STKS etsii uutta sihteeriä

Sinustako STKS:n uusi sihteeri -teksti ja kuva mustekynästäSuomalainen Teologinen Kirjallisuusseura etsii uutta sihteeriä osa-aikatyöhön. Nyt on mahdollisuus päästä töihin elinvoimaiseen tieteelliseen seuraan, jossa saa olla mukana kehittämässä teologian alan toimintaa ja ideoimassa ja toteuttamassa uutta! Etsimme ihmistä, joka on kiinnostunut aktiivisesti etsimään seuran toiminnalle uusia muotoja ja oma-aloitteisesti toteuttamaan niitä. Työ sopii esimerkiksi sinulle, joka olet kiinnostunut järjestötyöstä, HR-tehtävistä, yliopistohallinnosta tai vaikkapa viestinnästä. Kaksi edellistä sihteeriä ovat molemmat kokeneet, että työ STKS:ssä antoi juuri sen kokemuksen, jonka ansiosta pääsi myöhemmin itseä kiinnostavaan täyspäiväiseen työhön.

Vastineeksi aktiivisesta ja sitoutuneesta työstäsi tarjoamme iloisen ja motivoituneen johtokunnan, kannustavat ja inhimilliset esihenkilöt ja oman työpisteen yliopistolla. Työtuntien määrä vaihtelee. Keskimäärin on viikossa 3-10 tuntia ja sihteerin palkka on 500 €/kk. Työpaikka on Helsingin yliopiston teologisella tiedekunnalla, mutta ison osan töistä voi hoitaa etänä.

Sihteerin tehtäviin kuuluu mm:
– Seuran talouden hoitaminen: laskutus, tiliöinti, palkkahallinto, tilinpäätösasiat ja rahoituksen hakeminen ja seuraaminen.
– Kirjojen ja jäsenkirjeiden postituksesta ja muusta jäsenten kanssa tapahtuvasta yhteydenpidosta huolehtiminen.
– Johtokunnan sihteerinä toimiminen
– Seuran edustaminen tapahtumissa
– Viestintä (sosiaalinen media ja sen kehittäminen, markkinoinnin suunnittelu)
– Uusien toimintamuotojen tai projektien ideointi ja toteuttaminen yhdessä johtokunnan kanssa.

Jotta viihdyt ja menestyt tehtävässä tarvitset näitä:
– Kyky ja halu itsenäiseen ja oma-aloitteeseen työskentelyyn sekä oman ajankäytön hallintaan. Sihteerin työ on hyvin itsenäistä ja olet päävastuussa seuran käytännön toiminnasta. Vastapainona saat paljon valtaa työhösi. Kukaan ei kyttää, mitä teet!
– Oppimiskyky ja halu kehittyä. Tehtävässä on monia palasia, kaikkia ei tarvitse valmiiksi osata, mutta ne täytyy oppia!
– Uskallus ottaa yhteyttä ja kysyä.
– Kiinnostus taloudenhoitoon ja jaksaminen rutiinitöiden hoitamiseen huolella.
– Kiinnostus viestinnän kehittämiseen
– Kohtuulliset tietotekniset taidot

Eduksi katsomme myös:
– Teologian opinnot
– Kokemus taloushallinnosta
– Kokemus sihteerinä toimimisesta
– Mahdollisuus sitoutua pidemmäksi aikaa (etsimme ihmistä, jonka elämäntilanteeseen työ sopisi ainakin 1-2 vuoden ajan)

Lisätietoja antaa nykyinen sihteeri Katri Malmi (0504395564) ja stksj@pro.tsv.fi. Lähetä hakemuksesi ja CV seuran sähköpostiin stksj@pro.tsv.fi (tarkkana, että osoite menee oikein!) 15.1.2023 mennessä. Haastattelut järjestetään torstaina 19.1. osoitteessa Vuorikatu 3.

Gregorius Suuren evankeliumisaarnat käännetty! Tervetuloa kirjanjulkistusiltaan!

STKS:n seuraava kirja, Gregorius Suuren evankeliumisaarnat ilmestyy Miikka Anttilan kääntämänä 13.9. Olet lämpimästi tervetullut kirjanjulkistusiltaan Studium Catholicumille (Ritarikatu 3 b) tiistaina 13.9. lo 17.30 tai seuraamaan tilaisuutta etänä (linkki julkaistaan tässä myöhemmin). Valitettavasti Studiumin tilat eivät ole esteettömiä.

Evankeliumisaarnat
Eräänä paastonajan sunnuntaina vuonna 591 paavi Gregorius I oli kutsunut joukon piispoja Roomaan, Lateraanikirkon kastekappeliin. Kastemaljan äärellä paavi antoi piispojen kuulla kunniansa: “Jumalalle ei varmasti kukaan tuota niin paljon harmia kuin papit!” Hän puuskahti noille arvonsa tunteville virkamiehille. Gregorius, munkki ja askeetikko, oli jatkuvasti niin huonossa kunnossa, että sihteeri luki ääneen hänen kirjoittamansa saarnan. Häntä sydämistytti se, että piispat käyttivät asemaansa omien etujensa ajamiseen. Itseään hän kutsui arvonimellä “Jumalan palvelijoiden palvelija” (servus servorum Dei), jota hänen seuraajansa ovat käyttäneet tähän päivään asti.
Tämä tilanne tallentui Gregoriuksen evankeliumisaarnaan n:o 17, kokoelmassa joka julkaistaan nyt ensi kertaa suomeksi. Evankeliumisaarnat, Homilia in Evangelia, ovat Gregoriuksen tuotannossa harvinaisuus sikäli, että ne on pidetty – tuota nimenomaista saarnaa lukuunottamatta – maallikoista koostuvalle seurakunnalle. Saarnoissa Gregorius tulkitsee erityisesti joulu- ja pääsiäisajan evankeliumitekstejä. Pääsemme näkemään, miten hän  selittää Raamattua: hänelle Raamatun tekstin historiallinen merkitys on lähinnä vain lähtökohta, joka antaa pohjan rikkaalle allegoriselle tulkinnalle, joka opettaa meitä rakastamaan Jumalaa, ja moraaliselle opetukselle, joka neuvoo meille, miten tulee elää. Gregorius käyttää Raamattua rikkaasti ja monipuolisesti. Maailmanlopun odotus ja ikävä taivaan valtakuntaan leimaava hänen puheitaan. Toisinaan hän viihdyttää ja puhuttelee kuulijoita kertomalla ihmekertomuksia oman aikansa Italiasta.
Gregoriuksen evankeliumisaarnoista tuli keskiajalla merkittäviä mallisaarnoja, joihin monet kirjailijat myöhemmin viittaavat. Saarnan tehtävästä Gregoriuksella oli selkeä käsitys: “Saarna, joka ei herätä rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen, on turhaan pidetty.
Saarnat on kääntänyt ja esipuheen kirjoittanut teologian tohtori Miikka E. Anttila. Hän on väitellyt tohtoriksi Lutherin teologiasta ja julkaissut lukuisia artikkeleita reformaation teologiasta ja teologisesta estetiikasta. Hän toimii Hattulan seurakunnan seurakuntapastorina.

Hirvonen, Vesa: Vapahtajan käsky vai Kristuksen rakkaus

Tutustu uuteen kirjaan!

STKS 299 kansi

Miten on mahdollista, että 1900-luvun alkupuoliskon kirkolliskokouksissa eronneiden kirkollista vihkimistä kannattivat konservatiivit Gustaf Johansson ja K. R. Kares, mutta vastustivat uudistusmieliset Sigfrid Sirenius ja Erkki Niinivaara? Ketkä harvat äänestivät vastaan, kun kirkolliskokous vuonna 1948 lähes yksimielisesti päätti eronneiden vihkikiellosta? Miten 50 vuotta käytössä ollut eronneiden vihkikaava erosi muista kaavoista? Millaisten käänteiden jälkeen eronneiden uusi avioliitto vuosituhannen vaihteessa otettiin Katekismukseen? Suomen kirkon historian intohimoisimpiin kuuluva keskustelu avaa näkökulman kirkkoon 1800-luvun lopulta 1900-luvun loppuun – ja vähän sen ylikin. Eronneiden vihkimistä kos- kevan debatin tunteminen tarjoaa valaisevan perspektiivin nykyisille avioliittokeskusteluille.

Vuosikokous 19.4.2021

Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran vuosikokous järjestetään 19.4.2022 Helsingin yliopiston teologisella tiedekunnalla osoitteessa Vuorikatu 3 (3. kerros). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Lämpimästi tervetuloa kokoukseen!

Uskonto, yhteisö, yksilö – Symposium 26.11.2021

Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran symposium järjestetään 26.11.2021 klo 9-14.30 teemalla Uskonto, Yhteisö, Yksilö. Ohjelmaa pääsee seuraamaan niin paikan päällä kuin etänä. Paikan päälle saliin voidaan ottaa maksimissaan 108 ihmistä. Käytäthän paikan päällä maskia ja käsidesiä sekä huolehdit turvaväleistä!

Aika: 26.11.2021 klo 9.00-14.30
Paikka: Porthania II
Ohjelma: Uskonto, yhteisö, yksilö
Etäyhteys: Seuraa symposiumia tästä.

Huom! Striimin äänet toimivat, mutta ne täytyy itse napsauttaa videosta päälle! Kokeile avata ikkuna koko ruuttuun, että saat äänipainikkeen näkyville. Jos ei onnistu, kokeile esimerkiksi seurata striimiä kännykällä.

Kevättarjoukset 23.4.2021 asti

Yhä vielä maailma on kummallinen, emmekä pääse näkemään toisiamme kasvotusten. STKS:ssäkään emme ole päässeet järjestämään live-kirjamyyntiä kokonaiseen vuoteen. Siksi tarjoamme taas edellisvuoden tapaan mahdollisuutta ostaa kirjojamme edullisesti suoraan kotiin postitettavaksi. Kevättarjoukset ovat voimassa 23.4.2021 asti. Mukana olevat kirjat hintoineen löydät tästä listasta: STKS kirjatarjoukset. 

Kirjoja voit tilata täyttämällä tämän lomakkeen.

Jos et ole vielä STKS:n jäsen samalla on myös oiva mahdollisuus liittyä! Uudet jäsenet saavat liittymislahjana vuoden 2019 vuosikirjan Jumalan paluu 2000-luvulle.

Antoisia lukuhetkiä hyvän teologian parissa!

Johdatus unohdettuihin varhaiskristillisiin kirjoituksiin

Niko Huttunen ja Ulla Tervahauta (toim.), Johdatus Apostolisten isien kirjoituksiin. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 121 / Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 295. Helsinki 2021.

Apostolisten isien kirjoitukset ovat Uuden testamentin ohella varhaisimpia kristillisiä kirjoituksia. Ensimmäisillä vuosisadoilla joidenkin ajateltiin kuuluvan jopa Raamattuun Johdatus Apostolisten isien kirjoituksiin on ensimmäinen suomenkielinen johdanto näihin merkittäviin mutta unohdettuihin teoksiin. Jokainen Apostolisten isien kirjoitus saa kirjassa asiantuntevan taustoituksen sen syntyhistoriasta, tekijästä ja keskeisistä teemoista. Kirjassa on perusteelliset katsaukset säilyneisiin käsikirjoituksiin ja Apostolisten isien kokoelman muotoutumiseen sekä artikkeleita muun muassa marttyyriudesta ja kirjoitusten vaikutushistoriasta. Kirjoittajat ovat Uuden testamentin ja varhaisen kristinuskon tutkijoita, joista monet olivat suomentamassa vuonna 2020 ilmestynyttä Apostolisten isien kirjoitusten kokoelmaa.

 

STKS:n pysyväisjäsenet saavat kirjan normaalisti postitse, mutta muuten sitä voi ostaa Suomen Eksegeettiseltä Seuralta ja Tiedekirjasta:

Tiedekirja, Snellmaninkatu 13 00170 Helsinki (09) 635 177
tiedekirja@tsv.fi
https://www.tiedekirja.fi/

Lisätietoja

Niko Huttunen, dos. niko.huttunen@helsinki.fi
Ulla Tervahauta, TT ulla.tervahauta@helsinki.fi

STKS:n vuosikokous 2021

Suomalaisen Teolgoisen Kirjallisuusseuran vuosikokouks järjestetään 22.3. klo 15 etäyhteydellä. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Osallistuvia jäseniä pyydetään ilmoittautumaan viimeistään perjataina 19.3. etäyhteyslinkin lähettämistä varten.

Lämpimästi tervetuloa!

Kristillisen opin ääriviivoja

Dogmatiikka akateemisena oppiaineena tutkii kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen opillisia näkemyksiä. Ääriviivoja -esseekokoelmassani pureudutaan kristillisen opin niin sanottuihin ydinkohtiin ja arvioidaan niihin liittyviä normatiivisia väittämiä. Tarkastelun kohteena ovat esimerkiksi opit perisynnistä, jumalankuvallisuudesta, ehtoollisesta ja Kristuksen kahdesta luonnosta.

Osa kristillisen opin keskeisistä väitteistä voi kuulostaa melko oudoilta. Kuinka esimerkiksi Jeesus Nasaretilainen voi olla yhtä aikaa Jumala ja ihminen? Opillisia näkemyksiä ovat kuitenkin muotoilleet oman aikansa terävimmät mielet. Siksi päällepäin erikoisista väitteistä ei kannata heti vetää johtopäätöstä, jonka mukaan oppien muotoilijat olisivat sortuneet johonkin hyvin alkeelliseen loogiseen virheeseen. Yksi kirjan luvuista tarkasteleekin niitä yrityksiä, joilla tätä kristologista väitettä on koitettu selittää. Johtopäätöksenä todetaan, että sellaisia ratkaisutapoja, jotka välttävät loogiset virheet, on useita mutta me emme välttämättä tiedä mikä niistä on paras mahdollinen.

Kristilliset opit ovatkin luonteeltaan ikään kuin ääriviivoja. Ne piirtävät kyllä melko selväpiirteiset rajat, mutta niiden sisään mahtuu monenlaisia tulkintoja. Eri kirkot ovatkin muotoilleen erilaisia kuvauksia eri opeista, ja nämä muotoilut eivät aina sovi toistensa kanssa yksiin. Tiettyinä aikoina on ollut tarpeen myös korostaa joitakin opinkohtia, jolloin muotoilut ovat saaneen hyvinkin radikaaleja sävyjä. Esimerkiksi läntisen kirkon oppi periytyvästä syyllisyydestä on tästä hyvä esimerkki. Tätä on kuitenkin hyvin vaikea perustella arkijärjellä, mutta sen tueksi voidaan muotoilla varsin monimutkaisia mutta sinänsä johdonmukaisia argumentteja. Toisinaan taas opeilla voi olla suuri määrä erilaisia funktioita, joita ei ole mitenkään rajattu. Esimerkiksi oppi jumalan kuvallisuudesta on eri aikoina palvellut varsin erilaisia päämääriä, kuten ihmisarvoa, ihmisen vastuuta luonnosta ja ihmisen mielen vastaavuutta Jumalan olemuksen kanssa.

Olli-Pekka Vainio on teologian tohtori ja ekumeniikan dosentti. Hän työskentelee Helsingin Yliopiston Teologisessa tiedekunnasa dogmatiikan yliopistolehtorina. Vainion uusi esseekokoelma Ääriviivoja – Esseitä kristillisen opin ydinkohdista ilmestyy STKS:n sarjassa toukokuussa 2020. Kirjaa on mahdollista ennakkotilata täältä 17.5.2020 asti. Ennakkotilaajilla on mahdollisuus ostaa myös Vainion vanhempi kirja Postmoderni filosofia, kulttuuri ja kristillinen teologia (STKSJ 276. 2013) tarjoushintaan 5,00 €. Hintoihin lisätään postikulut.

Kirjatarjoukset 17.3.–17.4.2020

Elämä keikkasi parissa yössä aivan toisenlaiseksi. Me STKS:ssä aloimme pohtia, voimmeko jotenkin kantaa kortemme suomalaisten teologien hyväksi. Yleensä meillä on muutaman kerran vuodessa kirjamyyntejä, joissa myymme kirjoja isoilla alennuksilla. Sellainen piti olla peruuntuneilla Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä. Nyt päätimme poikkeuksellisesti julkaista samat tarjoukset seuraavan kuukauden ajaksi. Voit siis 17.4. asti tilata STKS:n kirjoja alla olevilla tarjouksilla. Tilauksiin lisätään postimaksu (yleensä 5,20–5,90 € paketin koosta riippuen).

Tilaa kirjat sähköpostitse osoitteessa stksj@pro.tsv.fi. Kerro tilauksessa

  • Mitä tilaat
  • Nimi
  • Osoite (+ laskutusosoite, jos eri)
  • Puhelinnumero (paketin saapumisilmoituksia varten)

Listan kirjatarjouksista löydät alla olevasta tiedostosta. Uusimmat kirjat ovat nyt kaikille jäsenhintaan. Vanhemmista kirjoista iso osa on hintaan 5-10 €.

Kirjatarjoukset17.3–17.4