Kesä tulee, mutta mistä töitä?

On taas se aika vuodesta, kun paniikki kesätöistä alkaa. Paikkoja on rajoitetusti ja hakijoita on enemmän kuin riittävästi. Mistä siis löytää parhaat paikat ja miten erottua edukseen mahdollisessa haastattelussa?

Mistä töitä?

Ensimmäisenä on päätettävä mitä alaa hakee. Varsinkin it-alalla töitä on niin laidasta laitaan, että valintaa voi suorittaa omien mieltymysten mukaan. Hyvä vaihtoehto on myös katsella itselleen täysin uutta alaa, koska varsinkin kesätöiden alkuun on aikaa kuukausia, joten ennen töiden alkua ehtii halutessaan opettelemaan taidot riittävälle tasolle, mikäli on edes jonkinlainen pohja. Esim. jos työhön halutaan C++ osaajaa, ja osaat Javaa hyvin, niin 2-3 kuukautta riittää varmasti C++:n riittävän tason hallintaa, sillä luultavasti suurin osa yrityksistä haluaa kouluttaa oman koodauskulttuurinsa, eli kannattaa vain rohkeasti hypätä ensin veteen ja opetella sitten vasta uimaan.

Kun haluttu ala on valittu, kannattaa kahlata ensin läpi tuttu ja turvallinen mol.fi ja vuokratyöfirmojen ilmoituspalstat, koska suurin osa yrityksistä ilmoittaa avoimet paikkansa näillä sivustoilla. Toinen vaihtoehto on etsiä ensin kyseisen alan yrityksiä ja kahlata kyseisten yritysten verkkosivut läpi. Verkkosivuilla on usein erillinen osio työnhakijoille. Moni firma hakee nykypäivänä työntekijöitä myös sosiaalisen median kautta, eli mm. Facebookit ja LinkedInit kannattaa laittaa seurantaan kiinnostavien yritysten osalta ja muistaa myös pitää oma profiili päivitettyinä.

Kannattaa myös muistaa, että jos paikkakunnalla ei ole niin väliä, niin usein suurimmissa kaupungeissa paikalliset opiskelija-asuntosäätiöt vuokraavat kesällä edullisesti opiskelijasuntoja työläisille kesän ajaksi. Mikäpä olisikaan sen virkistävämpää vaihtelua, kuin viettää kesä Rovaniemen kaupungin ulkoaluetöissä.

CV kuntoon

Kun haluttu paikka on löydetty, kannattaa CV tarkistaa ja päivittää ja erityisesti muokata aina kuhunkin työhakemukseen sopivaksi. Varsinkin IT-alan töitä hakiessa CV:ssä kannattaa erityisesti mainita IT-alan osaamisalueet ja osaamistaso. Lisäksi CV:stä kannattaa karsia turhia tietoja pois, esim. hakiessa ohjelmoijan paikkaa, on turha mainita hygieniapassia ja 10 vuotta sitten tehtyjä kesätöitä mansikan poimijana.

Hyvä pohja löytyy esim. osoitteesta http://monster.almamedia.fi/aineistot/cv/CV-malli.pdf

Miten erottua työhaastattelussa edukseen?

Nyt on paikkaan haettu ja työhaastattelu on edessä, vaan mitä nyt? Menenkö lenkkareissa vai varmistanko siistin ulkoasun laittamalla puvun päälle? Opettelenko kasaan kysymyksiä valmiita vastauksia?

Ulkoasu kuntoon

Valmistautuminen kannattaa aloittaa laittamalla ulkoinen olemus kuntoon. Töitä hakiessa kannattaa pukeutua mahdollisimman siististi, mutta muistaa samalla myös työtehtävä ja yritys johon hakee. Ensivaikutelma on todella tärkeä, sillä se vaikuttaa suuresti haastattelijan asenteisiin jo ennen kuin sanaakaan on vaihdettu. Kaikkiin paikkoihin puku ei ole oikea valinta, mutta tuskin missään on eduksi tulla haastatteluun rikkinäisessä t-paidassa ja verkkareissa. Parhaan kuvan pukukoodista saa todennäköisesti katsastamalla yrityksen verkkosivut ja sieltä henkilökunnan kuvat.

Haastatteluun valmistautuminen

Kun ulkoasu on kunnossa, voi keskittyä miettimään itse haastattelua. On tärkeää ymmärtää, että usein haastatteluun pääseminen on jo erävoitto, sillä usein suurin osa karsitaan jo ennen haastattelua. Kaikki haastatteluun valitut ovat potentiaalisia valintoja, joten haastattelussa voi paikata puutteellista ansioluetteloa ja tulla pelkästään sen perusteella valituksi.

Tärkeää ennen haastattelua on ottaa selvää yrityksestä ja sen arvoista, koska yrityksen toimintaan ja arvoihin viittaaminen vastatessa kysymyksiin osoittaa kiinnostusta yritystä kohtaan ja antaa hyvän kuvan hakijasta.

Itse kysymyksiin kannattaa valmistautua melko yleisellä tasolla. Liian tarkka kysymysten analysointi johtaa siihen, että vastaukset tulee opeteltua ulkoa. Ongelmana ulkoa opettelussa on se, että kysymys saattaa olla aseteltu eri tavalla ja ulkoa opeteltu vastaus ei sovi kysymykseen. Tästä sitten seuraa jäätyminen, kun aivot yrittävät muovata opetellun vastauksen sopimaan kysymyksen muotoiluun.

Jos haet paikkaa, jossa halutaan taitoja joita et vielä osaa, ota selvää ennen haastattelua riittävällä tasolla selvää kyseisestä asiasta, jotta tiedät aiheesta riittävästi, mikäli siitä esitetään kysymyksiä.

Kysymyksiä, joita pohtia etukäteen:

Miksi sopisin tähän työhön/yritykseen?
Mitä lisäarvoa tuon yritykselle?
Miksi haluan juuri kyseiseen yritykseen?
Mitkä ovat minun vahvuuteni työntekijänä?
Miksi olisin hyvä kyseisessä tehtävässä?
Miksi sinä olisit juuri paras valinta tähän tehtävään?

Lisäksi kannattaa miettiä myös etukäteen lisäkysymyksiä, joita haluat haastattelijalle esittää.

Loppusanat

Siinäpä kaikessa lyhykäisyydessään merkittävimmät asiat, joita tulee ottaa huomioon töitä hakiessa. Siispä ei muuta kuin onnea työn metsästykseen.

Jarkko Lagus

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *