneen vuoteen (ks. kuvio alla). Valtiovarainministeri voisi lyödä rintoihinsa ja kehua, että meillä on Euroopan paras valtiontalous, johon sijoittajat luottavat jopa enemmän kuin Saksaan. Mutta tällainen puhe ei taida sopia kirstunvartijan suuhun. Vaikka matala korko tietenkin kertoo siitä, että julkista taloutta on hoidettu vastuullisesti, voisi sen valossa myös pitää viime vuosien velkapelottelua entistä perusteettomampana. Muistattehan: luottoluokitukset alenevat, korkomenot räjähtävät, olemme Kreikan tiellä…

Mutta ei ole niin valkoista pilveä, ettei siihen saattaisi kuvitella tummaa reunaa. Paluu niihin aikoihin, jolloin Suomen valtionvelan korko viimeksi alitti Saksan tason, muistuttaa, että hyvätkään talousluvut eivät takaa valtiovarainministeripuolueen vaalimenestystä. Tuolloinen valtiovarainministeri−puoluejohtaja, Eero Heinäluoma (sd), sai sen katkerasti kokea. Kevään 2007 eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraattien ääniosuus pienentyi 3,1 prosenttiyksiköllä, kun taas vaalien voittaja kokoomus lisäsi kannatustaan 3,7 prosenttiyksiköllä. Kokoomuksen Toivo-kampanjan materiaaliin kuuluivat mainostoimisto Bob Helsingin Hullunkuriset perheet -pelikorteista muokkaama kampanjamateriaali, josta erityisesti Sari Sairaanhoitaja -kortti on tallentunut kansakunnan lyhyeen ja epäluotettavaan poliittiseen muistiin. Raimo Sailas (HS 26.4.2016) ei ole ainoa talouspoliittinen kommentaattori, joka jäljittää Suomen kustannuskilpailukyvyn heikentymisen alun finanssikriisiä edeltäviin palkankorotuksiin, joille kokoomuksen kampanja antoi vauhtia. Sari Sairaanhoitaja -kortilla oli nokitusvoimaa vuoden 2007 noususuhdanne-Suomessa, mutta keväällä 2019 on tarjolla lähinnä kikypakan Kaisa Kätilö -kortti − ja se vaalivoiton tavoittelijan kannattaa pelata jonkun toisen käteen. Valtiovarainministeri Orpon on syytä varoa, ettei puoluejohtaja Orpo tärvää hänen onneaan.

1. Virallisista talousennustajistamme valtiovarainministeriö (VM) uskoo, että julkisen velan osalta velka-asteen huippu on saavutettu, kun taas Suomen Pankki (SP) arvioi velkaantumisen vielä jatkuvan. SP ennustaa valtionvelan suhteen bkt:een kasvavan 2016−2019 liki 3 %-yksiköllä, VM vajaalla %-yksiköllä. Kumpikin käyttää Valtiokonttorin tilaston valtionvelkaa, joka eroa käsitteellisesti yllä käytetystä EDP-velasta − jälkimmäisessä valtionvelan summa on suurempi ja velka-aste vastaavasti korkeampi.↵