Lääkiksen Yliopistopedagogiikan kurssilla on kokeiltu jo vuosien ajan hyvin ennakkoluulottomasti erilaisia verkko-opetuksen työvälineitä. Aiempina vuosina YO-pedan kurssilla on mm. käytetty wikiä kurssimateriaalien ja tehtävien jakoon ja talletukseen. Tänä ja edellisenä lukuvuonna kurssilla on käytössään Moodle.
Kurssin suunnittelija Asta Toivonen oli vuosi sitten kohtalaisen tyytyväinen Moodleen. Kurssialue oli suojattu ulkopuolisilta ja kurssialueelle kirjautuminen oli suunniteltu siten, että kurssilaisille oli annettu salasana, jonka avulla he pääsivät itse kirjautumaan alueelle. Näin kurssin hallinnointia oli saatu kevennettyä. Yksi suuri pulma Moodlen käytössä kuitenkin ilmeni, joka kuormitti kurssin järjestäjiä jonkin verran.
Yliopistopedagogiikan kurssin suoritukseen kuuluu käydä seuraamassa muiden kurssilaisten opetusta. Tätä varten osallistujat jakavat toisilleen opetuksensa ajankohdat ja kukin saa valita itse opetuksen jota menevät seuraamaan. Edellisenä vuonna osallistujat ilmoittivat sähköpostitse Astalle mihin opetukseen he ovat menossa ja Asta päivitti tiedon Moodleen. Tästä seurasi valtava määrä sähköpostia ja ongelmia tuli osittain päällekkäisten toivomusten kanssa.
Tänä vuonna päätettiin kokeilla jotakin uutta ja opetuksen seuraamisen ilmoittautuminen ratkaistiin Moodlen Wiki-lisäosalla. Moodle-kurssialueelle on mahdollista lisätä wiki-sivu, jolle automaattisesti liitetään kaikki ne osallistujat joilla on ko. Moodle-alueelle käyttöoikeus. Oikeuksia tai osallistujia ei siis tarvitse lisätä wiki-sivulle käsin, vaan tiedot kopioituvat automaattisesti Moodlesta.
Kurssille osallistujat käyvät tänä vuonna itse kirjoittamassa wikisivulle nimensä haluamansa opetuksen kohdalle. Näin säästytään turhalta hallinnointityöltä ja muutokset tulevat näkyviin wikisivulle välittömästi. Sen lisäksi että Wiki-lisäosa on helppo liittää Moodleen, on wiki-sivua myös helppo päivittää. Kaikilla kurssilaisilla on sivujen editointioikeus ja sivuja muokataan helppokäyttöisestä editori-ikkunasta.
Lisätietoa ja vinkkejä Moodlesta ja wikistä saa tiedekunnan verkko-opetuksen tukihenkilöltä Marja Silenniltä (marja.silenti@helsinki.fi, p. 191 25050)

