Helsingin yliopiston vastuullisten tutkijoiden (PI) listalla ryöpsähti vähän aikaa sitten kielikeskustelu. Se sai alkunsa englanninkielisestä kutsusta englanninkieliseen tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen, jossa opastetaan tulevaan tutkimuksen kansainväliseen arviointiin. Arvioinnissa tiettävästi yhtenä painopisteenä on yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
Yliopistoissa on käynnissä murros, kun pyritään määrätietoisesti organisaation läpäisevään kansainvälisyyteen. Käytännössä tämä halutaan osoittaa siirtymällä kokoustamaan pelkästään englanniksi, etteivät suomea osaamattomat opettajat ja tutkijat jää keskustelun ulkopuolelle. Jos paikalla on yksikin suomea osaamaton, keskustelu muuttuu englanninkieliseksi. Ja hallinnon tilaisuudet pyritään järjestämään englanniksi jo varmuuden vuoksi. Helsingin yliopiston johtosääntö mahdollistaa myös pöytäkirjojen kirjoittamisen pelkästään englanniksi eikä se edellytä ulkomailta rekrytoitavilta suomen tai ruotsin kielen taidon hankkimista. (Johtosääntö on parhaillaan uudistettavana, mutta näihin kohtiin ei olla esittämässä muutoksia.)
Yliopistossa on hyvät kieliperiaatteet, mutta käytännössä ollaan ajautumassa yksikielisyyteen, siis pelkkään englantiin. Virallisesti kaksikielisessä yliopistossa ruotsi uhkaa jäädä käytännön kokoontumisissa kokonaan jalkoihin. Toki kokemusta on myös toimivista monikielisistä käytänteistä esimerkiksi suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksessa, jossa myös Tieteen termipankkia koordinoidaan. Toivoa sopii, ettei tietotaito näiden osalta hautaudu vuodenvaihteessa lakkautettavan laitosrakenteen mukana, vaan voisi pikemminkin levitä hyvien käytänteiden mallina laajemmallekin.
Kysymys on juuri tästä. Voimme opetella uusia monikielisiä käytänteitä, joissa eri kieliä käytetään myös hallinnollisissa tilaisuuksissa toistensa rinnalla aivan niin kuin teemme arjessamme muutenkin. Tämä vaatii asennetta ja kysyy kielitietoisuutta. Lopputulos on kuitenkin palkitseva. Kokoontumisissa kukin voi puhua itselleen tärkeästä asiasta sillä kielellä tai niillä kielillä, jotka siinä yhteydessä sujuvimmiksi kokee. Paikalta löytyy kyllä spontaania käännösapua niille, jotka meinaavat pudota kärryiltä. Puheen tukena voi käyttää toisella kielellä esitettyjä dioja. Monikielisyyskeskustelun virittämiseen tähtäsi myös äskettäin eri kampuksilla järjestetty kielitietoisuuskampanja, joka korosti sitä, että voimme olla toinen toisemme tukena eri kielten haltuunotossa – ja tarjota näin myös mahdollisuuden oppia suomea.
En voi nähdä täytenä sattumana sitä, että samaan aikaan kun yliopistossa on runnottu läpi monta suurta uudistusta kiivaassa aikataulussa, käännetään hallintoon liittyvä keskustelu tapahtumaan yksinomaan englanniksi. Ei varmasti tarvitsisi edes erikseen sanoa, että hallinnollinen terminologia on näissä kansainvälisissä keskusteluissa yhteinen opettelun aihe. Uudistusten yhteydessä sitä keksitään koko ajan lisää eikä sanaseppoilu suju aina yhtä tahtia kolmella kielellä. Usein pysähdytään erikseen keskustelemaan siitä, ymmärtävätkö paikalla olijat jonkin englanninkielisen hallintotermin samalla tavalla ja mikä on sen suomenkielinen vastine yliopiston hallinnossa. Kieltämättä tällainen yhteisen ymmärryksen hakeminen olisi suomenkielistenkin hallintotermien yhteydessä tarpeellista. Monista niistä on kuitenkin käytännön kokemuksen kautta saavutettu tieto. Uusia opetellaan samalla kun opetellaan elämään uudessa hallintorakenteessa, koulutusohjelmarakenteessa ja osastorakenteessa.
Toki useimmat hallinnon viestit tulevat kauniisti kolmella kielellä. Tämä luo myös luottamusta siihen, että uudet hallintotermit saadaan käyttöön niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Ja ehkä jostain löytyy myös vastaavuustaulukko niiden välillä. Mallia voisi ottaa vaikka Tieteen termipankista. Sen wiki-pohja on avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti vapaasti hyödynnettävissä hallinnonkin käyttöön.