TYÖVÄEN HISTORIAN JA PERINTEEN TUTKIMUKSEN SEURA
Pystyykö työväentutkimus vastaamaan suurten yhteiskunnallisten muutosten herättämiin haasteisiin? Kuuluvatko seurat ylipäänsä tälle vuosituhannelle? Pitäisikö keksiä uusia toimintamuotoja? Houkutteleeko työväestöä koskeva tutkimus nuoria tutkimuksen pariin?
Vastauksemme on kyllä!
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura (THPTS) on perustamisestaan, vuodesta 1984 lähtien, ottanut toiminnassaan aktiivisesti huomioon niin Suomessa kuin muualla maailmassa tapahtuvan muutoksen. On tutkittu yhteiskunnan rakennetta, toimintaa puolueissa ja ammattiyhdistysliikkeessä, ihmisten arkea töissä ja kotona, kriisivuosia. Työläisnaiset ovat jo pitkään olleet olennainen osa niin työväenhistoriaa kuin naistutkimusta. Tutkijat ovat käyttäneet kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia aineistoja. Työväentutkimuksen monipuolisuutta, monitieteisyyttä ja vahvaa asemaa osoittavat myös järjestöhistoriat, paikalliskuvaukset, henkilöhistoriat.
Tässä kaikessa THPTS on ollut aktiivisesti mukana. Se on valtakunnallisena ja poliittisesti riippumattomana järjestönä tukenut uusien tutkimussuuntausten esiinnousua. Seura on edistänyt yhteistyötä ammattitutkijoiden ja harrastajien sekä alalla toimivien arkistojen, kirjastojen, museoiden, ammattijärjestöjen ja muiden organisaatioiden välillä. Uskomme, että tällaiselle toiminnalle on kysyntää myös jatkossa.
Toiminnassamme panostamme laatuun! Emme yritä itsetarkoituksellisesti laajentaa toimintaamme, vaan sen mitä teemme, teemme kunnolla. Kesäseminaari kokoaa vuosittain yhteen alan harrastajat. Esitysten pohjalta toimitetaan seuran vuosikirja, joka antaa erinomaisen kuvan viime vuosikymmeninä tehdystä työväestöä ja työelämää koskevasta tutkimuksesta. Kaikkein ylpeimpiä olemme kuitenkin joka talvi järjestettävästä graduseminaarista. Tässä varsin ainutlaatuisessa tapahtumassa kymmenet opiskelijat pohtivat tutkimusteemaansa kokeneempien tutkijoiden kanssa. Kommentaattorina voi olla niin väitöskirjaansa aloitteleva tutkija kuin akatemiaprofessori. Uusista toimintamuodoista tärkein on Työväenhistorian uutisvirtaa -blogin kehittäminen palvelemaan aikaisempaa paremmin seuran toimintaa ja tiedottamista.
Kiinnostaako? Tule mukaan johonkin tapahtumaamme, ota yhteyttä tai tutustu vaikka Työväentutkimus -lehteen, jossa niin ikään olemme mukana!
Lisätietoja Seuran kotisivulta