Toiminta

Taso järjestää vuoden mittaan kaikenlaista tapahtumaa niin akateemisessa kuin vähän viihteellisemmässäkin hengessä. Tapahtumia on juhlien lisäksi kulttuurin saralla, urheilun merkeissäja jopa kansainvälisessä hengessä. Matkoja Taso järjestää yhdessä Polho ry:n kanssa kahdesti vuodessa. Tason toiminnassa otetaan huomioon myös ympäristö.

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintakertomus 2009

Vastaa