”Ja nyt seuraan liittyy joensuulainen mobiilikäyttäjä…” Tieteen termipankin reaaliaikainen seuranta Google Analytics -ohjelman kautta

Kirjoitin viime vuoden huhtikuussa blogin termipankin käyttäjätilastoista ja suosituimmista sivuista tukeutuen Google Analyticsiin ja wikin omaan tilastointiin. Vuosi sitten Tieteen termipankissa oli kuukausikäyttäjiä lähes 7 900, säännöllisiä käyttäjiä heistä oli noin kaksi tuhatta. Arkipäivisin käyttäjiä oli silloin noin 350, viikoittain 1700–2100.

Vuodessa määrä on kaksinkertaistunut: viimeisen kuukauden aikana käyttäjiä on ollut runsas 17 500. Säännöllisiä käyttäjiä heistä oli lähes 4 400. Arkipäivisin käyttäjiä on runsas 800, viikoittain 4200–4800. Lauantaisin sivustoa käytetään vähiten, n. 300 kävijää. Sunnuntaisin kävijöitä on 400–500. Keskimääräisen käynnin kesto viimeisen kuukauden ajalta on ollut 2 minuuttia 13 sekuntia.

Vuosi sitten kerroin myös suosituimmista sivuista. En nyt lähde niitä tarkemmin syynäämään, mutta toteanpa vain, että jostain syystä kasvitieteen kangasturve (1491 latausta), mikrobiologian aflatoksiini (1209 latausta) ja kielitieteen eksistentiaalinen presuppositio (1117 latausta) ovat kiilanneet suosituimpien käsitesivujen kärkijoukkoon, ohittavat jopa useimmat sellaiset termit, joita olemme paljon itse muokanneet ja käyttäneet esimerkkeinä erilaisissa esittelytilaisuuksissa. Mikähän niitä nostaa?

Google Analyticsin tarjoama palvelu on kehittynyt viime aikoina siten, että sivuston käyttöä voi seurata reaaliaikaisesti. Käyttäjätilaston seuraaminen on ollut kiinnostavaa ja palkitsevaa – Tieteen termipankilla on paljon käyttäjiä! Ja kaikkien aihealueiden sivuilla on katsojia. Toivon tämän kirjoitukseni kannustavan yhä useampia tieteenaloja tulemaan mukaan Tieteen termipankkiin.

Ensimmäisen puolen tunnin mittaisen seurantani teen helsinkiläisten hiihtolomaviikon perjantaina alkaen klo 13.36. Aluksi Tieteen termipankissa on 8 aktiivista vierailijaa. Heistä 6 on Helsingistä, 1 Keravalta, 1 Tartosta. Kolmen minuutin päästä käyttäjiä on Helsingistä 4, Tampereelta 2, Oulusta ja 1 Keravalta. He ovat kiinnostuneita termeistä kesäpuu, parenteesi, kenotsooinen maailmankausi, maanpuolustusvelvollisuus, vapaudensuoja ja fyllösfääri. Kymmenen minuutin päästä tamperelaiset ovat poistuneet, Oulusta on tullut toinen käyttäjä ja nyt seuraan liittyy myös yksi turkulainen. Yksi helsinkiläisistä katsoo sivuaan mobiililaitteesta. Tarkasteltavat termit ovat piloerektio, nukleaasi, urosepsis, fyllösfääri ja kevätpuu. Itselläni on auki kasvitieteen käsitesivu kärsä, mutta sitä ei näy reaaliaikaisessa raportissa, koska en ole tällä hetkellä aktiivinen vierailija. Joku avaa sosiaalipsykologian käsitesivun rasismi. Kolme kävijöistä on tullut googlen kautta, kaksi suoraan. Ajankohtana 13.47 termipankissa on kolme vierailijaa: Helsingistä, Tampereelta, Oulusta. Yksi heistä katsoo mobiilista. Termit ovat kevätpuu, uintisiima ja rasismi. Minuutin päästä on vain kaksi vierailijaa, molemmat Helsingistä. 13.50 toinen poistuu ja mukaan tulee monohydraatista kiinnostunut haminalainen, joka katsoo sivua tietokoneeltaan. 13.56 olen seurannut tilannetta 20 minuuttia; nyt mukaan tulee kaksi helsinkiläistä. Viidestä vierailijasta kolme on tullut suoraan, kaksi googlen kautta. Neljä heistä katsoo sivuja tietokoneelta, yksi tabletista. 14.03 Tieteen termipankin Tuoreet muutokset -sivulta näkyy, että joku on päivittänyt lakimiesyhdistyksen tunnuksella oikeustieteen sivua edunvalvonta. 14.05 Google Analyticsin mukaan vierailijoita on vain 2 Helsingistä. Toinen on oikeustieteen lomakkeessa, toinen katsomassa Tuoreet muutokset -sivua. Jälkimmäinen heistä olen minä. 14.06 paikalla on neljä aktiivista vierailijaa, joista 3 on Helsingistä ja yksi Jyväskylän seutukunnan alueelta. Tarkastellut sivut ovat performatiivisuus, referatiivirakenne, oikeustieteen lomake ja Tuoreet muutokset -sivu. Yksi käyttäjistä on mobiilikäyttäjä. Puoli tuntia on kulunut. Käyn itse nopeasti Tieteen termipankin etusivulla ja sitten Tuoreet muutokset -sivulla. Käyntini päivittyy 10 sekunnissa Google Analyticsiin.

Seuraavana keskiviikkona kello 11.40 alkaen puolessa tunnissa kerrallaan paikalla on 4–10 katselijaa, Google Analyticsin ilmoittamat paikat ovat Helsinki, Vantaa, Paimio, Tampere, Kajaani, Lappeenranta, Espoo, Järvenpää, Pirkkala, Greifswals, Jyväskylän seutukunta, Turku, Joensuu ja Kerava.  Lähes koko ajan on auki sivuja kasvitieteestä, mikrobiologiasta, biologiasta, sienitieteestä, oikeustieteestä, kielitieteestä, silloin tällöin myös kirjallisuudesta, sähkötekniikasta, eläintieteestä, terminologiaopista. Yleensä Helsingistä on yhtaikaa useita käyttäjiä. Myös yliopistopaikkakunnilta voi olla kerralla useita, erityisesti Turusta, Tampereelta, Oulusta ja Joensuusta.

Samana päivänä vähän myöhemmin alkaen 15.10 käyttäjiä on enemmän, 7–12. He ovat Raumalta, Kotkasta, Kemistä, Kittilästä, Raisiosta, Turusta, Lappeenrannasta, Helsingistä, Jyväskylän seutukunnan alueelta, Lahdesta, Espoosta, Joensuusta, Vaasasta, Kouvolasta, Tampereelta, Porista, Oulusta, Sastamalasta. He katsovat mm. termejä obesiteetti, neurosekreetio, isotrooppinen, polyetyleeniglykoli, alloktoninen, hallintopakko, massavelka, verbiliitto, supistumaverbi, kliitti, entiteetti, arkaismi, segmentaatio ja nukleaasi. Useimmiten sivulle on päästy Googlen kautta. Joku on tullut myös jollain toisella sivustolla olevan suoran linkin kautta.

Torstaina 27.2. klo 10.15–10.45 paikalla on 9–12 vierailijaa koko ajan. He ovat Helsingistä, Vaasasta, Turusta, Espoosta, Oulusta, Kemijärveltä, Vantaalta. Viikon päästä torstaina 6.3. seuraan kävijöitä klo 14.30-15.00. Enimmillään termipankissa on 17 käyttäjää, vähimmillään 8. Joku katsoo sivuja Brysselissä, joku Norjan Bodøssa, joku Lohjalla. Auki on sivuja kasvitieteestä, kielitieteestä, mikrobiologiasta, käännöstieteestä, sienitieteestä ja sosiaalipsykologiasta.

Yölläkin on käyttäjiä. Silloin katsotaan termejä erityisesti biologian, mikrobiologian ja oikeustieteen aihealueelta. Eräänä torstaiyönä klo 00.14 paikalla on kolme katselijaa: Turusta, Espoosta, Helsingistä. He tutkailevat sivuja epimeeri, epäsymmetrinen kilpailu, eukaryoottisolu, sappirakkotulehdus. Puolen tunnin aikana 7 viimeisenä minuuttina Tieteen termipankin sivustolla ei ole yhtään käyttäjää.

Sunnuntain vastaisena yönä 9.3. klo 0.20 joku Barcelonasta lukee termipankin englanninkielistä etusivua. Muut käyttäjät ovat Kajaanista, Tampereelta, Madridista. Näitä yökyöpeleitä kiinnostavat oikeustieteen tavaramerkkioikeus ja vilpitön mieli sekä biologian povidoni. Puolen tunnin aikana on 8 minuutin jakso, jolloin paikalla ei ole ketään, mutta kun lopetan seurantani yhden maissa, on paikalla taas 3 uutta katsojaa.

Kuten tässä olen raportoinut, Tieteen termipankilla on paljon käyttäjiä. Eniten käyttäjiä on normaaliin työaikaan arkipäivisin, mutta myös öisin sivuja luetaan. Keitä lukijat ovat ja mitä aloja he edustavat? Tarjoaako Tieteen termipankki heidän kysymyksiinsä vastauksia? Millaisia käyttäjäkokemuksia heillä on wikistä? Kuinka hyvin termipankin sivuja voi selata kännykällä?  Näihin kysymyksiin voimme saada vastauksia piankin, kunhan saamme valmiiksi käyttäjäkyselyn, johon kuka tahansa voi vastata käsitesivujen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *