Oppiaine

Talous- ja sosiaalihistoria on sekä oppiaineena monipuolinen että ajatuksena mielenkiintoinen. Vaikka olemmekin kiinnostuneita vanhoista jutuista, koetamme täyttää paikkamme myös osana valtiotieteellistä tiedekuntaa ja sen asettamia yhteiskuntatieteellisiä vaatimuksia. Historialle on tyypillistä tavoitella ilmiöiden ainutkertaisuutta itsessään, kun taas muut yhteiskuntatieteet asettavat niitä mielellään raameihin, yleistävät, kehystävät ja koettavat näin tehdä tiedettä. Tälläinen tarkastelu menettää vääjäämättä jotain maailman ainutkertaisuudesta. Talous- ja sosiaalihistoria tarjoaakin historiallista perspektiiviä kaikille sitä tarvitseville! Samalla me saamme termejä, kehyksiä, käsitteitä ja teorioita niin sosiologeilta, sosiaalipoliitikoilta kuin kansantaloustieteilijöiltäkin. Talous- ja sosiaalihistoria yhdistää parhaat puolet kahdesta eri maailmasta tavalla, joka pyrkii olemaan aina nyky-yhteiskunnan kannalta relevanttia ja niin historia- kuin yhteiskuntatieteellisestikin uskottavaa.

Muista historia-aineista poikkeamme usein myös aihevalintojen kautta. Talous- ja sosiaalihistoriaa saattaa kiinnostaa köyhyys, viina, lamat, hinnat, inflaatio, seksi, mainokset, työttömyys, lukutaito, yrittäjät, saastuminen, kulutus, elokuvat, televisio, markkinat, prostituutio, kuolema, naiset, lapset, miehet, nousukaudet ja niin edelleen. Emme ainoastaan pyri tuomaan yhteiskuntatiedettä historiaan tai toisinpäin, vaan myös laajentamaan historiallisesti käsiteltävien aihepiirien kenttää. Haluamme pitää esillä aina tärkeitä ja ajankohtaisia kysymyksiä, mutta myös antaa äänen niille, joille sitä ei vielä ole suotu – köyhille, marginalisoiduille, unohdetuille tai ihan vain kaikelle tavalliselle.

Talous- ja sosiaalihistoria on Yhteiskuntahistorian laitoksen toinen oppiaine ja luonnollisesti välit poliittiseen historiaan ovat lämpimät. Eihän maailmaa pidä lähteä turhilla rajanvedoilla pilkkomaan! Kyse on aiheenvalinnoista ja painotuksista, eihän kukaan voi kaikkea historiaa hallita. Sama koskee myös itse oppiainetta – missään vaiheessa opiskelijaa ei pistetä valitsemaan joko taloudellisen tai sosiaalisen lähestymistavan väliltä. Erilaisten kysymysten pariin ajaudutaan opintojen ja omien kiinnostusten myötä. Yhteiskuntahistorian opiskelu on erittäin joustavaa ja jokainen voi pitkälti keskittyä pohdiskelemaan itseään kiinnostavia kysymyksiä. Tämä tapahtuu suurimmaksi osaksi kirjoja lukemalla – taito joka sekin kehittyy kohisten harjoituksen myötä – tai osallistumalla itseään kiinnostaville kursseille. Kursseja värittää yhteiset praktikumit ja seminaarit, jotka tuovat aidosti kollektiivista kokemusta myös varsinaiseen opiskeluun.

Yhteiskuntahistorian laitoksella ei tarvitse olla huolissaan yleissivistyksestään – sitä saa aivan varmasti. Tutkijan taitojen, yleissivistyksen ja etenkin opintojen aikanan terävöityneen kynän ansiosta moni on ihan todistettavasti työllistynytkin. Nuoren yhteiskuntahistorioitsijan ulottuvilla ovat myös kaikki muut valtiotieteellisen tiedekunnan oppiaineet. Ja jos etsii totuutta itseisarvoisesti – ei talous- ja sosiaalihistoria ole ollenkaan huono paikka aloittaa.

Leave a Reply