Luokan arkistot: 2/10

Pääkirjoitus – 2/10

Luet lukuvuoden 2009 – 2010 viimeistä numeroa Tukevasti verkossa -blogista. Tukevasti verkossa -verkkolehti ilmestyi ensimmäisen kerran marraskuussa 2007. Siitä lähtien Tukevasti verkossa on ilmestynyt neljästi lukuvuodessa. Lokakuussa 2009 Tukevasti verkossa -verkkolehti siirrettiin yliopiston blogialustalle, jotta julkaisemisesta tulisi vaivattomampaa ja lukijoille tarjoituisi mahdollisuus tilata RSS-ryötteitä sekä kommentoida merkintöjä. Blogialustalle siirtyminen on tehnyt mahdolliseksi myös mm. avainsanojen, [...]

Älytaulu – PBL:n uusi ulottuvuus

Ongelmalähtöinen oppiminen eli lyhyesti PBL on ollut käänteentekevä kehitysaskel lääketieteen opetuksessa. PBL:n käytännön sovellukset ovat kehittyneet vuosien varrella. Käytännöt ovat myös jatkuvan tutkimuksen ja kehityksen kohteena. PBL-ryhmässä ajatuksia prosessoidaan yleensä perinteisen teknologian – kynän ja paperin avulla. Uusi ulottuvuus PBL:n kehittämisessä voisi olla älytaulun käyttö pienryhmän tapaamisessa. Älytaulu on perinteistä valkotaulua muistuttava suuri näyttö, jolla [...]

Voittokulkua vai tervanjuontia? – opettajapaneeli Moodle-kokemuksista

Jokakeväisen kampuksen IT-MEDI seminaarin ohjelmassa oli ajankohtainen aihe Moodle, joka on nykyään Helsingin yliopiston keskeinen verkko-opetusalusta. Neljä lääketieteellisen tiedekunnan opettajaa astui esille kertomaan, miten Moodlea on verkko-opetuksen työvälineenä käytetty. Jari Haukka (Kansanterveystieteen osasto) hyödyntää Moodlea epidemiologian opetuksessa verkkokursseina. Santeri Huvinen (erikoislääkärikoulutus) hallinnoi Moodlella usean vuoden mittaisen koulutusohjelman toimintoja, jossa erityishaasteena on alati kasvava kurssilaisten joukko. [...]

Hyvä eLearning ei synny sormia napsauttamalla

Monta asiaa verkko-opetuksen laatimisessa pitää ottaa haltuun ja ideoita on metsästettävä kollegoilta ja alan tietolähteistä. Tässä kommentteja muutamasta käsikirjasta joista on ollut paljon hyötyä verkko-opetuksen toteuttamisen ideoinnissa. Moodlen perusteet Moodlen (versio 1.9) käyttötaitoja oppii nopeasti tästä teoksesta (2008), kirjoittaja on Samuli Karevaara. Sisältö on kuvitettu havainnollisesti ja sisältää paljon perusasioita selkeässä muodossa. Ei ole paksu, [...]

MyTerkko – personoitava aloitussivu terveysalan ammattilaisille

MyTerkko on nimensä mukaisesti henkilökohtainen aloitussivu, jonka kautta voi käyttää kaikkia Terkon tärkeimpiä verkkopalveluja ja tietokantoja.  Palvelun ideana on, että käyttäjä rakentaa ”palikoista” eli sisältöikkunoista omia tarpeitaan vastaavan kokonaisuuden. Käyttäjä voi muokata oman sivunsa näkymää järjestämällä sisältöikkunat haluamallaan tavalla ja  poistamalla tai piilottamalla tarpeettomat  sisällöt. Käyttäjä voi lisätä sivulleen myös omia linkkejä ja uutissyötteitä. MyTerkko [...]